Kokeile kuukausi maksutta

”Uusien gryndien aloituksia suunnitellaan normaalisti”, kerrotaan Kevalle asuntoja urakoivasta Lujatalosta

Koronavirus on vaikuttanut vain vähän Lujatalon toimintaan.

Tuusulan vanhalle Kasarmialueelle rakennetaan asuntoja jopa 15000 asukkaalle. Kuva: L Arkkitehdit

Lujatalo on valittu Tuusulaan entiselle varuskunta-alueelle rakennettavan neljän neljän kerrostalon urakoijaksi. Kevan omistukseen tuleviin asuntoihin tulee yhteensä 144 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa.

Asuntojen keskipinta-ala on 46 neliömetriä ja ne ovat parvekkeellisia yksiöitä, kaksioita sekä pieniä kolmioita tämän hetkistä asuntokysyntää mukaillen.

Urakan arvo on 20 miljoonaa euroa.

Tuusulan entinen, historiallisesti arvokas varuskunta-alue on kiivaan muutoksen pyörteissä. Alue muuttuu lähivuosien aikana uudenlaiseksi kaupunginosaksi, kun vanhalle kasarmialueelle rakennetaan asuintaloja jopa 15000 uudelle asukkaalle.

Entiselle kasarmialueelle on suunniteltu uutta rakennusoikeutta lähes 260 000 kerrosneliömetriä.

Osana sijoitussalkkuaan Keva omistaa yli 3700 vuokra-asuntoa suurimmissa kaupungeissa eri puolilla Suomea.

Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2020 ja asunnot ovat muuttovalmiita vuoden 2022 tammikuussa. Asuntojen vuokraus aloitetaan syksyllä 2021.

Koronakriisillä ei isoja vaikutuksia

Koronalla ei ole ollut Lujatalolle isoja vaikutuksia. Yhtiön Uudenmaan alueen asuntorakentamisen johtaja Janne Mönkkönen kertoo Rakennuslehdelle, että yhtiön kaikki työmaat ovat käynnissä.

Sairaustapausten määrä ei poikkea normaalisti työmaalta saatujen tietojen perusteella. Koronaa ja muuta sairastamista ei tiedoissa eritellä.

Resursseista ei ole Mönkkösen mukaan vielä puutetta, joidenkin materiaalien osalta on ollut pieniä hankaluuksia. Korvaavat tuotteet on kuitenkin löydetty.

”Tilanteeseen nähden yllättävän hyvä”, Mönkkönen luonnehtii resurssi- ja materiaalitilannetta.

Uudenmaan osalta virolaisten työntekijöiden poistuminen pelottaa. Virolaisia on Lujatalon Uudenmaan työmailla noin 30 prosenttia työvoimasta eli alalle aika tyypillinen määrä.

Toistaiseksi virolaiset ovat Mönkkösen mukaan pysyneet yhtiön työmailla. Tällä viikolla nähtäneen, moniko jää pääsiäisen vaikutuksesta kotiin.

Asuntomyynnissä ei peruutuksia

Johtoryhmän tasolla on Lujatalossa laadittu erilaisia skenaarioita sen varalle, että koronaepidemia menee oikein pahaksi ja joudutaan sulkemaan työmaita tai asuntomyynti loppuu kuin seinään.

Asuntomyynnissä ei ole Mönkkösen mukaan tullut peruutuksia. ”Uusien gryndien aloituksia suunnitellaan normaalisti.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Uusien gryndien aloituksia suunnitellaan normaalisti”, kerrotaan Kevalle asuntoja urakoivasta Lujatalosta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat