Ovatko halvat asunnot pk-seudun kunnille aito tavoite?

Julkisuudessa on päivitelty jo pitkään asuntohintojen ja myös vuokra-asumisen kalleutta etenkin pääkaupunkiseudulla. Monet katsovat asumisen kalleuden haittaavan jo koko talouselämää, kun matalapalkka-alojen työntekijöiden tuloilla alkaa olla vaikea maksaa asumista pk-seudulla. Varsinkin uusien asuntojen ostaminen on useimmille sula mahdottomuus.

Ketkä sitten kantavat vastuun uusien asuntojen kalleudesta pk-seudulla? Osa vastuusta lankeaa valtiolle rakentamisen kiristyvän sääntelyn vuoksi, ja varmasti rakennusliikkeilläkin on oma osuutensa asiassa. Mutta myös kuntien on syytä katsoa peiliin.

YIT:n tekemien laskelmien mukaan pääkaupunkiseudulla 200 000 euroa maksavan asunnon hinta olisi vuoden 1992 teknisellä sisällöllä vain 120 000 euroa. YIT:n mukaan laadunparannuksessa, rakennusmääräyksissä, tonttihinnassa ja kaavoituksessa tapahtuneet muutokset ovat yhdessä nostaneet esimerkkiasunnon hintaa 80 000 eurolla. Tästä hinnannoususta kaavoituksen osuus on ollut 30 000 euroa ja tonttihinnan osuus 20 000 euroa. Jos puhutaan kuntien rakennusyhtiöille myymistä tonteista ja oletetaan niiden hintojen olevan samaa luokkaa kuin tonttihinnat yleensä, voidaan sanoa kuntien osaltaan nostaneen kaavoituksen ja tonttihintojen kautta uusien asuntojen hintoja pk-seudulla yli 40 prosenttia 20 vuoden aikana. Tämä on sillä varauksella, että YIT:n selvitykset pitävät paikkansa.

Kaavoitus ohjaa suunnittelua erityisen vahvasti pääkaupunkiseudulla, missä kaavoitus menee hyvinkin yksityiskohtaiseksi. Monesti pääkaupunkiseudulla esimerkiksi edellytetään hienompaa arkkitehtuuria. Vaikkapa talojen monet kulmat nostavat kuitenkin rakentajan kustannuksia. Tavallinen kantti kertaa kantti -tyyppinen rakentaminen olisi massoittelun kannalta optimaalisempaa ja samalla kustannustehokkaampaa. Muualla Suomessa kaavoitus antaa rakentajalle enemmän vapautta ja sallii samalla yksinkertaisemmat, halvemmat ratkaisut.

Vaikka YIT:n laskelmissa on kyseessä uudet asunnot, niiden hinnat vaikuttavat myös vanhojen asuntojen hintoihin. Tämä johtuu siitä, että uusien asuntojen hinnat nostavat kunkin alueen asuntojen keskihintoja, joita puolestaan käytetään yleisesti asuntokaupassa alueen vertailuhintoina. Siten uusien asuntojen korkeampi hintataso nostaa samalla vanhojenkin asuntojen hintatasoa.

Vaikka pk-seudun kuntien päättäjät juhlapuheissaan ehkä valittelevatkin asumisen kalleutta, on kuitenkin aiheellista kysyä, ovatko halvat asunnot pk-seudun kunnille aito tavoite. Kunkin kunnan toiveissa on nimittäin saada mahdollisimman ”hyviä veronmaksajia”. Varmasti kuntien päättäjät eivät tätä julkisesti myönnä, mutta matalapalkkatöitä tekevät eivät ole kuntien kannalta ihannekuntalaisia. Kun pk-seudun asuntojen hinnat pidetään korkeina, pienituloiset niin sanotut ”huonot veronmaksajat” joutuvat ostamaan asuntoja esimerkiksi kehyskunnista. Myös vuokralla asuminen pk-seudulla muodostuu monille matalapalkkatöitä tekeville liian kalliiksi, kun yleishyödyllinen vuokra-asuntotuotanto on vähäistä ja asuntojen hinnat heijastuvat markkinavuokriin.

Kokonaan toinen kysymys on sitten se, laskisivatko rakennusliikkeet uusien asuntojen hintoja, vaikka kaavoitus ja tonttihinnat mahdollistaisivat halvemmat asunnot. On hyvin mahdollista tai kenties jopa todennäköistä, että rakennusyhtiöt vain ottaisivat asunnoista isomman katteen. Skanskalla ja YIT:llä on kyllä jo omat halvemman asumisen konseptinsa, mutta niiden osuus yhtiöiden asuntotuotannossa on niin vähäinen, etteivät ne vielä käytännössä alenna asuntojen keskimääräistä hintatasoa.