Kokeile kuukausi maksutta

Varma myi kiinteistöjään maakuntakaupungeista

Eläkeyhtiö Varma on myynyt kaksi kiinteistöä Oulusta ja Lappeenrannasta.

Eläkeyhtiö Varma on myynyt kaksi kiinteistöä Oulusta ja Lappeenrannasta.

Oulun Kuntotalo myytiin yksityiselle sijoittajalle ja Lappeenrannan Kodinkeskus Suomen Liikekiinteistöt SLK oy:lle. Varman neuvonantajana myyntihankkeissa toimi Catella.

Oulun Kuntotalo on puolen korttelin kokoinen kohde, joka sijaitsee Oulun ydinkeskustan tuntumassa ruutukaava-alueella. Kyseessä on 1980-luvun alkupuolella kahdessa vaiheessa valmistunut kuntoutuskäyttöön suunniteltu rakennuskokonaisuus.

Rakennukset sijaitsevat omalla tontilla ja niiden vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 5 500 neliömetriä. Rakennukset on suunniteltu ja ovat olleet alusta asti kuntoutuskäytössä ja tällä hetkellä molemmat rakennukset tontteineen on vuokrattu Vervelle, joka jatkaa koko kiinteistön vuokralaisena.

Lappeenrannan Hiessillan alueella kaupan kohteena oli oma, noin 4,6 hehtaarin tontti ja sillä olevat liikerakennukset. Vuokrattavaa pinta-alaa on yhteensä noin 15 800 neliömetriä. Kohde on lähes täyteen vuokrattu merkittäville vähittäiskaupan ketjuille, kuten esimerkiksi Tokmannille ja Puuilolle.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Varma myi kiinteistöjään maakuntakaupungeista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat