Maneesiturman tutkinta: Laukaan maneesissa vakavia puutteita

Laukaassa helmikuussa 2013 tapahtuneen maneesisortuman tutkinta on valmistunut. Turmassa kuoli 10-vuotias lapsi ja loukkaantui neljä ihmistä. Onnettomuuslautakunnan mukaan maneesin suunnittelussa, konepajavalmistuksessa ja rakentamisessa oli vakavia puutteita ja virheitä.

Laukaassa helmikuussa 2013 tapahtuneen maneesisortuman tutkinta on valmistunut. Turmassa kuoli 10-vuotias lapsi ja loukkaantui neljä ihmistä. Onnettomuuslautakunnan mukaan maneesin suunnittelussa, konepajavalmistuksessa ja rakentamisessa oli vakavia puutteita ja virheitä.

Onnettomuustutkintakeskus toistaa ensi kertaa vuoden 2006 sortumien tutkinnassa annetun suosituksen, jonka mukaan rakennuksille tulisi kehittää katsastusmenettely. Menettelyllä voitaisiin löytää rakennukset, joissa voi olla sortumavaara.

Maneesi oli vuonna 1995 valmistunut teräsrunkoinen halli, jonka pääkannattajina toimivat putkipalkkirakenteiset, hitsatut kolminivelkehät. Rakenne oli samanlainen kuin Liedossa 2010 sortuneessa rakennuksessa, jonka ongelmista Onnettomuustutkintakeskus antoi tuolloin laissa määritellyn ilmoituksen turvallisuusuhasta. Viesti kulki ympäristöministeriöstä ELY-keskusten kautta kuntien rakennusvalvontoihin, mutta ei päätynyt Laukaan maneesin käyttäjälle.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan maneesin suunnittelussa, konepajavalmistuksessa ja rakentamisprosessissa oli vakavia puutteita ja virheitä. Rakennus toteutettiin puutteellisilla suunnitelmilla, osittain jopa ilman suunnitelmia.Toteutusvaiheessa suunnitelluista ratkaisuista poikettiin ilman suunnittelijan suostumusta. Onnettomuustutkintakeskus pitää maneesin rakentamisprosessin ongelmana sitä, että kohtuullisen vaativa rakennushanke olisi vaatinut parempaa kokonaiskoordinaatiota ja laatua varmistavia menettelyjä.

Turvallisuudelle riskialttiiden rakennustyyppien ja rakenteiden tultua ilmi pitäisi pystyä paikallistamaan muut vastaavat rakennukset jatkotoimenpiteitä varten. Sen vuoksi suositetaan kiinteistötietokantojen kehittämistä siten, että kiinteistöjen turvallisuuden kannalta olennaiset tiedot olisivat paremmin viranomaisten käytettävissä.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Suomessa tulisi myös laajentaa rakennesuunnittelun ja toteutuksen tarkastusmenettelyä rakennuksille, joihin nykyinen erityismenettely ei ulotu, mutta joissa vaurion sattuessa on riski vakaville henkilövahingoille.

Tutkintaryhmän johtajana toimi DI Jukka Koponen ja jäseninä DI Juha Elomaa ja RI YAMK Toni Kekki. Tutkinnanjohtajana toimi johtava tutkija Kai Valonen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Maneesiturman tutkinta: Laukaan maneesissa vakavia puutteita”

  1. Surullista luettavaa.

    Kuinkahan monta vastaavaa onnettomuutta pitää tapahtua ennen kuin poliitikot ja virkamiehet heräävät unestaan?

    Suomessa on etenkin pääkaupunkiseudun ja isompien kaupungien ulkopuolella lähes poikkeuksetta villin lännen meininki. Käytännössä kuka tahansa saa suunnitella ja rakentaa mitä tahansa ja vielä kaikenlisäksi ihan luvallisesti, jos nyt jaksaa nähdä niin paljon vaivaa että hakee rakennuslupaa rakennusvalvonnasta.

    Suomesta löytyy satoja yhtä huonosti suunniteltuja ja rakennettuja hökötyksiä, jotka pysyvät pystyssä lähinnä pyhän hengen avulla. Tilanne on erityisen vakava etenkin maatalousrakennuksissa, joista tuskin edes puolet täyttäisi millään tasolla nykyisten tai rakentamisen aikaisten rakentamismääräysten minimivaatimuksia. Itselläni on tiedossa useita kymmeniä betonielementtirunkoisia maatalousrakennuksia, joista ei ole olemassa minkäänlaisia rakennesuunnitelmia vaan ainoastaan betonielementtien valmistuspiirustukset, joiden mukaan rakennus on kyhätty kasaan ilman minkäänlaista jäykistystä ja asennusdetaljitkin on kehitetty työmaalla soveltaen. Todennäköisesti tilanne on yhtä paha puu- ja teräsrakenteisissa maatalousrakennuksissa, ellei sitten vielä pahempi.

  2. Kaikki kolme ko. suunnittelijan suunnittelemaa ja sittemmin romahtanutta maneesia ovat 1990-luvulta. Siksi niistä ei voi vetää oikeastaan mitään johtopäätöksiä nykyrakentamiseen. Monia asioita on varmaan jo saatu kuntoon, kun esimerkiksi vaativien rakenteiden suunnitteluun on saatu kolmannen osapuolen tarkastus, mitä SKOL vielä 1990-luvun lopulla tiukasti vastusti.

    Vanhoja rakennuksia sen sijaan pitäisi tarkastella aiempaa kriittisemmin, sillä toistuvat suuret lumikuormat heikentävät teräs- ja puuhallien rakenteita ja jossakin vaiheessa pienikin ylimääräinen kuorma voi olla liikaa. Se, että rakennus on aiemmin kestänyt ison lumikuorman, ei ole tae siitä, että se kestäisi sen uudestaan.

    Katsastusmenettely on paikallaan ja se pitäisi kohdistaa erityisesti vanhoihin rakennuksiin. Käsittämätöntä on, että ministeriö on esimerkiksi RIL:n vaatimuksista huolimatta lykännyt vuosikausia tuon menettelyn käyttöönottoa. Aikaa kyllä olisi ollut ottaa se käyttöön jo ennen viimeistä maneesiturmaakin, mutta asia on edelleen vain valmistelussa.

    Laiminlyönti on samaa luokkaa kuin vuosituhannen taitteessa, jolloin ministeriö ohitti olan kohautuksella onnettomuustutkinnan kirjallisesti esittämän huolen suomalaisen rakentamisen rakenteellisesta turvallisuudesta ja kehotuksen sen selvittämisestä. Ministeriön virkamiehet olivat tietävinään onnettomuustutkijoita paremmin, että tuo huoli on turha. Tarvittiin monta lumitalvea ja monta turhaa onnettomuutta ja jopa suuronnettomuuden läheltä piti tilannetta ennen kuin tuo kanta muuttui.

    Toisaalta tarkastuksilla ei ole merkitystä, jos ne eivät johda toimenpiteisiin. Esimerkiksi Jyväskylän vesitornin tapauksessa tarkastajat olivat kyllä huomanneet, että saumat vuotavat ja valuttavat vettä jänneterästen päälle. Silti mitään ei tehty. Jo saumojen uusimisella ja räystäsmäisen lipan rakentamiselle terästen suojaksi olisi voitu säästää paljon, jos ne olisi tehty ajoissa. Tällaisiin asioihin ei oltu kiinnitetty ollenkaan huomiota rakentamisajankohtana, mutta käsittämätöntä oli, että niihin ei kiinnitetty huomiota edes 2000-luvulla, kun huollon ja korjaustöiden laiminlyönnit olivat jo kaikkien nähtävissä esimerkiksi homehtuvissa koulurakennuksissa. RT:n Betoniteollisuus olisi voinut olla asiassa aktiivinen, koska siellä oli kerran paras asiantuntemus noiden vesitornien suunnitteluunkin.

    Miksi teettää tarkastuksia ikään kuin silmän lumeeksi, jos niiden johtopäätökset eivät johda toimenpiteisiin? Esimerkiksi vuonna 2006 teetetty, koko maan kattanut rakenteiden tarkastuskierros haiskahti heti pelkästään yleisön rauhoittamiselta. Käytinkin Rakennuslehdessä tarkastuksista niiden pinnallisuuden vuoksi nimitystä pikakävely. Siksi ne pian osoittautuivatkin, sillä yhdestä jo tarkastetussa, uudehkossa marketissa paljastui pian betonisten kattopalkkien vaurioita. Itse olin jo ehtinyt saada rakennusalan ylimmältä johdolta huomautuksia liian kriittisistä laatukirjoituksista, mutta tuo tapaus lopetti onneksi nuo painostukset, kun kalikka kalahtikin omaan nilkkaan.

    Maneesionnettomuus ja vesitornionnettomuus toivat jälleen kerran esiin myös tiedonkulun heikkouden. Ensimmäinen maneesiromahdushan jopa salattiin, koska teräsrakentamisen mainetta (?) ja suunnittelijan yksityisyydensuojaa pidettiin silloin tärkeämpänä kuin käyttäjien turvallisuutta.

    Epäilenpä, että Suomessa voi edelleenkin olla kymmeniä riskirakennuksia, joiden omistajat eivät tiedonkulun puutteiden vuoksi tiedä niiden olevan sellaisia.

    1. Luettuani maneesiturman raportin, en voi kun ihmetellä raportin laatua. Aikaisemmissa suurissa onnettomuuksissa on pureuduttu onnettomuuden tarkkaan syyhyn; nyt esitettiin vain arvauksia. OK, kainaloliitos petti, mutta minua suunnittelijana kiinnostaisi etenkin, että minkä vuoksi se petti ja mikä komponentti liitoksesta petti? Voisiko pettäneen liitoksen pyrkiä analysoimaan ja sitä kautta ymmärtämään esim detaljoinnin heikkoutta. Yhtään valokuvaa ei kehästä myöskään ole raportissa, saatika valokuvaa liitosalueesta. Onko tilanne niin, että liitos ei olekaan kokonaan murtunut ja kehät näyttävät suurinpiirtein ehjiltä, kun ei valokuvia eikä analyysiä ole saatavilla. Olisiko sittenkin niin, että kyseessä on elastisen alueen nurjahdus yhtäaikaa useassa kehässä. Mutta miksi katon orret katkesivat yhdestä välistä aiheuttaen rakennuksen taittumisen sisäänpäin? Jos katto olsii ollut jäykkä, olisiko rakennus nurjahtanut yhteensuuntaan, ja millä kuormalla se olisi tapahtunut? Mitä olisi tapahtunut, jos peruspulttiliitokset olisivat olleet ehjiä, olisiko se auttanut?

      Ihan vain nopeasti tulleita kysymyksiä… Ja toivottavasti asiantunteva keskustelu tästä asiasta jatkuu.

      Niin, ja vielä Seppo Mölsälle kommentoisin, että rakenteiden sortumat seminaarissa marraskuussa käsiteltiin tätä katsastusmenettelyä. Siinä vain oli puhetta, että tähän tarkastamiseen ei välttämättä ole meillä kansakuntana varaa. Jos meillä ei ole varaa tarkastamiseen, miten voisimme varautua korjaamiseen, joka maksaa kymmeniä kertoja enemmän kuin tarkastaminen. Olisiko syytä luovuttaa ja sallia muutama onnettomuus vuodessa? Ihan samalla tavalla kun sallimme liikennekuolematkin, silti saa ajaa hyvinkin vanhalla ja heppoisella autolla, jos haluaa ja uskaltaa.

  3. Samaa mieltä HEB200:n kanssa siitä, että raportin laadussa on parannettavaa. Ehdottomasti kainaloliitoksesta pitäisi olla kuva ja tarkka selostus pettäneestä komponentista. Näin saatettaisiin oppia tärkeitä asioita.

    1. Kuntaliitoksilla rakennusvaltontojen henkilöresurssit ja tietojärjestelmät kuntoon.

      Lisäksi YM:n olisi vihdoinkin syytä miettiä miten jalkauttaa määräykset ja ohjeet käytäntöön kentälle.
      ”RAKVV:t ohjeistaa ei me mitään oppaita tehdä” ???

      1. Vaikka insinööri kaipaakin aina tarkkoja laskelmia, piirustuksia ja selostuksia, niin mielestäni toteamus kainaloliitoksen pettämisestä oli riittävä.

        Raportissahan todetaan pulttiliitosten olleen noin 2,5 kertaa alimitoitettuja ja hitsaussaumat epäonnistuneita. Tuosta liitoksesta ja kehästä saa hyvän kuvan itselleen, kun tutustuu Liedon ratsastusmaneesin vastaavaan raporttiin.

        Se miksi tuohon liitokseen ei olla paremmin pureuduttu raportissa johtunee siitä, että teräskehissä ja muissa rakenteissa oli niin paljon muitakin merkittäviä puutteita, jotka olisivat saattaneet aloittaa sortuman.

        Itseäni enemmän ”huvittaa” tai pikemminkin suututtaa jälleen kerran hankkeen osapuolten nimien suojelu! Miksi suunnittelijan, hallitoimittajan, konepajan ja teräskehän rakennelaskelmien tehneen suunnittelijan nimeä mainita raportissa. Näinkö samojen tekijöiden hallit ja muut kohteet saadaan tarkastettua?

        Ok. Hallin toimittaja ja suunnittelija on melko yleisesti tiedossa, mutta luokaton konepaja ja teräskehän laskija ovat edelleen nimettömiä.

        En ole kenenkään päätä vaatimassa vadille, vaan tiedon pitäisi kulkea, jotta voitaisiin estää lisäonnettomuudet. Suoraselkäisyyttä kaivataan!

        Ja mitä tulee nykyisiin menettelyihin, niin nythän vastuuta jaetaan kaikille: on rakennushankkeeseen ryhtyvä, pääsuunnittelija, arkkitehti, päärakennesuunnittelija, erikoissuunnittelijat, ulkopuolinen tarkastus, rakennustöiden vastaava työnjohtaja, teräsrakenteiden asennustyönjohtaja, valvoja, rakennustarkastaja etc. Kaikki ovat siis vastuussa… niin kuka sitten oikeasti vastaa? Helppoa osoitella sormella naapuria…

        Eikä se suuri dokumentaatiokaan autuaaksi tee, kun kaikki aika menee paperien kyhäämiseen. Se aika on työmaalta pois. Myös kaikenlaisia lupia edellytetään, kaadat puun, teet puuvajan, etc. Niihin vaaditaan (karrikoidusti) yhtä paljon papereita ja työtä kuin tuollaisen ratsastusmaneesin tai urheiluhallin rakentamiseen. Kohta rakennustarkastajilta vaaditaan vielä kuittienkin tarkastamista veroja varten. Ei ihme, ettei tarkastajien aika riitä.

        Mikä ratkaisuksi? Maalaisjärki vois olla kova sana.

        1. Onnettomuustutkinnalle syyn selvittäminen on tärkeämpää kuin syyllisten. Usein kyse on kuitenkin samasta asiasta. Isolalla romahti jo kolmas maneesi. Kauppojen betonikattojen romahdukset rajautuivat itäsuomalaiseksi yhden betonifirman ja sen suunnittelijan ongelmaksi. Vesitorneissa on kyse yhden betonifirman innovaatiosta, jossa ei otettu huomioon rakenteen pitkäaikaiskestävyyttä.

Jätä kommentti