Allianssi jatkaa Tampereen raitiotieverkon rakentamista

Rakennuskonserni YIT:n osuus Tampereen raitiotieverkon jatko-osaa koskevasta sopimuksesta on miltei puolet.

Raitiotieallianssin osapuolet suunnittelevat ja rakentavat yhdessä 700 metrin mittaisen uuden raitiotien jatko-osuuden Hatanpään valtatielle.

Tampereen raitiotie Oy ja Tampereen kaupunki ovat valinneet YIT:n, NRC Group Finlandin, Sweco Infra & Railin ja Pöyry Finlandin Tampereen raitiotien lisäosan toteuttajaksi.

Sopimus on jatkoa nykyiselle sopimukselle Raitiotieallianssin kanssa, YIT kertoo tiedotteessaan.

Raitiotieallianssin osapuolet suunnittelevat ja rakentavat yhdessä 700 metrin mittaisen uuden raitiotien jatko-osuuden Hatanpään valtatielle. Sopimukseen kuuluu muun muassa raide-, sähkö- ja pohjatöitä. Työ alkaa joulukuussa ja kohteen aikataulun mukainen valmistumisaika on syyskuussa 2022.

Koko sopimuksen arvo on yli 21 miljoonaa euroa ja YIT:n osuus raitiotien jatko-osasta on noin 10 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Allianssi jatkaa Tampereen raitiotieverkon rakentamista”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi