Lasse (vas.) ja Olavi Järvenpää sekä Tero Venäläinen VRJ:n alueella Oulun Vasikkasuolla, missä yhtiöllä on muun muassa murskaamo. Kuva: Juha Sarkkinen

Kovaa kasvanut VRJ Group arvostaa myös pieniä urakoita

Oululaisen rakentamisen moniottelijan VRJ Groupin juuret ovat viherrakentamisessa ja vuodessa 1981, jolloin veljekset Olavi ja Pekka Järvenpää perustivat Viherrengas Järvenpään.

Kirjoittaja(t) Hannu Lättilä

Kun töitä piti keksiä myös talveksi, yhtiö laajensi lumi- ja purkutöihin. Jo 1980-luvun puolivälin aikoihin mukaan tuli myös maarakentamista.

”1990-luvun loppupuolella alkoi tuntua, että emme voi enää kasvaa Oulussa. Mietimme, miten pääsisimme Helsinkiin tekemään jotakin, kun siellä kasvukausi on pidempi. Sitten meille tarjoutui yritysosto, josta saimme jalansijan pääkaupunkiseudulle”, VRJ Groupin hallituksen puheenjohtaja Olavi Järvenpää kertoo.

Kauppa toteutui vuonna 2001. Ostettu yhtiö oli Uudenmaan viher- ja rakennusapu, joka oli perustana nykyiselle VRJ Etelä-Suomelle.

”Se oli ensimmäinen yritysostomme, ja ehkä voi sanoa myös paras.”

Viher- ja maarakentamisen ohella yhtiö pääsi tuolla kaupalla mukaan toimitilasaneerauksiin ja myöhemmin vielä linjasaneerauksiinkin.

”Aluksi teimme yhden linjasaneerauksen vuodessa, mutta nyt jo 7–8. Hankekokokin on moninkertaistunut”, liiketoiminnan kehitysjohtaja Tero Venäläinen sanoo.

Paljon yritysostoja

Etenkin 2010-luvulla VRJ on ollut aktiivinen yritysostoissa. Tero Venäläinen tuli yhtiöön vuonna 2011, jonka jälkeen yritysostoja on tehty kymmenen ja liikevaihto on kolminkertaistunut. Yksi merkittävä yrityskauppa oli vuonna 2011 hankittu kangasalalainen Pikon Taimisto, josta muodostui VRJ Länsi-Suomi. Alkuvuodesta 2017 VRJ osti yli satavuotiaan taimien tukkukaupan Harvialan.

VRJ Group

  • Liikevaihto 101,1 milj. euroa, liiketulos 0,8 %
  • Toimialat ja niiden osuus liikevaihdosta: infrarakentaminen 35 %, linja- ja toimitilasaneeraus 35 %, ympäristö- ja viherrakentaminen 15 %, tuotemyynti 8 % ja kunnossapito 7 %
  • Omistajat Olavi ja Pekka Järvenpää
  • Henkilöstömäärä keskimäärin 380, kesäisin 450

Venäläisen mukaan kasvu on ollut ripeää myös orgaanisesti. Viime vuonna konsernin liikevaihto kasvoi noin 30 prosenttia ja ylitti samalla 100 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseutu tuo liikevaihdosta noin 60 prosenttia. Muut painopistealueet ovat Oulu, Tampere ja Jyväskylä.

”Ennustin aiemmin, että 100 miljoonan euron liikevaihto menee rikki vuonna 2020. Se meni nyt vähän aikaisemmin, joten tässä on aikaa vähän tasata tahtia. Tällä hetkellä ei ole tekeillä yritysostoja, vaan hiomme rakenteita ja toimintamalleja kuntoon”, Olavi Järvenpää toteaa.

Yksi kehitysasia on työturvallisuus. Tosin yhtiö pystyi jo viime vuonna puolittamaan tapaturmataajuutensa 13,3:een miljoonaa työtuntia kohti. Yhtiö ajaa sisään myös uutta toiminnanohjausjärjestelmää. Tarkoitus on kohentaa työmaiden ja kannattavuuden seurantaa. Lisäksi panostetaan hankinnan kehittämiseen sekä henkilöstöön ja heidän työhyvinvointiinsa.

”Meillä on ollut pari vuotta VRJ Akatemia, jossa on jopa tutkintoon tähtäävää koulutusta. Koska markkinoilta ei tahdo löytyä osaavia työnjohtajia, on ollut pakko alkaa kouluttaa niitä itse. Pidämme monella työmaalla kahta mestaria, jotta voimme antaa näille kasvattamillemme nuorille seuraavaksi jonkun oman työmaan. Tämä syö kannattavuutta mutta mahdollistaa jatkumoa”, Venäläinen kertoo.

Pienet urakat mieleisiä

Suurimpia meneillään olevia urakoita ovat Lievestuoreen jätevesien siirtoviemärin rakentaminen Jyväskylässä sekä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön ODL:n talojen peruskorjaus Oulussa.

”Emme hae kovin isoja urakoita vaan alle viiden miljoonan euron hankkeita. Meille sopii, että joku isompi hanke on aina menossa, mutta ei voi olla vain isoja hankkeita. Kun on pieniä hankkeita, ne samat asiakkaat tulevat toistuvasti ja siitä tulee ympyrä”, Olavi Järvenpää sanoo.

Toinen sukupolvi mukana

VRJ:n puoliksi omistavien Olavi ja Pekka Järvenpään työnjako on sellainen, että Pekka johtaa Pohjois-Suomen liiketoimintaa ja Olavi muita alueita. Veljekset eivät ole vielä kaavailleet sukupolvenvaihdosta, mutta toinen sukupolvi on vahvasti mukana konsernin toiminnassa.

”Aika pitkälle me Pekan kanssa teemme samoja hommia. Jossain vaiheessa varmaan vain vaihdamme paikkaa Pohjois-Suomessa”, Pekan poika, VRJ Pohjois-Suomen hallituksen puheenjohtaja Lasse Järvenpää toteaa.

Olavin kolmesta tyttärestä kaksi työskentelee yhtiössä: Anna-Maria vastaa konserniin kuuluvan Oulun Piharakennuksen maa-ainesten myynnistä ja logistiikasta, ja Marianne on VRJ Etelä-Suomen henkilöstöpäällikkö.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kovaa kasvanut VRJ Group arvostaa myös pieniä urakoita”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi