Kokeile kuukausi maksutta

Hallitus esittää: Kerrostalon saa purkaa, vaikka osa asukkaista vastustaisi – Lakimuutoksen toivotaan tiivistävän lähiöitä

Uudistus tarkoittaisi, että taloyhtiö voisi joissain tapauksissa vaihtaa putkiremontin uuden talon rakentamiseen.

Purkavaa saneerausta on viritelty Helsingissä esimerkiksi Mellunmäessä. Innostuksen lisäksi vastustus on ollut suurta. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus esittää eduskunnalle, että vanhojen kerrostalojen purkamista helpotettaisiin.

Esityksen tavoitteena on edistää niin sanottua purkavaa saneerausta eli kaupunkien vanhojen ja väljästi rakennettujen lähiöiden tiivistämistä.

Helsingissä osa poliitikoista on toivonut lakiuudistuksen kiihdyttävän metron varrelle rakennettujen lähiöiden entistä voimakkaampaa täydennysrakentamista.

Nykylainsäädännön mukaan asunto-osakeyhtiö voi purkaa talonsa vain osakkaiden yksimielisellä päätöksellä.

Käytännössä tämä on estänyt tehokkaasti yhtiöitä koskevat suuret muutokset, koska talojen asukkaat ovat monesti hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Kun yksi osakas näkee purkavan saneerauksen keinona välttää kallis putkiremonttilasku, toinen ei missään nimessä halua luopua pitkäaikaisesta kodistaan, johon liittyy paljon muistoja.

Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, purkavaan saneeraukseen voisi vuodenvaihteen jälkeen ryhtyä, kunhan neljä viidestä osakkaasta kannattaa ajatusta.

Yhtälöstä puuttuvat tunteet

Osakkeenomistajia on houkuteltu purkavaan saneeraukseen porkkanalla: koska purettujen talojen tilalle voidaan rakentaa entistä suurempia taloja, purkava saneeraus voi olla osakkeenomistajille taloudellisesti kannattavaa.

Monet purkavaan uusrakentamiseen sopivat kohteet ovat iässä, jossa niihin tarvitaan suuria remontteja. Pahimmillaan talon kunto ja sijainti saattavat kuitenkin olla sellaiset, että remontti ei juuri lisää osakkeiden arvoa. Purkavassa uusrakentamisessa osakkeenomistajat taas voivat periaatteessa saada laajan peruskorjauksen hinnalla jopa kokonaan uuden asunnon.

Nykylainsäädännön mukaan asunto-osakeyhtiö voi purkaa talonsa vain osakkaiden yksimielisellä päätöksellä.

Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Yksinkertaistetusta yhtälöstä puuttuvat nimittäin tunteet ja osa käytännön realiteeteista. Purkavaa uusrakentamista on suunniteltu jo vuosia esimerkiksi Mellunmäkeen, mutta hankkeet ovat kohdanneet kannatuksen lisäksi huomattavaa vastustusta vanhoihin koteihinsa kiintyneiltä ihmisiltä.

Entä miten käy sille osakkaalle, joka ei kuitenkaan haluaisi lähteä purku- ja uudisrakennusprojektiin? Hallitus esittää tällaisten ihmisten ensisijaiseksi oikeussuojakeinoksi oikeutta vaatia osakkeidensa lunastamista käypään hintaan määräajassa yhtiökokouksen päätöksestä.

Esitys: Tiivis yhdyskuntarakenne parantaa kilpailukykyä

Lakiuudistukselta toivotaan merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Esityksessä todetaan, että kaupunkiseutujen väestönkasvu on paikoin johtanut hajautuneeseen yhdyskuntarakenteeseen.

Samalla väestönkasvu on kasvattanut kuntien yhdyskuntatekniikan tarpeita ja liikennevirtoja, koska hajanaisessa rakenteessa joukkoliikenne on epätaloudellinen vaihtoehto.

Rakentamalla asuntoja olemassa olevan kaupungin sisälle voidaan hyödyntää nykyistä infrastruktuuria mahdollisimman pitkälle ja välttää mittavat lisäinvestoinnit, esityksessä todetaan.

Lisäksi tiiviillä yhdyskuntarakenteella on todettu olevan positiivinen vaikutus työ- ja asuntomarkkinoihin sekä yleisemmin tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehitykseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Hallitus esittää: Kerrostalon saa purkaa, vaikka osa asukkaista vastustaisi – Lakimuutoksen toivotaan tiivistävän lähiöitä”

  1. No, ongelma on helppo ratkaista: korkeita tornitaloja radan lähelle. Nillittäjät pitäköön mökkinsä ja iloisna or not maksavat sitten kalliin putkiremontin.

Vastaa käyttäjälle Max Koen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat