Rakennusyhtiöiden osakkeet kuuluivat viime vuonna Helsingin pörssin pohjasakkaan. Siinä missä pörssin yleisindeksi vahvistui vuoden aikana vajaat kuusi prosenttia, rakennusliikkeiden kurssit sukelsivat kymmeniä prosentteja.
YIT:n kurssi rojahti vuodessa 58 prosenttia ja oli pörssin suurista yhtiöistä eniten heikentynyt osake. Sekä Lemminkäinen että SRV kuuluivat puolestaan viiden eniten arvoaan menettäneen keskisuuren yhtiön joukkoon. Lemminkäisen osake heikkeni 37 prosenttia ja SRV:n osake 30 prosenttia.
Koska rakentamisella ei mennyt kovin hyvin viime vuonna Suomessa eivätkä näkymät ensi vuodellekaan ole kaksiset, ei rakennusliikkeiden heikko kurssikehitys ole siinä valossa suuri yllätys. Suurempi selittäjä kurssilaskussa lienee kuitenkin Venäjän talouskurimus ja ruplan syöksy. Venäjän karhu raateli suurta osaa niiden eri aloilla toimivien suomalaisyhtiöiden osakkeista, jotka ovat panostaneet maahan voimakkaasti. Kaikilla suomalaisilla pörssilistatuilla rakennusyhtiöillä on liiketoimintaa Venäjällä, ja suurin maan painoarvo on juuri eniten osakekurssistaan menettäneen YIT:n liiketoiminnassa. Venäjän ongelmat heijastuivat yhtiöiden liikevaihtoihin ja tuloksiin negatiivisesti, ja myös lähitulevaisuuden näkymät maassa ovat kehnot. Kurssilaskussa lienee silti kosolti myös psykologista vaikutusta.
Rakentamisessa Venäjälle on se hyvä puoli, että tulojen lisäksi myös menot ovat lähes kokonaan ruplissa. Siten valuutan heikkeneminen ei pure rakennusliikkeisiin samassa mitassa kuin vaikkapa kaupan alan yhtiöihin (esim. Stockmann), jotka hankkivat suuren osan myymistään tuotteista länsimaista länsivaluutalla ja yrittävät sitten kaupitella niitä ruplilla. Kun rakennusliikkeetkin joutuvat kuitenkin muuttamaan ruplat tuloslaskelmassa euroiksi, väistämättä sekä liikevaihto- että tulosluvut heikkenevät aiempaan verrattuna.
Voidaanko nyt sitten jälkiviisaasti todeta, että suomalaisyritykset tekivät aikoinaan väärän ratkaisun lähtiessään Venäjälle? Vaikka juuri nyt tällainen tulkinta on aivan mahdollinen, on kuitenkin muistettava, että vielä joitakin vuosia sitten maan markkinat näyttivät kaikkien silmissä varsinaiselta ”eldoradolta”. Maan bruttokansantuote kasvoi lähes minkä tahansa länsimaan näkövinkkelistä vinhaa vauhtia, ja suomalaisesta näkökulmasta myös itänaapurin jättimäisten markkinoiden koolla oli oma viehätyksensä. Rakennusliikkeet näkivät myös maan kaupungistumiskehityksen luovan vahvaa kysyntää uusille asunnoille. Niinpä suomalaisyritysten suuret suunnitelmat Venäjän valloituksesta vaikuttivat aivan järkeenkäyviltä vielä muutama vuosi sitten, ja monet ehtivätkin jo jonkin aikaa vuolla kultaa itänaapurissa.
Nyt yhtiöille on kuitenkin paljastunut Venäjän liiketoiminnan kääntöpuoli. Niin sijoittamisessa kuin liiketoiminnassa yleensäkin suuret tuotot ja suuret riskit kulkevat pitkälti käsi kädessä. Kun aiemmin yhtiöt ovat päässeet kuittaamaan itänaapurista lähinnä niitä kovia tuottoja, nyt ovat realisoituneet riskit. Jo usean vuoden ajan Venäjän bruttokansantuotteen kasvu on hidastunut vuosi vuodelta, mutta talous on vielä säilynyt kasvussa. Viime vuonna Ukrainan kriisin seurannaisvaikutukset ja öljyn hinnanlasku iskivät kuitenkin jo kunnolla Venäjän talouteen. Talousennusteet lupaavat tälle vuodelle vielä huonompaa. Venäjän keskuspankki ennusti viime vuoden lopulla, että maan bruttokansantuote painuu 4,5 prosenttia alkaneena vuonna.
Mitä suomalaisten rakennusyhtiöiden nyt sitten pitäisi tehdä? Pitäisikö niiden vetäytyä kokonaan Venäjältä? Kenties se olisi liian dramaattinen ratkaisu. Liiketoiminta on yleensäkin ja rakentaminen vielä monia muita aloja enemmän pitkäjänteistä toimintaa. Rakennusyhtiöillä menisi väistämättä vuosia maasta vetäytymiseen, kun nykyiset hankkeet saatettaisiin ensin loppuun. Silloin taloustilannekin saattaa olla jo ihan toinen. Järkevintä lienee, että suomalaisyhtiöt vain purevat hammasta ja yrittävät sopeutua vallitsevaan tilanteeseen. Tosiasia on kuitenkin edelleen, että maan markkinat ovat jättikokoiset ja maassa on paljon potentiaalia. Se pitää vain hyväksyä, että toiminta Venäjällä sisältää huomattavasti enemmän epävarmuutta kuin toiminta vakaissa länsimaissa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa
5 vastausta artikkeliin “Venäjän karhu raateli rakennusyhtiöitä”
Venäjällä ei pidä hötkyillä. Näin ovat sanoneet muistaakseni ainakin konkarirakentajat Juha Vättö ja Ilpo Kokkila.
Kriisejä tulee ja kriisejä menee ja välillä kauppa sujuu ihan hyvin. Sekin on muistettava, että jos toimiminen Venäjällä olisi helppoa, ei suomalaisilla olisi siellä mitään etulyöntiasemaa. Vakaissa länsimaissa suomalaisrakentajat ovat paljon kovemmassa kilpailussa ja pärjääminen on ollut vaikeaa jopa Norjassa ja Ruotsissa, tutuissa länsinaapureissamme.
Olisiko Venäjältä pitänyt lähteä 1980-luvun lopulla clearging-kaupan loputtua, kuten mm. SRV teki? Kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen sanoi silloin, että on ihan hullua, että kalliin kustannustason maasta viedään rakennustyötä matalan kustannustason maahan. Jos olisi lähdetty, silloin ei olisi pysytty 1990-luvun alussa kompensoimaan Suomen talouslamaa saksalaisten rakennuttamilla isoilla sotilaskyläurakoilla.
Seuraava kotiinlähdönaika olisi ollut 1998, kun rupla devalvoitiin ja Jeltsin kompuroi niin taloudenhoidossa kuin askeleissansakin. Ne jotka jäivät, pääsivät 2000-luvun alussa hyödyntämään Putinin tuoman vakauden ja Venäjälle syntyneet asuntorakentamismarkkinat. YIT rakensi sen varaan koko vientistrategiansa. Se pystyi hyödyntämään myös toimintansa pitkäjänteisyyttä, sillä Pietarista ostetun Lentekin entinen johtaja oli edennyt urallaan Pietarin rakentamisesta vastanneeksi varakuvernööriksi. Se oli iso asia maassa, jossa kauppaa tehdään ystävien kesken ja ystävien verkostoissa.
Olisiko sieltä pitänyt sitten luikkia Skanskan tavoin karkuun 2000-luvun alussa, kun näytti siltä, että Venäjällä ei pysty toimimaan ruotsalaisten eettisellä koodistolla? Valtava työ nousemisessa merkittävimmäksi ulkomaiseksi rakentajaksi Venäjällä, päästettiin valumaan hukkaan.
Varmaan moni harkitsi vetäytymistä myös vuoden 2008 kansainvälisessä valuuttakriisissä, joka odotusten vastaisesti iski syvään Venäjällekin, jonka oligarkit olivat raskaasti velkaantuneet länsirahoittajille. YIT erotti kriisin seurauksena toimitusjohtajansa ja Venäjällä toimivat suomalaiset vastuuhenkilöt. Muutamaa vuotta myöhemmin Venäjän asuntomarkkinat olivat kuitenkin taas se syy, mikä nostatti YIT:n osakekurssia, kannusti YIT:n jakoa kahtia ja nosti Kari Kauniskankaan toimitusjohtajaksi.
Suomalaisrakentajien kannattaa olla ihan tyytyväisiä, että vieressä on tuollainen jättimarkkina, jossa meillä on vielä jotain annettavaa. Venäjän toiminta on kaatanut vain yhden merkittävän rakennusliikkeen, Quattrogeminin eli markkinoiden kokoon nähden riskit ovat pysyneet sittenkin kohtuullisina.
Vanha viisaus on, että Venäjän rakentamismarkkinat noudattavat öljyn hinnan kehitystä. Mitä korkeampi hinta, sen parempi suomalaisrakentajille. Harmi vain, että tuota hintakehitystä ei kukaan pysty ennustamaan.
Kekkosen Urhoa ei saada henkiin. Taytyy katsoa eteenpain ei peruutuspeiliin. R. Hanhinen sano aikoinaan rintamalla on saksalaiseiset ja venalaiset Sertolowo 1995 suomalaisia vastaan; vanha raja. Sen takia YIT lahti kilpailu-urakoinnista Kerrostalo hommiin Venajalla ml.Metropoli Tretjakov Galleria ja Astoria entiset jutut. Selvaan hommaan bulkkikerrostalotuotantoon, kunhan rahaa rahoittajilta.Kilpailu-urakointi tai muu venajalla on tana paivanakin vaikeaa.Taytyy tietaa maksava osapuoli. Tarkoittaa tana paivana neuvottelu-urakkaa. Siina ei moni parjaa.Kuten Kekkonen aikoinaan oli neuvottelija vrt. Kostamus ja Svetogorks.Suomi on Venajaa vastaan sotinut v 1323 alkaen Pahkinasaaren rauha. Aina on parjatty seka puolustus ja kaupan teko itaan. Ja nytkin parjataan.NATOA ei ehka tarvita.
Venäjän tilanne ja nykyinen ”supervaltojen” taloussota herättävät monta kysymystä:
– Mikä on rakennustuoteviennin arvo Venäjälle ja onko se romahtanut olemattomiin ruplan romahduksen myötä?
– Sama kysymys koskee suunnitteluvientiä
– Entä mikä on valmiiden ja vielä keskeneräisten asuntojen tai liike- ja toimistotilojen arvo Venäjällä? Niitä on hankittu isolla pinolla euroja, mutta tulot pitäisi kerätä ruplina.
– Sulavatko investointien arvot samaa tahtia kuin öljyn hinta ja ruplan kurssikehitys?
– Kuinka pitään rahoittajien kärsivällisyys riittää odottamaan noille euroinvestoinneille luvattuja tuottoja? Pakottavatko ne kohta yritykset ikäviin toimenpiteisiin tappioiden minimoimiseksi?
– Entä jos Venäjän boikotti ja nykyinen öljyn hintataso jäävät yhtä pysyviksi kuin Kuuban saarto? Jos tilanne korjaantuu vasta kun aika on jättänyt Putinin, niin voi vertailun vuoksi katsoa kuinka pitkään Castro selvisi. Ei häntäkään kauppasaarrolla saatu polvilleen vaikka Kuuba on paljon mitättömämpi maa kuin Venäjä.
– Entä jos Venäjä omaksuu vanhan Neuvostoliiton tavat ja ryhtyy tukemaan maailmalla kaikkia mahdollisia länttä vastaan toimivia ”vapautusliikkeitä” jihadisteista alkaen?
– Entä miten käy Yhdysvaltojen riippumattomuudelle lähi-idän öljylle, jos liuskekaasun tuotannon hintaraja on 70 dollaria ja nyt öljytynnyri maksaa alle 50 dollaria.
– Ja viimeisenä kysymyksenä, että entä jos kaikki on vain pahaa unta ja syksyllä tai ensi vuonna on palattu taas normaalitilaan, kuten Venäjällä niin monesti aiemminkin on tapahtunut, kun kriisiä on seurannut uusi elpyminen.
Onkohan Venäjä ollut kenellekään suomalaiselle kannattava. Mikähän on esim paljon ihaillun YIT:n kumulatiivinen tulos ja mikä keskimääräinen sijoitetun pääoman tuotto ? Olisiko Venäjälle kannettu raha ollut paremmassa käytössä jossain muualla. SRV:n kumulatiiviset tulokset ovat lähes varmuudellan vesirajan alapuolella. Laskettiinpa mukaan se hypoteettinen kauppakeskiksen osakkeiden arvostuksen nosto tai ei.
Öljy lähtee taas nousuun huhtikuun alusta. Tarve ei ole hävinnyt mihinkään maailmassa. Venäjä todennäköisesti sen mukana. Kuka uskoo niin siinä. Varmoja asioita ei ole kun, että jokainen kuolee ja aurinko nousee huomenna idästä.