Wienin kauppakorkeakoulu on EU-alueen suurin. Opiskelijoita on 24 000 ja henkilökuntaa 1800. Nyt tämä yli satavuotias koulu on myös Euroopan modernein, ainakin arkkitehtuuriltaan. Uuden, 12 jalkapallokentän suuruisen kampuksen rakennustyöt käynnistyivät vuonna 2007 ja ne ovat vieläkin hieman kesken.
Mukaan saatiin joukko maailman huippuarkkitehteja, joiden työt, niin erilaisia kuin ne ovatkin, muodostavat hätkähdyttävän futuristisen kokonaisuuden, jossa myös tyhjällä tilalle on iso merkitys, sillä lukuisat terassit, portaat ja penkit muodostavat luontevia kohtaamispaikkoja opiskelijoille. Kesäkuussa kampuksella käydessäni opiskelijat olivat kokoontuneet illalla ison screenin äärelle seuraamaan jalkapallon MM-kisoja.
Lähtökohtana alueen suunnittelussa on ollut ”vihreä” rakentaminen ja energiansäästö. Historiaa on kunnioitettu muistamalla keskitysleirillä kuolleiden juutalaisten muistoa alueen keskellä olevalla pallolla, jossa on heidän nimiään.
Kampus on ”kivenheiton” päässä metroa ja valtavaa huvipuistoa. Sieltä tullaan alueen pääkadulle, jonka porttina on espanjalaisen NO.MAD Arquitectosin Akatemia-rakennuksen seitsemänkerroksinen musta torni, joka muodostuu kuin sikin sokin päällekkäin kasatuista palikoista. Alumiinista ja lasista valmistetussa julkisivussa myös ikkunat ovat niin ikään kuin sattumanvaraisesti sijoiteltu.
Aivan toista äärimmäisyyttä edustaa Estudio Carme Pinósin suunnittelemat valkoiset funkistalot, joissa ikkunat muodostavat säännöllisiä geometrisia kuvioita.
Käytävän toiselta puolelta alkaa parisataa metriä pitkä värikkäiden, aaltomaisesti kiemurtelevien rakennusten joukko. Ne on suunnitellut englantilainen CRABstudio. Rakennusten erikoisuutena on julkisivuun ripustetut lehtikuusilaudat, jotka samalla varjostavat auringolta.
Alueen keskellä on valtava Zaha Hadidin suunnittelema kirjasto ja oppimiskeskus, jonka ylisuuri lipas ja päälle kaatuvat seinät ovat lähes pelottavia. Sama futururistinen tyyli jatkuu talon sisällä portaikoissa.
Alueen toisella laidalla ovat wieniläinen BUSarchitektur ZT Gmbh suunnittelemat corten-teräksiset rakennukset. Sitä vastapäätä ovat japanilaisen Atelies Hitoshi Aben studion julkisivultaan pianonkoskettimia muistuttavat rakennukset, jotka tässä muotojen ja värien kirjossa jäävät ehkä muiden varjoon.
Lisätietoa
http://www.wu.ac.at/campus/architecture/commemorative-project/en/
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Tähtiarkkitehdit loivat Wienin kauppakorkeakoulusta futurismin helmen”
Suomessa ongelma ei ole suomalaisen arkkitehtuurin heikko taso. Tämä on helppo todistaa. Suomalaisarkkitehdit voittavat kovatasoisia kansainvälisiä kilpailuja tasaiseen tahtiin ja pesevät silloin tällöin nimettömissä kilpailuissa ”tähtiarkkitehteja”.
Suomalaiset arkkitehdit pystyvät aivan varmasti revittämään ihan yhtä futuristisia SUUNNITELMIA.
Suomen ongelma on se, että päättäjät (rakennuttajat rakennuttajakonsultit, urakoitsijat) EIVÄT HALUA RAKENTAA ”arkkitehtien kotkotuksia” (niitähän nuo Mölsän hehkuttamat rakennukset lienevät täkäläisen mittapuun mukaan).
Esimerkiksi: rakennuttajakonsultti tekee parhaansa perustellaksensa esitetyn suunnitteluratkaisun kalleutta, teknistä vaikeutta, prosessin vaikeutta yms. Suunnitelmia ”kehitetään” rakennuttajakonsultin ohjauksessa niin kauan, että rakennuksessa on neljä nurkkaa ja suorat kulmat.
Suomalaista rakentamisen ja suunnittelun keskusteluilmapiiriä dominoi (Janus-kasvoisen Rakennuslehdenkin ylläpitämä) yliopistoarkkitehtien jatkuva halveksiminen ja syyttäminen milloin mistäkin (kaavoituksen kallistavasta vaikutuksesta, rakennusvirheistä, ”käytännönläheisyyden” puuttumisesta ja niin edelleen).
Sanoisin, että pitäkää tunkkinne.
Zaha HADID, ei Hadi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Zaha_Hadid
Edellisessä kommentissa kulminoituu ongelman ydin, ja se näkyy osapuolten syyllistämisessä turhaan, ilman kokonaisuuden hahmottamista.
Osapuolet (Asiakas, Rakennuttaja, PS/Arkkitehti) eivät tee oikeasti yhteistyötä rakentamisen merkittävimmässä vaiheessa, eli hankevalmisteluvaiheessa.
Tuolloin lyödään lukkoon hankkeen tavoitteet. Mikäli arkkitehti olisi alusta lähtien myös kustannusvastuussa, hän voisi tuoda asiantuntemuksensa oikeassa paikassa esiin.
En siis puhu nyt perinteisistä ”normaaleista hankesuunnitelmista”, jotka on tehty mahdollisimman vähällä vaivalla. Ne heitetäänkin romukoppaan yleensä, kun oikea suunnittelu alkaa. Traagista on se, että hankkeiden budjetit on tehty näiden vessapapereiden perusteella (usein myös poliittisten tarkoitusperien takia), ilman todellista käsitystä tarpeesta.
Tilaajien kannattaisi ottaa uusia hankemalleja käyttöön (nykyinen kilpailu/hankintalainsäädäntö on valitettavasti kehitystä jarruttava tekijä), jolloin olisi mahdollista saada sitoutunutta asiantuntemusta hankkeeseen oikeaan aikaan.
Allianssimalli on yksi tällainen muoto, ja se mahdollistaa myös arkkitehtuurin saavuttamisen, mikäli tilaajalla on tähän varaa ja halua.
Kävin viikonloppuna Roomassa. Tarkoitus oli käydä lomailun lomassa Zaha Hadidin suunnittelemassa, paljon kohua herättäneessä nykytaiteen museossa Maxxissa. Netissä osoitetietoa etsiskellessäni tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kohdehan on pelkkää toistoa Wienin kauppakorkeakoulun kirjastosta. Samanlainen lasiputki katolla ja samanlaiset vinot seinät, joskin eri suuntaan vinot. Oma pika-arvioni oli, että jos pitää valita, niin mieluummin kannattaa käydä Wienissä.
Käytin ajan tutustumalla Pantheoniin, jonka rotunda on yksi maailman kopioiduimmista. Ja hämmästyttää se edelleen lähes 2000 vuotta valmistumisestaan. Kuka insinööri edes nykyään uskaltaisi lähteä tekemään halkaisijaltaan 43-metristä betonikupolia ilman raudoitusta? Pietarinkirkoonkaan ei uskallettu tehdä yhtä isoa, vaikka tuo kirkko muuten on järkyttävän iso – ja hengetön.
Kopioiminen ja ideoiden varastaminen on aina ollut osa arkkitehtuuria. Kampin himmelikin muistuttaa ainakin lähtökohdaltaan Zumthorin Sveitsiin suunnittelemaa ovaalin muotoista puukappelia ja kehutun Kaisa-talon tyylisiä ellipsimäisiä kattoja näkee maailmalla paljon. Uutta on lähinnä idean toistaminen julkisivussa.
Jos Wienistä pitäisi jotain kopioida, niin tuon värikkään talon julkisivussa käytety lehtikuusilaudat. Niitä käyttämällä täyttäisi Guggenheimin museokilpailun edellyttämät puurakentamisvaatimukset.
Kenkälaatikko ja noppa ovat kaikkein turvallisimmat kopioinnin kohteet – ja varsinaiset palkintomagneetit.
Fiksuinta on tietenkin kopioida itseään. Silloin tilaaja tietää jo ennakkoon mitä saa.
On tietenkin joitakin poikkeuksia. Kun kävin Herzogista ja Meuronin näyttelyssä Lontoossa, niin hämmästyin kuinka erilaisia heidän lukuisat palkitut työnsä ovat.
http://www.zaha-hadid.com/architecture/maxxi/