Tyyriiksi tullut ja pitkittynyt Logomon siltahanke valmistui lopulta Turussa

Turun ratapiha-alueen ylittävä Logomonsilta on valmistunut. Silta avattiin yleisölle keskiviikkona 3. marraskuuta.

Logomon silta kuvattuna toukokuussa 2021. Kuva: Toni Lehtinen/HS

Sillan rakentamiseen on liittynyt monia vaiheita ja myös monia määrärahatarkistuksia. Alun perin päättäjille oli puhuttu 5 miljoonan euron sillasta, mutta lopullisten kustannusten kerrotaan toteutuneen kaupunginvaltuuston viimeksi hyväksymän määrärahavarauksen 21,6 miljoonan euron mukaisina.

Myös hankkeen aikataulu venyi useampaan otteeseen. Alun perin sillan piti olla valmis jo vuonna 2018.

Turun kaupungin mukaan silta edistää kävelyliikenteen sujuvuutta alueella, ja sillä on merkittävä rooli koko alueen kehittämisessä.

Turun ratapiha-aluetta kehitetään osana kaupungin keskustan kehittämistä. Alueen koillispäähän on suunnitteilla matkakeskus, joka mahdollistaa juna- ja linja-autoliikenteen saumattoman matkaketjun. Matkakeskuksen suunnittelu liittyy laajempaan, koko Aninkaisten alueen kehittämiseen.

Ratapiha-alueen luoteispäähän on suunnitteilla uusi asuinalue ja monitoimiareena. Logomonsilta palvelee myös näihin liittyvää kävelyliikennettä, vaikka asuinalueen yhteyteen onkin suunnitteilla myös uusi Humalistonsillan korvaava yhteys ratapiha-alueen yli.

Alueen keskiosassa on toiminut jo kymmenen vuotta kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus Logomo. Kävely-yhteys rata-alueen yli palvelee luonnollisesti Logomon asiakkaita ja liittää keskuksen aikaisempaa tiiviimmin kaupungin keskustaan sekä keskustan puoleisiin joukkoliikenne- ja pysäköintiratkaisuihin. Myös Logomon viereen rakentuneen uuden kerrostaloalueen asukkaat saavat sillan myötä suoran yhteyden keskustaan.

”Ratapiha-alueella on suuri estevaikutus kiskojen erottamien kaupunginosien välillä. Logomonsilta vähentää merkittävästi tätä estevaikutusta ja yhdistää kaupunginosia toisiinsa. Silta tulee olemaan tärkeä elementti tulevassa ratapihan eri puolten mittavassa kaupunkikehityksessä, jonka myötä sillan hyödyt tullaan saamaan täysimääräisesti käyttöön”, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen sanoo tiedotteessa.

Sillan suunnittelusta järjestettiin insinööritaitokilpailu vuonna 2016. Kilpailussa kiinnitettiin huomiota myös sillan arkkitehtoniseen kokonaisvaikutelmaan, joka toimii suunnannäyttäjänä koko alueen kehittämiselle. Kilpailun voitti Jousi-niminen ehdotus, jonka perusteella silta on toteutettu. Voittaneen kilpailuehdotuksen oli laatinut VR Track oy arkkitehtikumppaninaan C&J Arkkitehdit oy.

Sillan visuaalista vaikuttavuutta lisää siinä toteutettu valaistus. Yleisvalaistuksen ratkaisut perustuvat siihen, että valon sävy on miellyttävä eikä valo aiheuta häiritseviä heijastuksia. Valaistus on muuntuvaa, sillä kattorakenteisiin sijoitetut älykkäät tutkat havaitsevat käyttäjien määrän ja liikkeen suunnan.

Silta mahdollistaa myös valotaiteen esittämisen. Valaistuksen on suunnitellut Lighting Design Collective oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tyyriiksi tullut ja pitkittynyt Logomon siltahanke valmistui lopulta Turussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat