Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi puutuoteteollisuusyrityksen kiinteistöpäällikön ja vuoropäällikön sakkoihin työturvallisuusrikoksesta.

Työntekijä loukkaantui remontoidessaan taukotilaa vapaa-ajallaan – työnantajalle sakot

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi puutuoteteollisuusyrityksen kiinteistöpäällikön ja vuoropäällikön sakkoihin työturvallisuusrikoksesta.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteen mukaan heidät tuomittiin 15 päiväsakon eli 660 euron ja 720 euron sakkorangaistuksiin. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 4.1.2018.

Käsiteltävänä oli yhtiön tuotantolaitoksella Kärkölässä vuonna 2016 sattunut tapaturma, jossa kaksi tuotannon työntekijää olivat omasta pyynnöstä kunnostaneet työpaikan taukotilaa. Yhtiön palveluksessa oli myös omaa kunnossapidon henkilöstöä, joka olisi normaalisti hoitanut kyseisen remonttityön. Kunnossapidon työntekijät olivat kuitenkin kiinni muiden tilojen saneeraustehtävissä.

Kyseessä olevat työntekijät remontoivat taukotilaa vapaa-aikoinaan. Kunnostustyön aikana työntekijät sahasivat vanerista seinälevyjä. Työssä käytettiin toisen työntekijän omaa, työpaikalle itse tuomaa monitoimisahaa.

Tiedotteen mukaan sahan terä tarttui sahattavaan levyyn kiinni aiheuttaen niin sanotun takapotkun, jolloin pöytään kiinnitetty saha alkoi kaatua. Työntekijä oli äkkinäisessä tilanteessa yrittänyt estää laitteen kaatumista, jolloin hänen kätensä osui sahan pyörivään terään. Työntekijän käteen tuli vakava vamma.

Asiassa oli riidatonta, että monitoimisaha oli työturvallisuusmääräysten vastaisessa kunnossa. Kyseisestä monitoimisahasta oli puuttunut terän yläsuoja, jonka tarkoituksena on estää tahaton kosketus terään. Lisäksi puuttui jakoveitsi, jonka tarkoitus on pitää sahausura avoimena siten, ettei sahattava kappale tartu terään ja aiheuta edellä kuvattua takapotkua. Työntekijä myös myönsi, että suojat olivat puuttuneet koneesta jo pidempään.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo tiedotteessa, että työntekijä oli tuonut monitoimisahan kotoaan työpaikalle, koska hän ei ollut halunnut häiritä tuotantoa käyttämällä tuotannon konetta.

Työpaikalla ei ollut yleisesti lupaa käyttää omia koneita, mutta hän oletti, että hänen työparinsa oli sopinut asiasta esimiesten kanssa tätä remonttia koskien. Työntekijä ei ollut itse keskustellut työkoneista työnantajan kanssa.

Katselmuksessa ei käyty läpi työturvallisuutta

Työnantajan edustajat kiistivät tienneensä, että työntekijät käyttivät työssä omaa monitoimisahaa, eivätkä he olleet nähneet sitä työpaikalla. Monitoimisaha oli tuotu työpaikalle kaksi päivää ennen tapaturmaa ja sitä oli säilytetty paikassa, mistä sitä oli vaikea havaita.

Tiedotteen mukaan esimiehet olivat ennen remontin aloittamista myös selvittäneet, että työntekijöillä oli aikaisempaa remonttityöhön sopivaa kokemusta ja koulutusta. Asiassa tuli lisäksi esille, että yhtiössä oli panostettu työturvallisuuteen ja sen kouluttamiseen.

Ennen työn aloittamista taukotilassa suoritettiin katselmus, jossa käytiin piirustusten pohjalta läpi, mitä oli tarkoitus tehdä ja työntekijöille oli annettu ohjeita työn teknisestä suorittamista. Työturvallisuudesta ei ollut puhetta, eikä tilaisuudessa keskusteltu työvälineistä tai arvioitu työn riskejä.

Työntekijät suorittivat työtä itsenäisesti, eikä mitään valvontaa myöskään sovittu. Kumpikin esimies oli kylläkin työn aikaan käynyt taukotilassa katsomassa työn edistymistä, mutta työntekijät eivät olleet olleet silloin paikalla.

”Työskentelyä pitää valvoa”

Tiedotteen mukaan käräjäoikeus ei antanut tuomiossaan sille merkitystä, että työhön oli käytetty työntekijän omaa konetta, josta esimiehet eivät olleet tietoisia. Sekään ei vaikuttanut, että työntekijät olivat tehneet työn omasta pyynnöstään ja vapaa-ajalla.

Käräjäoikeus katsoi, että esimiehillä oli asemiensa perusteella vastuu ja velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta, jota oli asiassa laiminlyöty. Oikeuden mukaan esimiehet olivat toimineet huolimattomasti antaessaan työntekijöille tehtävän, jonka osalta ei tehty tarvittavaa riskiarviota eikä järjestetty riittävää valvontaa.

Käräjäoikeus korosti sitä, että kyse oli rakennustöistä ja työpaikka oli sahalaitos, jossa työturvallisuudesta huolehtiminen on työpaikan luonteen perusteella erityisen korostunutta.

Työsuojelulakimies Esa Airola Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan on huolehdittava töiden suunnittelusta niin, että työntekijät voivat tehdä työt turvallisesti.

”Suunnittelun lähtökohtana on työn eri vaiheiden riskien arviointi, minkä perusteella työntekijät tulee ohjata käyttämään oikeita ja turvallisia työvälineitä ja -tapoja. Työskentelyä on myös käytännössä valvottava”, Airola korostaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Työntekijä loukkaantui remontoidessaan taukotilaa vapaa-ajallaan – työnantajalle sakot”

  1. Tämä alkaa olla jo niitä uutisia että ihan vakavasti pistää miettimään haluaako enään olla mitenkään vastuullinen kenestäkään ”yhteisellä työpaikalla”.
    Saman liksan saa muillakin hommilla ja pienemmällä mahahaavalla.

    Kaikki on työnjohtajan syytä, mies avasi mattopuukolla pahvilaatikoita: onko pahvilaatikoiden avaussuunnitelma tehtynä. Tai jos tämä puukotus tapahtui kun suunnitelmaa laadittiin pahvilaatikon kantoon niin työnjohto ei ollut katsonut tekijöiden perään….

    1. Samat alkaa olla ajatukset monella muullakin… Kaiken lisäksi palkkaus on niin kieroutunut, että näille sankareille maksetaan enemmän ilman minkäänlaista vastuuta omista tekemisistä. Ei ihme jos ei nuoria kiinnosta tai vaihtavat alaa muutaman vuoden jälkeen. Yhteinen työpaikka ilman yhteistä vastuuta.

  2. Sääntö-Suomi laajentaa reviiriään. Hyvää tarkoittava säännöstö kääntyy hiljalleen itseään vastaan. Seuraavaksi työntekijän kädestä tai valjaista pitopakko esimiehelle? Kypärän ja suojalasien käyttökin on mennyt naurettavuuksiin saakka. Järjen käytön pitäisi olla sallittua – vaan eipä taida olla…

  3. Eräs tuntemani työnjohtaja sai sakon. Työntekijä avasi jätesäkkipakkauksen pantaa ja sormi meni sijoiltaan. Sakkohan siitä tuli työnjohtajalle. Tämä on totuus.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi