Taantuuko arkkitehtuuri taidenäpertelyksi?
4 kommenttia
Suomen suurimpana arkkitehtienkin työnantajana RIL:n uusi puheenjohtaja Risto Vahanen on huolestunut siitä, että Aalto-yliopistossa arkkitehdit etääntyvät entisestään rakentajista siirtyessään muotoilijoiden ja taiteilijoiden leiriin eli Taiteiden ja suunnittelun kouluun. Arkkitehtuuri ei edes mahtunut tuon koulun nimeen.
Vahasen mielestä suomalaisen arkkitehtuurin kansainvälinen kulta-aika on muutenkin jo ohi. Hän tuntee asian omakohtaisesti, sillä hänen toimistonsa oli mukana Reima Pietilän kanssa suunnittelemassa Kuwaitiin emiirin palatsia. Pietilältä olisi haluttu tilata sinne enemmänkin, mutta muut suomalaisarkkitehdit eivät vaativia tilaajia kiinnostaneet.
Aallon, Pietilän ja Saaristen tapaisia kansainvälisiä tähtinimiä meillä ei ole enää noussut. Juha Leiviskä ja Kiinassa menestynyt Pekka Salminen ovat aikoja sitten jo ohittaneet eläkeiän. Nuoren polven kiistatonta menestystä edustaa Norjaan tehty Kilden, mutta muuten muutamat kirnut ja puulaatikot ovat mielestäni läpimurtoina samaa luokkaa kuin suomalaismannekiinien Pariisin valloitukset.
"Meillä ei enää tehdä edistyksellistä vau-arkkitehtuuria, vaan tämän tekijöitä haalitaan ulkomailta. Trendi näkyy muun muassa kauppakeskuksissa, jotka maailmalla ovat parhaimmillaan todellisia elämyskeskuksia", Vahanen sanoi torstaina ilmestyneen Rakennuslehden haastattelussa.
"Jos meillä ei ole kansainvälisen huipputason arkkitehtuuria, ei meillä ole kohta huipputason rakennesuunnitteluakaan. Kun alan arvostus ja kannattavuus heikkenevät, näkyy tämä myös palkkatasossa."
Arkkitehtikoulutuksen ja -tutkimuksen etäännyttäminen insinööritieteistä ei vaikuta hyvältä ratkaisulta myöskään VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuoresta. "Rohkenen sanoa näin sillä kokemuksella, joka minulla on TKK:n arkkitehtiosaston rakennetekniikan apulaisprofessuuria hoitaneena." Hän nostaa kuitenkin suomalaisen arkkitehtuurin suomalaisen rakentamisen yhdeksi vahvimmista osa-alueista, jota pitäisi osata nykyistä laajemmin hyödyntää.
Leppävuori on tässä oikeassa, sillä suunnittelun vienti on sellainen keihäänkärki, joka palvelee muutakin rakentamista. Tanskalaiset ja britit ovat ymmärtäneet tämä viennin edistämisessään suomalaisia selvästi paremmin. Meillä riemun aiheeksi on riittänyt se, että menestyvä suunnitteluvientiyhtiö on kelvannut jonkin ulkomaisen konsernin ostolistalle.
Safan puheenjohtaja Esko Rautiola jakaa Rakennuslehdessä näiden insinöörien huolen siitä, että tilaajat eivät osaa arvostaa huippuosaamista. Hän ei kuitenkaan ole havainnut, että hyvän arkkitehtuurin määrä olisi laskenut Suomessa. Arkkitehtiopiskelijoiden siirtyminen teekkaripuolelta taiteilijoiden joukkoon ei Rautiolaa sinänsä huolestuta.
"Tärkein asia on, miten opetus järjestetään. Toivoisin, että opetus antaisi toisaalta arkkitehtiylioppilaille taiteellista potkua, mutta samalla koulutus valmentaisi yhteistyöhön rakennesuunnittelijoiden, talotekniikkasuunnittelijoiden, investoijien ja päättäjien kanssa."
Keskustelua aiheesta:
Aallon rakennetekniikan professori Juha Paavola totesi helmikuussa, että suomalaiset arkkitehdit ovat Euroopassa kummajaisia. Arkkitehtien ja rakennusinsinöörien koulutus on toisistaan eriytyneempi kuin missään muussa Euroopan maassa. Nyt sitä eriytetään entisestään ja taide painottuu koulutuksessa. Luulisi, että arkkitehdit olisivat halunneet pitää arkktehtuurin edes koulun nimessä. Pitääkö arkkitehdin nimikin siksi muuttaa joksikin toiseksi, koska siinä on ikävästi tuo tekniikka vielä mukana: rakennuspiirtäjäksi esimerkiksi?
Arkkitehdit eivät tunnu itsekään tietävän mitä ovat, teekkareita vai taiteilijoita. Arkkitehti Paula Huotelin kirjoittaa uudessa Arkkitehtiuutisissa, että kun arkkitehtikoulutus yhtenäistyy Euroopassa, niin Suomessa arkkitehtikoulusta valmistuvan tutkintonimiko voisi olla tekniikan maisteri ja vasta pakollisen harjoittelun jälkeen hän saisi luvan käyttää ammattinimikettä arkkitehti.
Tämä ei tietenkään voi koskea Aallon tulevia taidearkkitehteja, eihän? Hehän haluavat olla taiteiden eikä tekniikan maistereita. Arkkitehti-sanassakin on tuo tekniikkaosa. Pitääko heille siis keksiä uusi ammattinimike, kuten arkkitehtuuridesigneri tai rakennusmuotoilija, jotta tilaajat ja työnantajakandidaatit osaisivat erottaa heidät niistä "oikeista" arkkitehdeista, jotka hallitsevat vielä rakentamisenkin. Ainakin Oulusta ja Tampereelta valmistuvien kunnon arkkitehtin oikeusturvan kannalta tuo ero olisi hyvä tehdä. Ja jos Safa on oikeasti huolissaan ammattipätevyydestä, pitäisi sen pohtia mikä määrä rakentamistekniikkaa arkkitehdin on hallittava, jotta hän olisi pätevä esimerkiksi pääsuunnittelijaksi. Pelkilllä design-opinnoilla ei hallita LVI-tekniikan törmäystarkasteluja ja teknisten suunnitelmien yhteensovittamista.
Rakennustiedon helmikuun rakennusforumissa käsiteltiin arkkitehtuurin muotokieltä. Keskustelussa todettiin, että modernit tietotekniikan työkalut ovat varsinkin maailmalla tarjonneet arkkitehtuurille aivan uudenlaista vapautta. Algoritmivetoista muodonantoa verrattiin niihin elämyksiin, joita pieni lapsi kokee painaessaan värikynän ensi kertaa paperiin tai vaikkapa kätensä savimassaan.
Se tuli pian selville, että Suomessa arkkitehdit torjuvat edelleen näin lapsellisen tavan osoittaa luovuutta. Asenteet eivät ole juuri muuttunut 1980-luvulta, jolloin Partekin insinöörit saivat omasta mielestään huikean idean. He kehittivät tietokoneavusteiden suunnittelujärjestelmän, jolla betonin pinta voitiin muotoilla ihan sellaiseksi kuin arkkitehti halusi. Vain mielikuvitus oli rajana. Tämä oli siis paljon ennen kuin graafinen betoni teki läpimurron maailmalla Herzogin ja de Meuronin ja muiden gurujen toimesta.
Mitä tekivät arkkitehtimme, kun heille tarjottiin tällaista vapautta. He ilmoittivat kiitos ei, viekää koneenne pois, me emme niitä tarvitse. Tiedättehän, että Suomessa vannotaan minimalisimin nimeen, he opettivat arkkitehtibetonin kehittäjiä. Niin siten koneet purettiin ja kuskattiin Keski-Eurooppaan, missä niille löytyi käyttöä muusta teollisuudesta. Suomessa jatkettiin laatikoiden piirtämistä, mikä lama-ajan rakentamisessa sopi hyvin teollisuudellekin. Miksi vaivautua asiakkaan hyväksi, kun arkkitehdit kuitenkin tietävät paremmin, mitä asiakas oikeasti haluaa.
Kirjoitin tämän miettiessäni, millaista muotokieltä ja taidekäsitystä arkkitehdeille opetetaan. Ehkä tuo Aaltoon kaavailtu ero vanhasta voi jopa avata silmiä. Oikeasti asiat eivät kuitenkaan muutu, ellei professoreita haeta ulkomailta. Silloin voidaan tehdä aito isänmurha ja irtautuminen aikansa eläneestä ideologiasta ja etsiä uusia tuulia suomalaiseen suunnitteluun.
Seppo Mölsä otsikoi raflaavasti: "Taantuuko arkkitehtuuri taidenäpertelyksi?
Keskustelussa arkkitehtikoulutuksesta alkaa olla hyvin tunnepitoisia piirteitä ikonoklasmista. Arkkitehtuurin ja arkkitehdin asema halutaan kyseenalaistaa jotakuinkin systemaattisesti eri yhteyksissä – esimerkiksi keskusteluissa rakennushankkeista, arkkitehtuurikilpailuista, pääsuunnittelijasta, rakentamisen kustannuksista sekä tässä keskustelussa arkkitehtikoulutuksen uudelleenjärjestämisestä.
Väite Aalto-yliopiston koulutuksen uudelleenjärjestelyn ja sen spekulatiivisena seurauksena arkkitehtuurin taantumisesta taidenäpertelyksi on aika köykäinen.
Kommenttien perusteella vaikuttaa myös siltä, että kaikki muut kyllä tietävät arkkitehteja paremmin mitä arkkitehdit ovat koulutuksen uudelleenjärjestelyssä ajaneet. Uudistuksessa koulun nimeksi ehdotettiin lähes 500 allekirjoittajan voimin vieraskielisiä mukaellen (Aalto University School of Arts, Design and Architecture; Aalto Högskolan för konst, design och arkitektur) eniten muotoa "Aalto-yliopiston taiteiden, muotoilun ja arkkitehtuurin korkeakoulu". Aalto yliopisto – eivät arkkitehdit – päätti toisin.
Arkkitehtuuri voi kyllä teoriassa taantua taidenäpertelyksi. Taantuminen taidenäpertelyksi on tosiasia silloin, kun kaikki rakennussuunnitelmat jäävät pelkästään paperille ja niitä esitellään vain taidegallerioissa.
Hypoteettisessa arkkitehtuurin jäämisessä taidenäpertelyksi ei olisi kyse siitä, että arkkitehtikoulutuksen organisoinnin muuttuessa arkkitehtien suunnitelmista alkaisi tulla jotenkin täysin toteuttamiskelvottomia vaan siitä, että suomalainen rakennusala – ei tällä hetkelläkään – halua toteuttaa suomalaisten arkkitehtien suunnitelmia.
Vahasen kommentti siitä, että "meillä ei enää tehdä edistyksellistä vau-arkkitehtuuria" johtuu samasta rakennusalan haluttomuudesta – ei piiloviitatusta arkkitehtien kyvyttömyydestä tuottaa fantastisia tai hätkähdyttäviä suunnitelmia. Oikeampaan osuvaa olisi ollut huomauttaa että "meillä ei enää rakenneta edistyksellistä vau-arkkitehtuuria". Kykyjä kyllä suomalaissa arkkitehdeissa on. "Ulkomaisten tekijöiden haalimisen" nostaminen keskusteluun vaikuttaa argumentum ad metum'ilta.
Kokonaan toisen arvokeskustelun paikka on se, onko arkkitehtuuri arvokasta vain silloin kun se lyö hepnaadilla?
On haastavaa tuottaa suunnitelmaa joka ei olisi ollenkaan toteutettavissa idean vesittymättä. Muistettava on myös se, että vaikka suunnitelmat vaikuttaisivat meidän aikanamme täysin toteutuskelvottomilta, ne eivät missään tapauksessa ole arvottomia. Thinking beyond the box ja jonkinlainen arkkitehtuurin science fiction voi yllättävän pian olla täyttä totta.
Tilaa RSS-syöte
© 2011 Suomen Rakennuslehti Oy - aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty. Lue