Tekninen johtaja

Mäntyharjun kunta
Sijainti Mäntyharju
Päivämäärät Julkaistu 5.12.2018 Hae viimeistään 11.1.2019

Mäntyharjun kunta hakee

TEKNISTÄ JOHTAJAA

kehittämään ja johtamaan kunnan teknistä palvelualuetta.

Tekninen johtaja vastaa kunnan teknisen palvelualueen toiminnasta, taloudesta ja kehittämisestä sekä teknisen lautakunnan toimialueeseen kuuluvien asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta. Tekninen johtaja on kunnan nelihenkisen johtotiimin jäsen.

Tarjoamme itsenäisen ja monipuolisen tehtävän, jossa tukenasi on kokeneita kuntatyön ammattilaisia. Valinnan tukena käytetään ulkoista soveltuvuusarviointia.

Hakijalta vaadimme soveltuvaa korkeakoulu- tai opistotason teknisen alan tutkintoa ja kokemusta johtamistehtävistä. Odotamme hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja, hankintaosaamista ja aktiivista kehittämisotetta. Kokemusta kunnallishallinnosta ja -taloudesta katsotaan eduksi.

Teknisen johtajan virka täytetään toistaiseksi. Koeaika on 6 kuukautta. Valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen virkasuhteen alkamista. Virka tulee ottaa vastaan 1.4.2019 tai sopimuksen mukaan. Hakija voi esittää hakemuksessaan oman palkkatoivomuksensa.

Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Jukka Ollikainen, jukka.ollikainen@mantyharju.fi, puh. 040 779 7747 tai hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen, tuomo.penttinen@mantyharju.fi, puh. 040 522 9055.

Hakemukset tulee toimittaa 11.1.2019 klo 15:00 mennessä ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteeseen www.kuntarekry.fi. Mahdollinen kirjallinen hakemus ansioluetteloineen tulee toimittaa osoitteella Mäntyharjun kunta, kunnanhallitus, PL 76, 52701 Mäntyharju. Kuoreen merkintä ”Teknisen johtajan virka”.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi