Vaikka presidentin toimivaltaan rakennusalan asiat eivät varsinaisesti kuulu – mitä nyt korkeintaan rauhanrakentaminen – mennyt vaalikamppailu nosti yllättäen esille myös merkittävän rakennuspoliittisen kysymyksen.
Sauli Niinistö esitti Ylen viimeisessä ehdokastentissä huolensa kansalaisista, jotka kärsivät taantuvilla alueilla asuntojen arvon laskusta. Niinistön mukaan yhteiskunnan on tultava taloudellisesti vastaan, jos perhe jää ”mottiin, josta on äärimmäisen vaikea itse tulla ulos”. (HS 26.1.)
Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola tarttui nopeasti Niinistön pohdintaan ja esitti eräänlaisen romutuspalkkion käyttöönottoa samaan tapaan kuin valtio maksaa vanhojen saastuttavien autojen vaihtajille palkkiota, jotta autokanta uudistuisi vähemmän saastuttaviin. Asuntojen romutuspalkkio vähentäisi ylitarjontaa taantuvilla seuduilla ja nostaisi markkinaa.
Asuntorakentamisen ja -kaupan keskittyminen kasvukeskuksiin on jo muokannut voimakkaasti asumista ja asuntojen omistamista. Kasvukeskuksissa rakennetaan nyt sijoittajavetoisesti ennätystahtia pieniä asuntoja. Samaan aikaan monilla paikkakunnilla vanhojen asuntojen myynti on siis liki mahdotonta. Asunnoilla on asumisarvoa, mutta ei juuri arvoa kaupankäynnissä. Tämä vaikeuttaa muuttamista hiljeneviltä alueilta töiden perään keskuksiin. Jos vanhaa asuntoa ei saa kaupaksi ja kaupungissa odottaa kallis, mutta pieni omistus- tai vuokra-asunto, yhtälö ei ole houkutteleva – pikemminkin monelle mahdoton.
Valtion maksama romutuspalkkio voisi tietysti madaltaa muuttokynnystä. Yksinään se ei ole kuitenkaan avain muutokseen. Olennaista olisi saada kasvukeskuksiin keskituloisten palkansaajien ulottuvilla olevia vuokra- ja omistusasuntoja.
Yhteiskunta on tukenut asumista viime vuosina esimerkiksi yli kahdella miljardilla eurolla vuodessa asumistuen muodossa. Romutuspalkkio olisi vain uusi lisämenoerä, jos samaan aikaan paisuvaa asumistukimenoa ei pystytä suitsimaan. Uusien kikkojen sijasta asuntopolitiikka kaipaisi kokonaisvaltaista tarkastelua ja toimenpiteitä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Arvottomien asuntojen ongelma on polttava eikä sitä ratkaista kikoilla”
Työttömyysalueilla asuntaan aika tyypillisesti itse rakennetuissa tai vanhempien rakentamissa omissa taloissa. Niinden romutus = purku olisi hekisesti raskas päätös. Kotikonnuille ei olisi koskaan enää paluuta. Saman talon ehjänä myyntikin olisi hieman lievempi mutta lopullinen muuttopäätös. Eri juttu tilapäiseksi koettu kerrostaloasunto tai vastaava. Niissä myyntituella saattaisi ollakin merkitystä. Olisi hyvä kuunnella ”romutus”-halukkuutta ja kotikontuihin sitoutuneisuutta työtä etsiviltä itseltään esim Kainussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Asia saattaa koskea ihmistä hyvinkin syvästi.
Valtion tuskin lähtisi käyttämään varoja mihinkään kovin laajamittaisiin romutusoperaatioihin, vaan jos valtio alkaisi romutuspalkkioita maksaa, se todennäköisesti kohdennettaisiin aika tarkasti joihinkin erityistilanteisiin. Omasta mielestäni harkittavissa oleva erityistilanne voisi olla esimerkiksi sellainen tilanne, jossa asunnossa pitkään asuneen ruokakunnan [tämä ehto siksi, jottei romutuskuntoisia asuntoja osteltaisi romutuspalkkioiden perässä] asunto on viranomaislausunnon mukaan sellaisessa kunnossa, että asunnossa ei ole syytä enää kenenkään asua. Usein näissä tilanteissa perheet ovat nykyisin taloudellisissa ongelmissa, mutta yhteiskunnan tukijärjestelmien ulkopuolella. Romuttaminen on nykyisinä asbestimääräysten ja jäteverojen aikana sen verran kallista, ettei taloudellisissa ongelmissa olevalla perheellä ole välttämättä mahdollisuutta maksaa romutusta. Jos asumiskelvottoman asunnon romutus maksaa enemmän kuin tontin arvon verran, sellaista asuntoa ei saa kaupaksikaan, ja perhe voi joutua jäämään asumaan asumiskelvottomaan asuntoon.
Valtion asuntotuotantotuessa on nyttemmin ollut järkevää se, että tukea on myönnetty uudistuotantoon, hankintaan ja korjaamiseen vain, jos on näkyvissä jatkuvaa käyttöä ao. asunnoille. Tähän opetti se, että edellisen elinkeinorakenteen muutoksen jälkeen ympäri maata jäi tyhjiksi runsaasti valtion tukemaa vuokratalotuotantoa, jonka alasajo on ymmärtääkseni edelleen kesken.
En ihan suorilta nielisi sitä, että verovaroilla ryhdyttäisiin tukemaan omistusasuntojen alasajoa. Oman asunnon hankinta on kuitenkin aina riskiratkaisu siinä missä kaikki muutkin taloudelliset investoinnit, joiden tappioita ei verovaroilla korvata. Ihmisten pitää vain opetella kantamaan vastuu omista ratkaisuistaan. En ikinä ole ymmärtänyt niitä, jotka rakentavat kalliita omakotitaloja kuntiin, joiden työpaikat ovat yhden laitoksen ja yhden elinkeinon varassa. Jos paikkakunnan ainoa yritys tarvitsee työvoimaa niin rakentakoon työsuhdeasuntoja tai firman sopii liikkua työvoiman perässä kasvukeskukseen.