Kokeile kuukausi maksutta

Uudella mittausjärjestelmällä porareiät suoriksi

Robit yhdisti poraus- ja mittausprosessin. Porari näkee heti porauksessa, missä reiän pohja todellisuudessa sijaitsee.

Robitin S Sense -järjestelmällä voidaan mitata porareiän suoruutta porausprosessin yhteydessä. Kuvassa tarkastellaan mittaustulosta samaan aikaan, kun aloitellaan seuraavan reiän mittausta. Kuva: Robit

Tilaajat vaativat yhä useammin, että monttujen ja louhosten porareiät on mitattava.

Robit Lempäälästä on kehittänyt reikäsuoruuden mittausjärjestelmän, joka mahdollistaa lähes reaaliaikaiset porareikien mittaukset. Järjestelmää on testattu esimerkiksi YIT:n louhintatyömailla.

Robitin S Sense -järjestelmä on kehitetty kaivos- ja rakennusteollisuuden tarpeisiin. Poraletkan päässä on mittauskalustoa, jonka avulla porari näkee välittömästi porauksen yhteydessä, missä porareiän pohja todellisuudessa sijaitsee.

Mittaustiedot siirtyvät automaattisesti Robitin pilvipalveluun. Esimerkiksi YIT:n työmaapäällikkö Jussi Kiviniemi pystyy tarkastelemaan sen ansiosta porareikien taipumatietoja mistä tahansa.

Kiviniemi pitää mittaustietoja optimaalisen tarkkoina.

”Ainoa rajoite on, että täysin pystysuoria reikiä ei pystytä mittaamaan, koska järjestelmän toiminta perustuu gravitaatiovoimiin”, hän kertoo.

Robitin mukaan vastaavaa järjestelmää ei ole aikaisemmin kehitetty päältä lyövää porakalustoa varten. Ajatuksena on viedä samaa teknologiaa myös uppovasaraporaukseen.

”Suurin haaste on ollut saada herkkä mittauselektroniikka kestämään väkivaltainen poraus. Tällä hetkellä voimme luvata, että se kestää porauskäytössä noin viikon”, Robitin tuotekehityspäällikkö Joonas Sokka sanoo.

Mittausdata suunnittelun apuna

Reikäsuoruutta on Jussi Kiviniemen mielestä tärkeää mitata, koska jokaisessa porareiässä voi olla joitain virheitä. Ne saattavat johtua esimerkiksi kalustosta, porausmuuttujista, kallion laadusta tai siitä, miten porari laitetta käyttää ja säätää.

Ideaalitilanteessa porari voisi nähdä kesken reiän porauksen, lähtikö se vetämään sivulle. Se ei ole vielä mahdollista, mutta Kiviniemen mukaan lähellä ollaan.

”Kun porareikä on valmis ja kankiletka on nostettu ylös, tieto mittauspisteistä päätyy automaattisesti poravaunun näytölle ja pilveen. Porari näkee heti reiän teon jälkeen, miten etäällä kalliopinnasta porareikä sijaitsee ja mihin porareiän pohja on todellisuudessa osunut”, hän kertoo.

”Yhdistämme 3d-skannerin tuottaman mallin Robitin mittauslaitteen taipumatietoon ja hyödynnämme sitä työmaaseurannassa sekä suunnittelussa. Mittaustiedot voidaan siirtää myös toiminnanohjausjärjestelmiimme.”

Toimintakulttuuri muutoksessa

Robit aloitti S Sense -järjestelmän kehittämisen kymmenisen vuotta sitten. Tutkimustyötä on tehty tiiviimmin viimeiset viisi vuotta. Yhteistyötä on ollut muun muassa Tampereen yliopiston ja Oulun yliopiston sekä softatalojen kanssa.

Mittauksissa hyödynnetään inertianavigointia, joka perustuu kiihtyvyyden, kallistuksen ja suunnan mittaukseen. Lisäksi käytetään kiihtyvyysantureita ja gyroskooppia, eli herkkää liiketunnistusanturia.

Kyse on paitsi teknologisesta myös toimintakulttuurin murroksesta, koska porarin hoidettavaksi tulee uusia, tarkkuutta vaativia tehtäviä.

”Porari ottaa järjestelmän avulla jokaisesta kangenvaihtopisteestä mittauspisteen, jonka avulla järjestelmän algoritmi laskee mittaustuloksen. Se esitetään 3d-muodossa poravaunussa olevalle tablet-tietokoneelle. Ääritilanteessa porari voi hylätä reiän ja porata viereen uuden”, Sokka kertoo.

Turvallisuus- ja kustannushyötyjä

Projektissa ollaan siirtymässä pilotoinnista kaupallistamisvaiheeseen. Markkinoita uskotaan löytyvän varsinkin Euroopasta, Yhdysvalloista ja osin Australiasta.

”Esimerkiksi Saksassa, Englannissa ja Ruotsissa on valveutuneita yrityksiä, jotka vaativat monttujen ja louhosten reikien mittausta turvallisuussyistä”, tuotepäällikkö Daniel Palander Robitilta kertoo.

”Osa suomalaisistakin asiakkaista on alkanut esittää porareikien mittausvaatimuksia”, Kiviniemi täydentää.

Jos porareikä taipuu tai se on jostain muusta syystä liian lähellä kallionpintaa, räjähdysainetta saatetaan panostaa liikaa. Se lisää paitsi turvallisuus- myös taloudellisia riskejä.

”Mikäli reiät vaeltavat kauas, räjäytyksen yhteydessä syntyy lohkareita ja niitä pitää jälkirikkoa tai jopa jälkiräjäyttää. Räjäytys on väkivaltainen prosessi, ja mitä enemmän tietoa saadaan, sitä enemmän myös kustannuksiin voidaan vaikuttaa”, Sokka toteaa.

”Tulevaisuudessa siirrytään käyttämään yhä enemmän miehittämättömiä vaunuja. Sen myötä myös taipumia on mitattava automaattisesti.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uudella mittausjärjestelmällä porareiät suoriksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat