Technopolis: Taloudellinen vuokrausaste saattaa alentua 2010

Technopolis Oyj on tarkentanut tulevaisuudennäkymiään. Yhtiön johdon mukaan on olemassa merkittävä riski, että taloudellinen vuokrausaste alenee vuonna 2010, mikä puolestaan saattaa vaikuttaa haitallisesti yhtiön liikevaihdon ja käyttökatteen kehitykseen vuonna 2010. Yhtiö ei ole aikaisemmin esittänyt arvioita vuoden 2010 osalta.

Eduskunta hyväksyi vuokra-asuntoyhtiöiden verohuojennuksen

Eduskunnan täysistunto on keskiviikkona 25. maaliskuuta hyväksynyt ensimmäisessä käsittelyssä eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksia koskevan lain sisällön. Lain tarkoituksena on edistää vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjontaa osakeyhtiömuotoista kiinteistörahastoa koskevin veroetuuksin.

Rejlersiltä teknisen isännöinnin palveluja TeliaSoneralle

TeliaSonera Finland ja Rejlers Finland ovat allekirjoittaneet sopimuksen TeliaSoneran suurten tuotantotilojen teknisestä isännöinnistä. Sopimus käsittää yli 100 eri puolilla Suomea sijaitsevaa kiinteistöä. Toimeksianto työllistää Rejlersiltä 8 kokoaikaista henkilöä.

Spondan talous- ja rahoitusjohtajaksi Erik Hjelt

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi on nimitetty OTL, EMBA Erik Hjelt. Spondan lakiasioista ja treasurysta aiemmin vastannut Hjelt on jo toiminut yhtiön virkaa tekevänä talous- ja rahoitusjohtajana sen jälkeen, kun tehtävää aiemmin hoitaneen Robert Öhman nimitys Lemminkäinen Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi julkistettiin maaliskuun alkupuolella.

Kiinteistöveron nosto rokottaa eri tavalla eri puolilla maata

Asuinpaikka ratkaisee olennaisesti, kuinka paljon kohoava kiinteistövero kirpaisee suomalaisia kiinteistönomistajia. Esimerkiksi Helsingin kupeessa olevan Espoon yleisen kiinteistöveron nousu on euroissa todennäköisesti kymmenkertainen verrattuna pohjoiskarjalaisen Polvijärven veron nousuun.

Saton loftissa vedet sisään ja asukkaat ulos

Katastrofaalinen projekti. Näin voi tiivistää Sato-Rakennuttajien Helsingin Arabianrantaan rakennuttaman loft-asuintalon. Iso osa asukkaista on joutunut muuttamaan pois puoli vuotta sitten valmistuneesta talosta lukuisten rakennusvirheiden takia. Vuodot  rakennuksen katolla ja vaipassa aiheuttivat kosteusvauriot rakenteisiin, ja nyt useissa asunnoissa hurisevat kuivurit. Myös märkätilaelementtien lattioiden kaadot ovat viallisia, ja märkätilaelementeissä on lisäksi asennusvirheitä. Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan maaliskuussa tekemän katselmuksen pöytäkirja on karua luettavaa. Miten tässä näin kävi?

Veronmaksajat kritisoi kiinteistöveron nostoa

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää perusteettomana hallituksen kehysriihen päätöstä nostaa kiinteistöveron alarajoja. Hänen mukaansa kiinteistöveron alarajojen korottaminen on tarpeetonta kuntien holhoamista, koska kunnilla on jo tähänkin asti ollut vapaus omin päätöksin korottaa kiinteistöveronsa lain sallimiin ylärajoihin asti.