Kehysriihi toi väylähankkeisiin 171 miljoonaa euroa lisärahaa

Hallitus vahvisti 27. maaliskuuta valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017. Viime viikon kehysriihen tulos varmisti sen, että käynnissä olevat liikennehankkeet etenevät ja kaikki liikennepoliittisessa selonteossa nimetyt hankkeet päästään aloittamaan tällä hallituskaudella. Uusien hankkeiden ajoituksesta päätetään kevään aikana. Niiden valmistuminen siirtyy osittain kehyskauden jälkeisiin vuosiin.

Suomi hakee EU:n rahoitustukea useille liikennehankkeille

Suomen valtio on hakenut useille liikennehankkeille EU:n TEN-T -rahoitustukea. Tukea haetaan vuosien 2012 ja 2013 monivuotisesta ohjelmasta yhteensä noin 109 miljoonaa euroa. Suomen tukianomukset koskevat E18-tien Kotkan erillishanketta, Kehä III:n toista vaihetta, Kehäradan täydennyshakua, meriliikenteen WINMOS-hanketta sekä NEXT-ITS -älyliikennehanketta. Suomesta monivuotista TEN-T -tukea hakevat myös lukuisat muut toimijat.

YIT sai kaksi alueellista hoitourakkaa Lahdesta

YIT ja Lahden kaupunki ovat 25. maaliskuuta allekirjoittaneet sopimuksen kahdesta alueellisesta hoitourakasta Lahden alueella. Molemmat urakat alkavat 1. kesäkuuta 2013, ja niiden yhteenlaskettu arvo on yli 7 miljoonaa euroa. Lahden Itäisten kaupunginosien urakka on kestoltaan 5 vuotta 4 kuukautta ja Lahden Pohjoisten kaupunginosien urakka 6 vuotta 4 kuukautta.

RT on tyytyväinen kehysriihen päätöksiin

Rakennusteollisuus RT pitää hallituksen kehysriihessä tekemiä päätöksiä myönteisenä yllätyksenä. Asuntopoliittinen kokonaisratkaisu tarttuu RT:n mukaan olennaisiin asioihin ja sisältää monipuolisen keinovalikoiman, jolla on mahdollista saada asuntotuotanto vastaamaan nykyistä paremmin ihmisten tarpeisiin.

Oikeuden päätökseen Kalasataman keskuksen asemakaavasta on haettu valituslupaa

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi helmikuussa Kalasataman keskuksen asemakaavamuutoksesta viime kesänä tehdyn valituksen. Alkuperäisen valituksen tekijä on nyt kuitenkin hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa hallinto-oikeuden päätökseen. Arviota valituslupahakemuksen käsittelyajasta ei SRV:n viestintäjohtaja Taneli Hassisen mukaan vielä ole. Valituksen käsittelyaikana SRV ei Kalasataman rakennustöitä kuitenkaan aloita.

Tuuliwatin ennätyskokoiset tuulivoimalat vihittiin käyttöön Iissä

Energiayhtiö St1:n ja S-ryhmän S-Voiman omistaman Tuuliwatin tuulivoimapuisto vihittiin maanantaina 18. maaliskuuta käyttöön Iin Olhavassa. Yhtiön mukaan Olhavan tuulimyllyt ovat toistaiseksi Suomen korkeimmat: tornit ovat 140-metrisiä ja roottoreiden halkaisijat 112-metrisiä. Tuuliwatilla on kuitenkin jo rakenteilla sekä korkeampia että halkaisijaltaan suurempia voimaloita.

Maarakennusalan konekustannusten nousuvauhti voimistui

Maarakennusalan konekustannukset nousivat helmikuussa 1,4 prosenttia vuoden takaisesta. Samalla katkesi loppukesästä 2012 asti joka kuukausi jatkunut kustannusten nousuvauhdin hidastuva trendi, sillä tammikuussa kustannusten vuotuinen nousuvauhti oli 1,1 prosenttia. Vielä viime elokuussa maarakennusalan konekustannukset nousivat 4,8 prosenttia vuodessa. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen maarakennusalan konekustannusindeksistä.

Maarakennusalan kustannukset jatkoivat nousussa helmikuussa

Maarakennusalan kustannukset kohosivat helmikuussa 0,3 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna. Maarakennusalan kustannukset olivat nousseet myös tammi- ja joulukuussa, mutta laskeneet sitä ennen marras- ja lokakuussa. Myös vuositason tarkastelussa maarakennusalan kustannukset säilyivät nousussa helmikuussa. Nämä seikat selviävät Tilastokeskuksen maarakennusalan kustannusindeksistä.