Uutiset Anna Pesonen-Smith / HS Ei kommentteja

Tauno Tarna löytää aarteita purkutyömailta – ”Olisi hyvä, jos ihmiset oppisivat lukemaan kaupunkiaan”

Sisustusarkkitehti ja muotoilija Tauno Tarna, 73, löytää kauneutta silloinkin, kun muut ovat jo luovuttaneet.

Tauno Tarnan pelastamat vanhat tammi-ikkunat, uuni ja kattokoristeet ovat nähtävillä Tampereen Vapriikki-museon Kadonneet kaunottaret -näyttelyssä huhtikuuhun 2018 saakka. Näyttelyssä on esillä myös Liisa Tarnan ottamia valokuvia. Kuva: Reijo Hietanen

Lisäksi Tarna hellii tarinoita. Hän kertoo, kuinka sai elämänsä isoimman jäätelöannoksen puolalaisessa pikkukaupungissa Zamośćissa, kun oli kerran matkalla Unkarin-kesämökilleen amerikkalaisen ystävänsä kanssa.

Hotellissa tarjoilija ei ymmärtänyt englanninkielistä ”ice ¬cream” -sanaa, joten Tarna kirjoitti sen paperille. Tarjoilija häipyi lapun kanssa hämmentyneenä paikan vastaanottotiskille, mistä apu löytyi. Pian hän palasi hymy kasvoillaan, mukanaan hervoton torni makeaa.

Taideteollisen korkeakoulun opiskeluaikoinaan Tarna kuunteli opettajansa Severi Parkon tarinointia Helsingin Esplanadista ja Suomenlinnasta. Se mullisti hänen elämänsä.

”Kun rakennuksilla ja esineillä alkoi olla kertomusten kautta oma historiansa ja merkityksensä, niille syntyi suuri arvo. Olisi hyvä, jos ihmiset oppisivat lukemaan kaupunkiaan”, Tarna sanoo.

”Te tarvitsette kunnon suunnittelijan”

Tarina on sekin, kuinka Tarna pääsi töihin uransa ehkä merkittävimpään työpaikkaan. Käytyään opintomatkalla Sarviksen tehtaalla Tampereella Tarna kritisoi kirjeitse paikan johtajalle, kuinka kamalia tavaroita heillä valmistettiin.

”Te tarvitsette kunnon suunnittelijan”, Tarna lausui kaikkivoipana, parikymppisenä opiskelijana – ja aloitti Sarviksen pääsuunnittelijana vuonna 1967.

Pari vuotta myöhemmin hän avioitui kuvaamataidon opettaja-keraamikko Liisan kanssa. Pariskunta asui Tampereen Tammelassa ja näki, kun aluetta purettiin. Tarna sääli hienoa kaakeliuunia, joka törrötti pystyssä, kun rakennus oli jo murskana sen ympärillä. Se täytyi pelastaa.

Erään puutalon vintiltä löytyi kaksi mahtavaa heiluriovea. Ne olivat niin painavat, että Tarna raahasi ne kotiinsa lumihankeen uraa vetäen.

Tammiset kaari-ikkunat taas lähtivät mukaan entisestä Kansallispankin ja Nordean talosta. Vaimo Liisa myös valokuvasi kauneutta ja sen hävitystä.

”Vanhoja ikkunoita ja ovia voisi mainiosti käyttää uudisrakennuksissa. Uuteen uuniin voi taas laittaa muutaman vanhan koristepalan”, Tarna ehdottaa.

Käyttö, valmistus ja estetiikka

Hiljattain Tarna on koonnut kirjaa ja näyttelyä arvostamansa lasisuunnittelija Kaj Franckin graafisista muodoista. Franck oli Tarnojen opettaja ja läheinen ystävä.

”Kaj inspiroitui Japanista, ja Japanissa taas pidetään hänen selkeistä linjoistaan. Eräs japanilainen kirjantekijä kävi vasta kuvaamassa kokoelmaamme. Kirja julkaistiin Tokiossa Suomen itsenäisyyspäivänä.”

Tarnan oma suunnittelutyö on kiteytynyt kolmeen seikkaan: tavallisen muovikupin täytyi olla hyvä käytössä, valmistuksen piti sujua helposti ja viimein tärkeää oli estetiikka.

”Sehän oli itsestään selvää tehdä sellaisia kuppeja”, Tarna sanoo suunnittelemastaan Katrilli-sarjasta. ”Niitä oli helppo pinota, ja niitä myytiin hirveästi. Joka vuosi tuli uusi väri lisää.”

Korkeuden vaihtelu toisi elävyyttä

Nykyrakentamisessa Tarna arvostelee kerrostaloasuntojen standardikorkeutta.

”Jos rakennuksen kerrosten korkeudessa olisi vaihtelua, tulisi ulkomuotoonkin elävyyttä. Horisontaalisestikin vaihtelua voisi harkita.”

Panostuksen ei tarvitsisi olla järin suurta. Ehkä ei jakseta vaivautua ja ajatellaan lyhytjänteisesti. ”Menemme kansana ylipäänsä nopeasti uutta kohti – olisi mielenkiintoista selvittää, mistä se juontaa. Keski-Euroopan maissa nojataan enemmän traditioon”, Tarna pohtii.

Mitä kauneus lopulta on hänen mielestään?

Alvar Aalto sanoi, että kauneus on rakenteen ja funktion yhdistelmässä.”

Perusmuodot ovat ikuisia. Se on Tarnan mukaan kaunista.

Kauneus on kerroksellisuutta

Sitten on se yksi kaupunki, puolalainen Zamość, jossa Tarna söi elämänsä suurimman jäätelöannoksen.

”Vuonna 1580 perustettu vanha kaupunki on säilynyt, ja uusi osa on kasvanut sulavasti sen viereen. Vaikutteita on otettu esimerkiksi Italiasta ja jalkakäytävät tehty holviston sisälle. Kaupungissa on kuin aikamatkalla. Useimpien talojen ulkonäkö on muutettu myöhemmin klassilliseksi, muttei se haittaa”, Tarna sanoo.

Kauneus on hienovaraista kerroksellisuutta, pitkäjänteisen rakentamisen tulosta, eikä silmä saa siitä tarpeekseen. Zamośćiin suunnittelija haluaakin palata joka kesä.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia