Kokeile kuukausi maksutta

Amatööri ei voi vastata ammattilaisten turvallisuudesta

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Espoossa viime perjantaina tapahtunut kahden hengen kuolemaan johtanut kaivantoturma toi taas kerran esiin sen, kuinka vaarallista pientalojen ja taloyhtiöiden rakennuttaminen on varsinaiseen ammattirakentamiseen verrattuna. Viime vuonna kaksi henkeä kuoli pientalotyömaiden kaivantoturmissa, mutta ammattirakentamisessa ei yhtäkään. Kaikista rakennusalan kuolemantapauksista noin kolmannes tapahtui pientalotyömailla.

Lain mukaan rakennustyön suunnittelun ja tuotannon ohjauksesta vastaa rakennuttaja. Sen on laadittava päteviä suunnittelijoita käyttäen turvallisuusasiakirja, jossa arvioidaan kaivantotyön vaarat ja esitetään menetelmät niiden poistamiseksi.

”Oleellista on, että urakoitsijat voivat tarjouslaskentavaiheessa varautua kaivantojen tuennan aiheuttamiin kustannuksiin”, Infra ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö muistutti maanantaina järjestön tiedotteessa. Vaatimus kuulostaa ihan järkevältä ammattilaisten maailmassa.

Pientalotyömailla tämä lain vaatimus on kohtuuton, sillä siinä tilaaja on usein ainoa, joka ei ole rakennusalan ammattilainen.  Pienrakennuttaja ei koe tilaavansa kaivantoa vaan esimerkiksi sen, että hänen talonsa viemärit hoidetaan kuntoon. Ammattilaisten asia on hoitaa se parhaan ammattitaitonsa mukaan. Eihän meistä kukaan ala neuvoa kirurgiakaan siitä, miten tämän pitäisi hoitaa leikkaus niin, ettei veitsi lipsahda kirurgin omaan sormeen.

Kohtuullista olisi, että ammattilaiset kertoisivat välittömästi havaitsemistaan suunnitelmapuutteista tilaajalle, ja työt tehtäisiin sitten turvallisesti eikä sokeasti tarjouksen halvimman hinnan pohjalta.

Työsuojelupiirin tarkastuksissa ja oikeustapauksissa amatöörirakennuttajan vastuuta on käytännössä katsottukin läpi sormien ja todettu, että vastuu työn turvallisesta tekemisestä on pääurakoitsijalla.

Täydellisessä maailmassa omakotirakennuttajakin tietenkin laatisi turvallisuussuunnitelman ja tekisi pohjatutkimukset ja selvittäisi kaapeleiden paikat jne. ja urakoitsijat osaisivat sitten tehdä kattavat tarjoukset näiden tietojen pohjalta.

Kaivannoissa kuollut kymmeniä

Kaivanto-onnettomuuksissa on kuollut vuosien 1987-2014 aikana selvästi yli 20 henkeä. Monia näistä tapauksista on käsitelty myös oikeudessa. Puutteita on havaittu sekä kaivantojen suunnittelussa että niiden tekemisessä. Joissain tapauksissa suunnitelma-asiakirjoja ei ole löytynyt ollenkaan. Näin oli kyse myös Espoon tapauksessa. Siinä työmiehet olivat vain lähteneet tekemään kaivantoa ja olivat kaivaneet niin syvälle kuin oli tarpeen. Vaikka kaivannolle oli tullut syvyyttä kolme metriä ja seinämät olivat pystysuorat, ei kaivantoon ollut tehty tuentoja. Tätä varten työmaalle oli tosin tuotu terästukia, mutta niitä ei ollut ehditty laittaa paikalleen ennen onnettomuutta.

Pientalotyömaille tyypillisesti Espoossakin työnjohtajalle oli useita työmaita, joissa hän kävi päivän mittaan sitten piipahtamassa. Puoli tuntia ennen onnettomuutta hän oli käynyt tarkastamassa Espoon kaivannon.

Aiemmissa onnettomuustapauksissa ongelmia oli aiheuttanut myös se, että silloin kuin suunnitelmia oli tehty, suunnittelija on valittu halvimman tarjouksen perusteella eli valituksi on tullut se, joka on tehnyt vähiten maaperätutkimuksia ja joka on uskaltanut arvata rohkeiten puutteellisista tiedoista maaperän käyttäytymisen. Kuivissa olosuhteissa nämä ehkä kokemuksen pohjalta tehdyt arvaukset ovat voineet toimiakin, mutta entä silloin kun vettä sataa toista viikkoa, kuten viime aikoina pääkaupunkiseudulla, tai jos kaivannon pohjaa tärytetään, kuten tehtiin yhdessä onnettomuustapauksessa tai kaivannon reunalle tulee lisäkuormitusta. Kaikkien näiden riskien arvioiminen kuuluu kyllä rakennusalan ammattilaiselle eikä amatööritilaajalle. Rakennuslaissa on tältä osin selvä aukko, joka on syytä paikata.

Ei riitä, että todetaan, että ellei tilaajalle ole itsellään riittävästi ammattitaitoa, työhön on palkattava ulkopuolinen asiantuntija. Eikä riitä myöskään hurskas toivomus, että tilaajan tulisi vaatia tekijöiltä riittävän vastuullista työturvallisuustoimintaa. Tällaiset vaatimukset ovat paikallaan ammattirakentamisessa, mutta pientalorakentamisessa ja omatoimisessa rakentamisessa ne eivät toimi, koska tilaaja ei yksinkertaisesti aina tiedä mitä häneltä odotetaan.

Henki on halpaa työmailla

Pientalorakentamisesta on tullut selvästi rakennusalan turvattomin alue, jossa turvallisuus ei tunnu olevan oikein kenenkään hallinnassa.  Rakennusvalvonnan ainakin pitäisi miettiä ryhtiliikettä keinoista, joilla pientalorakentamisen ja taloyhtiöiden hankkeiden turvallisuutta saataisiin kohennettua.

Ryhtiliikettä tarvittaisiin myös oikeuslaitoksessa. Uhrien kannalta on suorastaan mauton vitsi se, että tuomiot kuoleman tuottamuksesta vaihtelevat 15 päiväsakosta 50 päiväsakkoon. ”Isommat sakot saa siitä, että ajaa ylinopeutta tyhjällä tiellä. Henki on liian halpaa työmailla”, sanoo työsuojelutarkastaja Jukka Hietavirta Uudenmaan Avista. Hänen mielestään laki mahdollistaisi jo nyt puolen vuoden vankilatuomiot, mutta tällaisia ei ole jaettu. Hänen mielestään lakiin pitäisi saada pykälä törkeästä työturvallisuusrikoksesta, jotta linja kovenisi ja kuri paranisi työmailla.

Kovin rangaistus työnjohtajalle on varmaan henkinen ja yritykselle maineen menetys. Siksi työturvallisuusuutisissa kiusaa se, että yritysten nimet lähes säännönmukaisesti jätetään kertomatta ja tutkijatkin salaavat niitä.

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Amatööri ei voi vastata ammattilaisten turvallisuudesta”

  1. Tampereen teknillisessä yliopistossa tehtiin pientalorakennuttajan maankäyttö- ja rakennuslain muotoilemasta vastuusta peräti väitöskirjaa. Lain kirjaus todettiin amatööri- ja omatoimirakennuttajan osalta ongelmalliseksi. Siksi väitöskirjaluonnoksessa hahmoteltiin mallia, millä pientalorakentajan tueksi saataisiin ammattiapua rankkojen tilaajavastuiden hoitamiseen.

    Käytännössähän vastaava työnjohtaja saattaa olla pientalotyömaalla vain pelkkä työmaalla satunnaisesti piipahtava ”nimike” eikä pääsuunnittelijakaan ota juuri kantaa siihen, tarvitaanko pientalojen kaivantoihin maaperätutkimusta ja geoteknistä suunnittelua vai voiko amatööri tässä asiassa luottaa erikoisurakoitsijan ammattitaitoon. Valitettavasti väitöskirjalle ei näytetty yliopiston johdon taholta vihreää valoa, vaikka paljon turhemmistakin aiheista kuin turvallisuudesta Suomessa väitellään.

  2. Työturvallisuuskulttuuri rakentamisessa, suunnittelussa ja kunnossapidossa
    on valitettavasti täysin kuralla.
    Työturvallisuuslaki 205/2009 asettaa tilaajalle / rakennuttajalle velvoitteen turvallisuuskoordinaattorin nimeämisestä hankkeelle.
    Lain tarkoituksena on ollut, että jokaiselle hankkelle nimetään henkilö vastaamaan työturvallisuus asioiden huomioon ottamisesta hankkeissa.
    Jopa RT-kortti esittää asian siten, että turvallisuuskoordinaattori tulisi nimetä vain rakennusluvan edelyttäviin kohteisiin vaikka laki on ehdoton, eikä tunne tulkintaa rakennusluvasta.
    Vaikkakin samaisessa kortissa myöhemmin todetaan, että koordinaattorin nimeäminen pitäisi perustua riskien kartoittamiseen voidaan kysyä, että kuka ne riskit kartoitaa ja mihinkä raja vedetään.
    Samoin turvallisuuskoordinaattorin tehtävä usein pilkotaan osiin. Suunnittelun ajaksi nimetään henkilö suunnittelutoimistosta ja toteutusvaiheeseen omansa usein jopa urakoitsijan organisaatiosta. Samoilla linjoilla on Rala todetessaan sivuillaan, että rakennuttaja pätevyys antaisi pätevyyden myös turvallisuuskoordinaattorina toimimiseen.
    Vuosien varrella haastateltuani henkilöitä, jotka ovat toimineet TK- tehtävissä samoin kun keskusteluissa suunnittelijoiden kanssa on tullut selväksi se, että työturvallisuusmääräysten ja lainsäädännön tunteminen on pääsääntöisesti huonoa tai täysin olematonta.
    TK-tehtävänä on nimenomaan toimia koordinoijana työturvallisuusasioissa ja kyseisen henkilön tulee tuntea työturvallisuusmääräykset hyvin, jotta nämä tulisivat otetuksi huomioon jo valittaessa suunnittelijaa, sekä valittaessa urakoitsijaa hankkeeseen.
    On vaikea kuvitella, että suunnittelija joka on koko uransa tehnyt suunnittelua toimistossa osaisi ottaa suunnittelussa huomioon varsinaisessa rakentamisessa vastaan tulevat työturvallisuusriskit vaikka suunnittelijalta edellytetäänkin työturvallisuusmääräysten tuntemista.

    Janne Höydén
    Työturvallisuus asiantuntija
    Turvallisuuskoordinaattori kouluttaja
    ISO 22846 Korkealla työskentely kouluttaja
    Säiliö- suljettujentilojen työskentely kouluttaja

  3. Seppo Mölsä kirjoitti:

    ”Valitettavasti väitöskirjalle ei näytetty yliopiston johdon taholta vihreää valoa, vaikka paljon turhemmistakin aiheista kuin turvallisuudesta Suomessa väitellään.”

    Mölsän mainitsemaa tapausta en tunne, enkä siis kommentoi sitä, vaan puhun yleisellä tasolla. Jos henkilö on päästetty tekemään väitöskirjaa, eikä väitöskirja saa vihreää valoa, se johtuu yleensä väitöksen sisällöstä, ei sen aiheesta. Väitöksen aihe (ja nykyään myös tutkimussuunnitelma) hyväksytetään jo ennen kuin väitöstyölle nimitetään ohjaaja. Yleensä punaista valoa näytetään jo tehtyjen väitöstutkimuksen osalta vain harvoin: lähinnä niissä tapauksissa, joissa väitöskirjaraportin tieteellinen taso ei jonkun saman tiedekunnan professorin tai esitarkastajien näkemyksen mukaan yllä väitöskirjoilta vaaditulle tasolle. Päätöstä vihreän valon eväämisestä ei tee yliopiston johto, vaan sellaisesta linjasta päätöksiä tekee joko ohjaava professori tai tiedekuntaneuvosto, joka on kiinnostunut lähinnä väitösten tieteellisen tason varmistamisesta, ja joka päättää väitöksiin liittyvistä asioista tohtoriohjelman johtajan ja mahdollisten esitarkastajien suositusten pohjalta.

    Väitöskirjan aihetta (ja tutkimussuunnitelmaa) hyväksyttäessä punaista valoa näytetään silloin, (a) jos jatko-opiskelijaksi aikovan aiemmat opintosuoritukset eivät ole riittäviä tekniikan alan jatko-opintoihin, (b) jos tutkimussuunnitelma on joko niin epäselvä, ettei siitä selviä, mitä ja miten väitöksessä aiotaan edes selvittää tai jos tutkimuksen taso ei vaikuta olevan tohtorin tutkintoon riittävän, (c), jos jostain muusta syystä ei vaikuta uskottavalta, että henkilö kykenisi väitöskirjan oikeasti tavoiteaikojen puitteissa edes optimitapauksessa tekemään. Lisäksi (d) joissain harvoissa tilanteissa aihe saatetaan torpata, jos väitöskirjan aihe lipuu selkeästi tiedekunnan edustaman pätevyysalueen ulkopuolelle. Jos teknilliseen yliopistoon tarjottu väitöstyö käsittelee esimerkiksi ensisijaisesti vain oikeustieteellisiä kysymyksiä, voi tietynlaisia rajanvetokysymyksiä tulla esiin, ellei väitöksen ohjaajalla ole jostain syystä tavanomaista enemmän tietämystä juridiikasta. Tosin valitsemalla toiseksi ohjaajaksi jonkun oikeustieteiden professorin, voi monet tällaiset ongelmat ohittaa, mutta sellaista ohjaajaa ei välttämättä löydä ellei väittelijällä ole puolestaan riittävää pätevyyttä oikeustieteellisiin kysymyksiin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/