Isotalo jättäytyy Lujan hallituksen neuvonantajaksi – Kohtamäki uudeksi puheenjohtajaksi

Takana lähes 50-vuotinen työura Luja-yhtiöissä.

Hannu Isotalo jättäytyy sivuun Luja-yhtiöiden hallituksesta, mutta luotsaa edelleen yritysryppääseen kuuluvan Fesconin hallitusta.

Vuorineuvos Hannu Isotalo on jättäytynyt sivuun Lujatalo oy:n ja Lujabetoni oy:n hallitustehtävistä.  Uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty tekniikan lisensiaatti Timo Kohtamäki.

Isotalon johdolla Luja on laajentunut Kuopion seudulla toimivasta yrityksestä yhdeksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Sen liikevaihto oli vuonna 2019 jo 750 miljoonaa euroa.

Luottamustoimet eri järjestöissä sekä aktiivinen osallistuminen kunnallispolitiikkaan ovat tuoneet näkemystä myös rakennusalan ulkopuolelta.

”Näköalan laajentaminen oman toimialan ulkopuolelle on sekä tarpeellista että hyödyllistä”, Isotalo toteaa yhtiön tiedotteessa.

72-vuotias vuorineuvos jatkaa Lujan hallituksen neuvonantajana sekä Fescon oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Luja-yhtiöiden hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nouseva Timo Kohtamäki on ollut Lujan hallituksen jäsenen vuodesta 2017 alkaen. Hänellä on pitkä kokemus rakennusalalta ja hän on toiminut mm. Lemminkäinen-konsernin toimitusjohtajana sekä Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtajana.

Tällä hetkellä hän on Are oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsen mm. Conficapissa, Kreatessa, Honkarakenteessa sekä A-Insinööreissä. Lisäksi hän on Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin hallituksen puheenjohtaja.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Isotalo jättäytyy Lujan hallituksen neuvonantajaksi – Kohtamäki uudeksi puheenjohtajaksi”

  1. Kylläpäs näillä herroilla on paljon hallituspaikkoja, kuulemma mukavia hommia. Kaiken tämän lisäksi moni ehtii vielä mukavasti harrastamaan. Sana korruptio on ruma, hyväveliverkosto töykeyttä, sosiaalinen verkostoituminen kuulostaa sopivalta. Rakennusala on ja elää, milloin se aidosti kehittyy.

Vastaa