Kokeile kuukausi maksutta

Puolen vuoden valmistelut ja Tampereen vanha tavara-asema siirtyi kolmessa tunnissa

Tampereen tavara-asema on tiettävästi ensimmäinen siirretty tiilirakennus Suomessa.

Tavara-aseman sisätilat purettiin ja tiilirakennus tuettiin rautapalkein ennen nosto-operaatiota. Kuva: Kreate

Vuonna 1907 rakennettu Tampereen tavara-asema siirtyi lauantaina kolmen tunnin aikana 28 metriä itään, 9 metriä etelään ja 1,4 metriä korkeammalle. Kreaten urakoima historiallisen tavara-aseman siirto on tiettävästi ensimmäinen tiilirakennuksen siirto Suomessa.

Noin 50 metriä pitkän ja 23 metriä leveän rakennuksen siirtoa valmisteltiin puolisen vuotta, vaikka itse siirto oli ohi kolmessa tunnissa.

Kreaten työmaapäällikkö Jere Vesasen mukaan rakennuksen ja siirtoradan stabiliteetin varmistaminen oli urakan vaativin tekninen suoritus.

”Isolla porukalla paljon työtunteja”

Kreate aloitti työt Tampereen tavara-asemalla helmikuussa asbestin ja muiden haitta-aineiden poistamisella sekä siirtoa valmistelevilla purkutöillä. Maaliskuussa käynnistettiin tavara-aseman ulkoseinien alapuolelle toteutettujen uusien kantavien sokkelipalkkien rakentaminen.

”Perustusten vahvistuspalkkien toteuttaminen vaati erityistä huolellisuutta. Palkit varmistivat ulkoseinien tukemisen siirron aikana ja kantavat rakennuksen ulkoseiniä myös uudella paikalla. Oikeanlaisen palkkirakenteen suunnittelu ja oikeanlaisen toteutustavan optimointi oli suunnitteluvaiheessa erityisen haastavaa. Tähän käytettiin isolla porukalla paljon työtunteja”, Vesanen sanoo.

Tampereen tavara-asemasta purettiin lähes kaikki väliseinät ja katto, jotta siirto saatiin hallituksi ja turvalliseksi. Lisäksi vanha kattorakenne oli osin palanut eikä sitä olisi voinut hyödyntää uudessa rakennuksessa. Ennen purkutöitä tavara-aseman painoksi arvioitiin 5 000 tonnia, kun se siirrettäessä oli vajaat 2 000 tonnia.

Kreaten teknisen toimiston johtaja Tommi Hakanen kertoo, että suunnittelussa päädyttiin siihen, että siirron aikana nostopisteitä on 13 ja siirtoratoja yhdeksän.

”Ohjaavana tekijänä oli muodonmuutosten ja kuormien hallinta siten, että vanhat rakenteet kestävät nostosta ja siirrosta aiheutuvat rasitukset”, Hakanen sanoo.

Siirto oli ohi tunneissa

Tavara-aseman tuleva paikka oli 1,4 metriä korkeammalla kuin aikaisempi sijainti. Ensimmäinen siirron vaihe oli rakennuksen nosto. Rakennus oli nostotunkkien varassa vajaat neljä päivää siirron valmistelun ajan. Noston jälkeen Kreate asensi varsinaiset siirtokiskot sekä siirtolaitteet siirtoratojen päälle yhdessä Mammoetin kanssa. Mammoet on vaativiin siirtoihin erikoistunut hollantilainen yritys.

Siirto aloitettiin lauantaina 25.7. noin klo 13 ja valmista tuli klo 16. Kohteessa käytössä olleen siirtoradan maksiminopeus oli noin 10 metriä tunnissa, mihin myös tavara-aseman siirrossa päästiin.

Suomen mittakaavassa historiallinen siirto

Suomessa on siirretty useita hirsirunkoisia rakennuksia, mutta tiettävästi näin massiivisen tiilirakennuksen siirto oli lajinsa ensimmäinen.

Tiilirakennusten siirtämiselle ei ole ollut aikaisemmin suurta kiinnostusta, sillä hirsirakenteiset rakennukset ovat huomattavasti kevyempiä ja kestävät paljon paremmin liikkeitä ja työnaikaisia jännityksiä kuin tiilirakenteiset rakennukset.

Tampereen tavara-asema lasketaan lopullisille perustuksilleen tänään.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Puolen vuoden valmistelut ja Tampereen vanha tavara-asema siirtyi kolmessa tunnissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat