Voisiko Tuusulaan vetää ratikkalinjan? Kunta alkaa selvittää raitioliikenteen kannattavuutta

Tuusulan kunta teettää selvityksen siitä, onko kunnassa edellytyksiä raitioliikenteen aloittamiselle.

.

Selvityksen tekee rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto Sitowise Oy. Tuusula maksaa selvityksestä yhtiölle 29 000 euroa.

Tuusulan kunnan yleiskaavasuunnittelija Henna Lindström kertoo selvityksen teon alkavan elokuun aikana ja sen olevan valmis marras-joulukuun vaihteessa.

Yleiskaavasuunnittelija kertoo tarkoituksena olevan selvittää alustavasti, pitääkö tulevaan yleiskaavaan tehdä tilavarauksia mahdollista raitiotietä varten. Tuusula tekee parhaillaan yleiskaavaa vuodelle 2040.

”Selvitys tutkii myös sitä, että paljonko Tuusulan pitäisi kasvaa, jotta raitiotielle olisi tarvetta. Niin ikään selvitämme yleispiirteisesti, kuinka Tuusulan raitiotie linkittyisi HSL:n linjastosuunnitelmiin ja Vantaan raitiotiesuunnitelmiin”, Lindström kertoo.

Vantaa tekee parhaillaan yleissuunnitelmaa ratikkayhteydestä, joka toteutuessaan kulkisi Hakunilasta Tikkurilan kautta lentoasemalle. Vantaan ratikkalinjasto voisi toteutua aikaisintaan 2020-luvun lopulla.

”Tuusulassa raitiotien mahdollinen reitti voisi kulkea Hyrylän keskustasta jollakin tavalla Tuusulanväylää pitkin. Raitiotie voisi suuntautua myös Keravan suuntaan. Selvitys ei määrittele tarkemmin, mihin pysäkit sijoittuisivat”, Lindström toteaa.

HSL, Keravan ja Vantaan kaupungit sekä Ely-keskus ovat mukana Tuusulan selvitystyössä.

Jos poliitikot aikanaan päättävät, että Tuusulaan tulee raitiotie, ratikkaliikenne voisi aloittaa liikennöinnin aikaisintaan vuoden 2040 jälkeen.

Tuusulan raitioliikenteen selvityksestä on aikaisemmin uutisoinut Keski-Uusimaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Voisiko Tuusulaan vetää ratikkalinjan? Kunta alkaa selvittää raitioliikenteen kannattavuutta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi