Kokeile kuukausi maksutta

Hovioikeus käänsi remonttiriidan asuntoyhtiön tappioksi

Kouvolan hovioikeus ratkaisi tiistaina riidan kerrostaloasunnon märkätilojen lattiaremontista. Maksajaksi jäi pelkästään asuntoyhtiö, koska sillä on vastuu pohjatöistä ja siis lattian väärästä kallistuksesta.

Kouvolan hovioikeus ratkaisi tiistaina riidan kerrostaloasunnon märkätilojen lattiaremontista. Maksajaksi jäi pelkästään asuntoyhtiö, koska sillä on vastuu pohjatöistä ja siis lattian väärästä kallistuksesta.

Uudet asukkaat havaitsivat viime vuonna, ettei kaikki vesi valunut pesuhuoneesta lattiakaivoon. Taloyhtiö teetti 7600 euron remontin ja käänsi laskun asunnon edelliselle omistajalle.

Käräjäoikeus määräsi ex-asukkaan 2000 euron korvauksiin, koska osan puutteista tulkittiin johtuvan hänen tekemistään laatoitusvirheistä.

Hovioikeus kuitenkin vapautti tämän vastuusta. Laatoittaja pystyy vaikuttamaan vain vähän, jos kaadot on tehty virheellisesti. Jos vesieristykset ovat kunnossa, ei pieni lätäkkö aiheuta vahinkoa rakennukselle, oikeus totesi. Tuomarit muistuttavat yksimielisessä ratkaisussaan, että vesieristyksen alta löytyi purkuvaiheessa kuiva lattia.

Yhtiö määrättiin maksamaan sekä remontti että osapuolten oikeuskulut. Jälkimmäiset ovat liki 30 000 euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Hovioikeus käänsi remonttiriidan asuntoyhtiön tappioksi”

  1. Remontti 7600 e.
    Oikeudenkäynti 30000 e.

    Yksi kuva kertoo kaiken.

  2. Ja valitettavan usein käräjän päätös muuttuu hovissa.
    Ihmeellistä on myös että oikeustoimissa saa tehdä virheitä kuinka paljon tahansa, siitä ei joudu vastuuseen.

    1. Kokemukseni mukaan tämä johtuu siitä, että asianajajat eivät jaksa kovinkaan paljon nähdä vaivaa käräjäoikeudessa. Se hoidetaan ”pakollisena” alta pois ja hovissa sitten nähdään oikea lopputulos.

      Tällainen pelleily kyllä nakertaa ihmisten oikeusturvaa ja tasavertaisuutta. Kukaan ei uskalla mennä oikeuteen, vaikka olisi ilmiselvä vääryys. Oikeuden saamisen kustannukset ovat usein suurempia kuin vääryyden.

  3. Hovioikeuksissa on viime vuosina tehty myös täysin käsittämättömiä ratkaisuja, jotka ovat omalta osaltaan nakertaneet kansalaisten oikeusturvaa ja luottamusta oikeuslaitokseen. Oikeuden tuomareille kaikissa oikeusasteissa on ominaista narsistinen omnipotenssi, sairaalloinen kaikkivoipaisuuden ja pätemisen tunne ja tarve, joka vaarantaa objektiivisuuden vaativassa työssä. Tuomareiden keskusteluissa nakellaan usein asiakkaiden kustannuksella ”nokkeluuksia” ja viljellään mustaa huumoria, jolla pyritään osoittamaan omaa terävyyttä. Tämä koskee kaikkien oikeusasteiden tuomareita. Nokkeluuksien heittely tarttuu jo koulutusvaiheessa ja seuraa työhön. Sekä kantajat että vastaajat ja joskus myös heidän avustajansa ja syyttäjätkin saavat osansa noista ”nokkeluuksista”. Tuomareille on sallittu sopimaton käyttäytyminen oikeusistuntojen aikana. Kantajat ja vastaavat saavat rangaistuksen oikeuden halventamisesta. Avustajat ja syyttäjät selviävät piikittelyllä tai otsan kurtistuksella. Tälläinen on suomalainen tuomarikunta.

  4. Laki on kaikille sama,vain tuomiot vaihtelevat.
    Näin se vaan menee,sillä tuomioistuin ratkaisee asioita annetulla aineistolla. Jos täyttää todistustaakkansa ,saattaa voittaa jutun.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat