Kokeile kuukausi maksutta

Tuleeko toimistotaloon sittenkin opiskelija-asuntoja? – Helsingin kaupunki näyttää kääntäneen kelkkansa

Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden säätiö on haaveillut opiskelija-asunnoista KY-taloon jo pitkään. Talo on ollut vuosia ilman vuokralaisia.

KY-talo halutaan muuttaa takaisin opiskelija-asunnoiksi. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Helsingin ytimeen, Etu-Töölön ja Kampin rajalle kaavaillaan rakennettavaksi uusia opiskelija-asuntoja.

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Pohjoisella Rautatiekadulla sijaitsevan tontin asemakaavaa muutetaan.

Muutos mahdollistaa sen, että viime vuosikymmenet pääasiassa toimistona palvellut kiinteistö palautuu alkuperäiseen käyttöönsä eli asunnoiksi.

Kaavamuutosta haki kiinteistön ja tontin omistava Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden KY-säätiö.

Nyt esitetty kaavaratkaisu tarkoittaisi sitä, että nykyisen liike- ja toimitilarakennuksen kerroksiin 2.-7. tulisi asuntoja ja ensimmäinen kerros varattaisiin edelleen liiketiloille.

Uusia asuntoja voisi tulla enimmillään 170 asukkaalle.

Talo on käytännössä tyhjä

KY-talona tunnettu rakennus sijaitsee Autotaloa ja Tennispalatsia vastapäätä, kiven heiton päässä Kampin keskuksesta.

Talo rakennettiin sotavuosina ja se valmistui vuonna 1940. Toimistokäyttöön se muutettiin 1970-luvulla.

Kiinteistön katutasossa sijaitsevissa liiketiloissa on edelleen toiminut ravintoloita, mutta rakennuksen ylimmät kerrokset ovat olleet viitisen vuotta tyhjänä.

KY-säätiön hallituksen puheenjohtaja Roope Paju kertoo, että tehdyn kuntotutkimuksen perusteella kiinteistö on ison remontin tarpeessa. Siksi sinne on ollut vaikea saada pitkäaikaisia vuokralaisia.

Säätiö on jo vuosia haaveillut rakentavansa KY-taloon opiskelija-asuntoja.

Vuonna 2017 se esitteli suunnitelmansa Helsingin kaupungille. Kaupunki oli kuitenkin huolissaan ennen kaikkea siitä, että keskustassa liian moni toimitila muutetaan asunnoiksi.

Kielteisestä suhtautumisesta huolimatta säätiö jätti hakemuksen asemakaavan muutoksesta.

Kaavaprosessin ollessa vireillä se on myös teettänyt rakennuksesta sekä kuntotutkimuksen että arkkitehtisuunnitelmat mahdollisista muutostöistä.

Lopullista päätöstä kaavamuutoksesta joudutaan odottamaan vielä loppuvuoteen.

Jos kaupunginhallitus hyväksyy kaavamuutoksen, rakentaminen voisi alkaa vuonna 2021. Silloin uudet opiskelija-asunnot valmistuisivat vuonna 2023.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tuleeko toimistotaloon sittenkin opiskelija-asuntoja? – Helsingin kaupunki näyttää kääntäneen kelkkansa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat