Green Building Council Finland on koostanut Kestävyyden kuntotarkastus -nimisen julkaisun nostamaan esille kiinteistö- ja rakennusalan kohtaamia kestävyyshaasteita. Teksti on laadittu osin provosoivaan muotoon otaksuttavasti edistämään aihepiiristä käytävää keskustelua.
Kestävyyden kuntotarkastukseen tutustuessamme hieman yllätyimme, millaisina koko kira-alaa laajasti edustava järjestö näkee alamme kehityshaasteet.
Ilmastonmuutoksen osalta julkaisussa todetaan, että rakennusmateriaalien valmistuksen päästöt muodostuvat keskeiseksi ongelmaksi energian muuttuessa nopeasti vähäpäästöiseksi. Mainitsematta jää, että keskeisistä materiaaleista sekä betonilla että teräksellä on olemassa varsin selkeä polku päästöjen radikaaliksi vähentämiseksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tätä polkua on myös jo kuljettukin, sillä markkinoiden pienipäästöisin kerrostalo rakennetaan jo nykyään vähähiilisestä betonista käsittäen vähähiilisen raudoituksen. Näin ollen on vaikea nähdä ainakaan näiden materiaalien valmistuspäästöjä yhtenä alan keskeisimmistä kestävyysongelmista.
Toinen julkaisussa esiin nostettu alan häpeäpilkku on kiertotalous, jonka annetaan ymmärtää olevan retuperällä. Tosiasiassa teräs ja muut metallit kiertävät lähes sataprosenttisesti, ja betoninkin kierrätysastekin on hyvin korkea, noin 80 prosenttia. Siinä, että puretut rakennusosat eivät vielä kierrä tuotteina uusiin rakennuksiin Suomi ei ole yhtään muita maita huonompi, koska niin ei tapahdu missään muuallakaan.
Ehkä eräänlaisena näköharhana voi pitää julkaisun kertomaa, jonka mukaan Suomessa rakennukset puretaan keskimäärin 50-vuotiaina. Puretut rakennukset varmaankin ovat keskimäärin tämän ikäisiä, mutta ylivoimaista valtaosaa tätä vanhemmistakaan rakennuksista ei ole vielä koskaan purettu. Rakennuksen ikähän selviää vasta purkuhetkellä, eikä se ole suurimmalla osalla rakennuksista näköpiirissä vielä vuosikymmeniin, jos silloinkaan. Lisäksi on hyvä havaita, että purkamista ei tehdä niinkään rakennusten teknisen kunnon takia, vaan pikemminkin siitä syystä, että tavoiteltaessa kestävämpää kaupunkirakennetta harvaan rakennetuille alueille kaavoitetaan niin runsaasti lisää kerrosneliömetrejä, että rakentaminen täydentämällä ei enää käy päinsä.
Yhteiskuntamme ehkä keskeisintä kestävyysongelmaa, luontokatoa, käsitellään julkaisussa hieman erikoisella tavalla. Julkaisu antaa ymmärtää sen olevan kaupunkiyhdyskuntien rakentamisen ongelma. Tosiasiassa Suomen luontokatohaasteet keskittyvät kiistatta metsätalouteen. Kira-alakaan ei tosin ole siihen osaton, sillä merkittävä osuus metsissä tuotettavasta biomassasta päätyy joko rakennustarvikkeiksi tai polttoenergiaksi kaukolämpöverkkoihimme. Tämä seikka jää Kestävyyden kuntotarkastuksessa huomioimatta.
On hyvä, että alamme kestävyyshaasteita nostetaan esille. Näin on hyvä muistuttaa itse kutakin kurkistamaan aika ajoin peiliin ja miettimään, mitä kuvastimessa näkyvä henkilö voisi tehdä tilanteen parantamiseksi. Esille on kuitenkin syytä nostaa oikeita kipukohtia. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen varautuminen on yksi näistä. Meidän on syytä kehittää rakentamista ja korjaamista esimerkiksi niin, että rakennusten vaipparakenteiden vikasietoisuuteen erityisesti kosteuden suhteen kiinnitetään nykyistä paljon enemmän huomiota.
Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa
9 vastausta artikkeliin “Kestävyydessä huomio kipukohtiin”
Hyvä kirjoitus. Puurakentaminen tuntuu saavan liian usein peruusteetonta arvostusta. Lisäämällä puurakentamista jo ennestään ylikuormitetuissa metsissä kasvatamme metsien ongelmaa.
Teräs- ja etenkin betoniteollisuuden puolestapuhujat ovat kyllä taitavia ohjaamaan keskustelua jonnekin muualle kuin itseensä. Yleensä syylliseksi päätyy puun käyttö rakentamisessa, johon tässäkin kirjoituksessa luontokadon yhteydessä viitataan.
Suurin osa puutavarasta (noin 57 % v. 2023, Lähde: Luke) menee massateollisuuteen (pääosin selluksi) ja 43 prosenttia puutuoteteollisuuteen. Vaikka hakkuisiin liittyy omat ongelmansa, on tietoista totuuden vääristelyä osoittaa syyttävällä sormella puurakentamista luontokadon aiheuttajaksi ihan vain oman aseman pönkittämiseksi. Ilmastonmuutos on vaikkapa WWF:n mukaan todennäköisesti suurin syy luontokadolle. Ja puun mennessä puurakentamiseen, se kuitenkin sitoo huomattavan pitkään hiiltä, mikä puolestaan estää lämpenemisestä aiheutuvaa luontokatoa. Eli vaikka hakkuumäärä pysyisi nykyisellä (ehkäpä liian korkealla) tasolla, mutta suurempi osa puusta menisi sellun sijasta puurakentamiseen, tilanne paranisi jo sillä.
Kannattaa LaPe tutustua Ympäristöministeriön julkaisuun 2021:6 Kiertotalous vähähiilisyyden edistäjänä ja luonnon monimuotoisuuden turvaajana. Kuva 6 sivulla 42 on varsin paljon puhuva tästä aiheesta. Julkaisussa on muutenkin paljon mielenkiintoista tietoa aihepiiriin liittyen.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162901/YM_2021_6.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Joo se onkin hyvä julkaisu. Mihinkähän asiaan halusit minun kiinnittävän huomioni sivulla 42? Siihenkö, että puuteollisuus on 4. suurin luontokadon aiheuttaja siinä vertailluista toimialoista? Ko. vertailussa toimialojen vaikutusta luontokatoon on tarkasteltu maankäytön perusteella. Suuri pinta-ala, suuri vaikutus. Puuta käytettäessä tämä onkin hyvä pitää mielessä ja kestävää metsätaloutta ja puunhankintaa tulee edistää.
Julkaisussa käsitellään myös betonin suoraa vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen. Suoralla tarkoitan sitä, ettei sen ilmastoa lämmittäviä päästöjä oteta huomioon. Ne kohdistuvat julkaisun mukaan luonnon elinympäristöistä etenkin kallioihin ja harjuihin, ja ne liittyvät hiekan, kalkkikiven ja vedenottoon. Ja suora lainaus sivulta 104: ”Harvinaiset kalkkipaljastumat ovat olleet jo pitkään tehokkaassa käytössä Suomessa ja jäljellä olevat kalkkikivikalliot ovat lajistoineen erittäin uhanalaisia”. Ehkä nämäkin on hyvä pitää mielessä sinne peiliin katsellessa.
Kehut julkaisua mielenkiintoiseksi, mutta väkisinkin tulee mietittyä, että oletkohan itse perehtynyt siihen kokonaisuudessaan? Siinä useassa eri yhteydessä kehotetaan kuitenkin lisäämään puurakentamista vähähiilisyyden edistämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Esimerkiksi taulukossa 5 sivuilla 55-58 rakennusalan päästövähennyspotentiaalia on käsitelty materiaaleittain. Betoniin liittyvistä toimenpiteistä korkeimpaan luokkaan 4 (1-4) kuuluvat mm. betonin materiaalikäytön optimointi (ts. käytön vähentäminen) sekä betoni- ja teräsrakentamisen korvaaminen puurakentamisella. Jälkimmäisen yhteydessä kirjoitetaan vielä että ”Suomessa puurakentamista voidaan lisätä selkeästi nykyisestä”. Siis lisätä, ei vähentää – siitäkin huolimatta, että julkaisussa on rehellisesti tuotu esiin myös puun käytön vaikutukset biodiversiteettiin.
Oma näkökulmani on, että betonia pitää käyttää siellä, missä muut materiaalit eivät sitä teknisistä rajoitteista johtuen voi korvata. Mutta nykyisessä laajuudessa sitä ei pitäisi käyttää, johtui käyttö sitten tottumuksesta, osaamisesta tai sen puutteesta, rahasta, estetiikasta tai lobbauksesta.
Asiassa on montaa monessa. Muutamia kommentteja.
Puurakentaminen on aivan ok, (kuten minkä tahansa soveliaan materiaalin käyttö) kunhan se tapahtuu ilman erityisetuja. Esimerkiksi pientaloissa puun osuus on lähes 90 %, ja siihen ei ole nokan koputtamista, kun siellä rakentaja ja/tai omistaja saa vapaasti valita, mitä haluaa käyttää.
Mitä tulee kalkkikivikallioihin, vähänhän niitä Suomessa on, mutta uskallan väittää, että kiven otto kyllä lopulta lisää kalkinsuosijoille tarjolla olevaa kiviainespintaa, kun ottotoiminta on päättynyt.
Puurakentamisen puolesta ovat poliitikot kovasti puhuneet, mutta teolliset investoinnit ovat kylläkin menneet lähes sataprosenttisesti sellunkeittoon ja puun energiakäyttöön. Lienee niin, että bisnes on siellä, ja se taitaa olla alan tilanteen pohjasyy.
Sementti- ja betoniteollisuudella on selkeä näkymä päästöjen vähentämiseen. Paljon on jo tehty, ja horisontissa siintää päästötön sementti, joka perustuu hiilidioksidin talteenottoon. Samanlaisia suunnitelmia on terästeollisuudella.
Hauska kuulla, että kun olet ensin vihjaillut, että puun käyttö tai ainakaan sen käytön lisääminen ei ole oikein ok, koska se aiheuttaa luontokatoa, niin nyt se onkin ok, kunhan se tapahtuu ilman erityisetuja. Voisitko avata, mitä nämä erityisedut ovat?
Minä en tiedä kalkkikivikallioiden lajistoista tai niiden käyttäytymisestä yhtään sen enempää kuin mitä tuo sinun linkkaamasi julkaisu niistä lausui. Sinä väität niistä jotain, mutta mahtaako se perustua mihinkään.
Tämä ei varsinaisesti ollut keskustelu siitä, missä bisnes on ja missä ei, enkä oikeastaan edes ymmärrä, mihin bisneskommentillasi viittaat. Minun johtopäätökseni kun siitä on, että puurakentamisen tilanne olisi ehkä parempi, jos ei olisi joutunut vuosikymmenet taistelemaan raaka-aineen ja investointien kohdalla erittäin paljon vientituloja Suomelle tuoneen selluteollisuuden kanssa. Mutta en usko, että sitä yritit sanoa.
Ja lopuksi; se onkin erinomaisen hyvä asia, että myös betoni- ja terästeollisuudessa tehdään töitä päästöjen vähentämiseksi. Uudet innovaatiot ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä emme me ilman näitäkään materiaaleja tulevaisuudessa pärjää.
En tiedä, mistä positiosta kommentoit, mutta mielestäni löydät kirjoituksesta sellaista vastakkainasettelua, mitä siellä ei tosiasiassa ole.
Mitä tulee luontokatoon, on syytä huomata, että Kestävyyden kuntotarkastuksen kohteena on koko kiinteistö- ja rakennusala. Ala on niin suuri metsäperäisen biomassan käyttäjä, energiana ja rakennusmateriaalina, että se tuskin voi hyvällä omalla tunnolla jättää kokonaan huomiotta metsien käytön vaikutuksia luontokatoon.
Keskustelu on erkaantunut sen verran kauas alkuperäisestä kirjoituksesta, että en välitä jatkaa sitä tämän pidemmälle. Mutta kun pyydät kertomaan puun erityiseduista, niitä tässä vielä muutama:
– kevyemmät energiatehokkuusvaatimukset paljon energiaa kuluttaville massiivipuurakennuksille
– puu(runko)rakentamiseen pakottavat kaavamääräykset ja tontinluovutusehdot
– korotetut käynnistysavustukset MAL-sopimuksissa
– valtion virkahenkilöiden verovaroin toteuttama puurakentamisen markkinointi eri muodoissaan
Kommentoin pitkään tätä lehteä ja sinunkin kirjoitteluasi siinä sivusta seuranneena. Ja saattaapa olla niin, että kaikki aiemmin lukemani sai nyt minut tulkitsemaan, että kyllä tässä omaa pesää yritettiin kiillottaa ja tökkiä sitä kuonaa vähän muualle. Mutta saatanhan minä olla väärässäkin ja kirjoitus olikin materiaalineutraali. Toisaalta, kommentointikynnykseni ylittyi myös siksi, että tulkitsin alkuperäisessä kirjoituksessa olevan jonkin asteinen ilmasto-ongelmia vähättelevä sävy. En jaa kanssanne tilannekuvaa, jossa ilmastonmuutoksen eteen tehdään jo ihan tarpeeksi tai vaikka ei tehtäisikään, niin se riittää, että Suomi on yhtä huono kuin muut tai ei ainakaan huonoin.
Minä en usko markkinoiden kykyyn hoitaa niitä ympäristöongelmia, joiden edessä koko maapallo on. Siksi en ole samaa mieltä kanssasi, että valtiovallan tulisi olla jotenkin materiaalineutraali. Eihän se ole sitä muillakaan sektoreilla. Pitäisikö esimerkiksi nyt kehitteillä olevan vetyteknologian jäädä kaikkien julkisten tukien ulkopuolelle ja virkamiesten pitää siitä suunsa kiinni, kun se voi haitata esimerkiksi öljy-yhtiöiden bisneksiä? Tai saako mielestäsi vaikkapa autoilun päästöjä rajoittaa, kun valittu mittaustapa nyt suosii jotakin käyttövoimaa toisen sijaan? Ja tiesitkö muuten, että betonirakentamiselle pyhitetään huomattavasti suurempi osa insinööriopinnoista kuin millekään muulle materiaalille? Eikös sekin ole tukemista? Et aikonut enää vastata, joten olkoon nämä tällaisia retorisia kysymyksiä.
Tällä hetkellä materiaalien paremmuutta ympäristön kannalta voidaan vertailla lähinnä hiilijalanjäljen kautta. Toivottavasti luontojalanjälki pystytään tulevaisuudessa laskemaan tarkemmin, jolloin materiaalien vertailu paranee entisestään. Jos nämä molemmat kädenjäljet jossain vaiheessa kääntyvät betonille edullisemmaksi, voin muuttaa mieltäni ja suhtautua suopeammin betonin puolesta puhumiseen. Toisaalta, betonista ei taida tulla – sellaisena materiaalina kuin olemme sen oppineet tuntemaan – koskaan uusiutuvaa materiaalia, joten pidän sen käytön rajoittamista siitä syystä todennäköisesti tarpeellisena myös jatkossa.
Nostat LaPe sen verran taas uusia asioita keskusteluun, että pakko oli pyörtää päätöksensä olla jatkamatta.
Itse en osaa ilmasto-ongelmaa vähätellä, sillä sen verran paljon sen hanskaaminen on teettänyt työtä, ja teettää jatkossakin. Hyvänä esimerkkinä saavutuksista on Consolis Parman tämänpäiväinen tiedote vähähiilisten ontelolaattojen tuotannosta. Uskallan väittää, että näillä tuotteilla tehdään markkinoiden ylivoimaisesti vähähiilisin asuinkerrostalon välipohja,
Mitä tulee materiaalineutraliteettiin, ymmärrämme sen selvästi hieman eri tavoin. Itse ajattelen sen niin, että poliitiikan ei ole hyvä valita voittavaa hevosta, Fiksumpi tapa olisi asettaa toiminnallisia tavoitteita, esim. rakennuksen hiilijalanjälki, joka pitää saavuttaa. Tämä saa eri toimijat kilpasille, ja voittaja on lopulta yhteiskunta itse, kun teknologiat kehittyvät yhä paremmiksi.
Itse uskon markkinatalouden voimaan. Arvelen, että rakentaminen tulee vähähiilistymään tilaajien vaatimuksesta nopeammin, mitä määräyksillä pystytään vaatimaan. Määräykset kun ovat kankeita, mutta tilaajat kykenevät kohdistamaan vähäälistymistavoitteensa sinne, missä ne on kustannustehokkainta saavuttaa.
Mitä tulee materiaalien uusiutuvuuteen, on hyvä muistaa, että kivipohjaiset materiaalit ovat puolestaan katoamattomia. Niitä ei ole päätynyt kaatopaikalle enää pariin vuosikymmeneen. Purettuna ne korvaavat luonnon hiekkaa, soraa ja kalliomursketta, joka muuten otettaisiin esim. tien runkoon tai parkkipaikkaan neitseellisistä lähteistä. Purkuulta vuosittain tulevat noin 2 Mt mahtuvat kovin hyvin korvaamaan rakentamisessa vuosittain käytettävän noin 100 Mt kiviainesta.
Asiat eivät ole todellisuudessa niin, että uusiutuva hyvä, muut huonoja.
Insinööriopintoja kommentoin niin, että rakennusinsinöörit käyttävät sekä puuta että terästä tavallaan hyllystä otettavina valmiina tuotteina. Betonin tapauksessa rakennusinsinöörikunnan vastuulla on koko materiaalin tuotantoketju alusta eli kiviainesten jalostamisesta ja sementin valmistamisesta alkaen, ja käsittäen tuotteiden valmistus ja käyttö. Valmis tuotehan syntyy vasta työmaalla. Rakennusinsinööreille ei ole katsottu tarpeellisesti opetettaa esim. metallurgiaa, metsänhoitoa tai puunjalostusta. Siinä keskeinen syy opetustarjontaan.