Rakennusalan yritykset uskovat koronan synkentävän näkymiä selvästi syksyä kohden
Koronakriisin vaikutukset rakentamiseen ja ehkä ulkomaisen työvoiman saatavuuteen kärjistyvät vuoden loppua kohti, mutta tammi-maaliskuussa ainakin YIT, Consti ja SRV tekivät vielä hyvää tulosta. Asuntokauppa alkoi kuitenkin hiljetä, korjaushankkeita siirrettiin syksyyn ja joitakin hankkeita pysäytettiin väliaikaisesti.

Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksilleen tekemässä toisessa koronakyselyssä neljännes vastaajista totesi tilaajien lykänneen hankkeitaan tai tilauksiaan. Kuukauden alussa toteutetussa ensimmäisessä kyselyssä osuus oli viidennes.
”Huhti-kesäkuussa aloitetaan normaalisti kolmannes vuoden rakennushankkeista. Uusien hankkeiden lykkääntyessä ja peruuntuessa kuoppaa alkaa syntyä syksystä lähtien. Koronakriisin vaikutukset voivat näkyä rakentamisessa pitkään tulevina vuosina, vaikka muu talous elpyisi nopeammin”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo.
EK:n huhtikuinen suhdannebarometri viestii samaa. Koronakriisi ei näy rakentamisen alkuvuoden tuotannossa, mutta tulevaisuuden tuotanto- ja henkilöstöodotukset ovat syöksyneet alaspäin.
Myös kuluttajien luottamuksen pudotus huhtikuussa tilastointihistorian alimmalle tasolle lisää etenkin asuntorakentamisen paineita. Epäluottamusta aiheuttivat etenkin Suomen talouden kehitys ja työttömyyden uhka. Oman talouden kuluttajat arvioivat vielä olevan hyvässä kunnossa. Monet harkitsivat asunnon ostoa ja lainanottoa seuraavan 12 kuukauden aikana.
Asuntotuotanto oli ennen koronakriisiä selvästi laskevassa suhdanteessa. Vapaarahoitteisen asuntotuotannon väheneminen nopeutuu kriisin seurauksena väistämättä. Sen osuus on ollut viime vuosina yli kaksi kolmasosaa koko asuntorakentamisesta
”Asuntotuotanto on iso laiva kääntää. Jos se pääsee väärälle kurssille, oikaiseminen on vaikeaa ja voi viedä vuosia. Asuntorakentamista pitää kannatella kaikin keinoin. Vapaarahoitteista asuntotuotantoa voidaan tukea erilaisten takausmallien avulla. Valtion tukemaa tuotantoa on tarpeen vauhdittaa muun muassa korotetuin ja laajennetuin käynnistysavustuksin”, Vihmo toteaa.
Rakennusteollisuus RT:n kyselyn mukaan koronakriisin välittömät vaikutukset tämänhetkiseen rakennustuotantoon on onnistuttu pitämään hyvin hallinnassa. Työvoiman tai materiaalien saatavuudessa ei ole Suomessa ilmennyt merkittäviä häiriöitä toisin kuin joissain Euroopan maissa, joissa esimerkiksi tuotantolaitoksia on seisautettu kokonaan.
Rakennusteollisuus RT:n toinen koronakysely toteutettiin 21.–27. huhtikuuta. Verkkokysely lähetettiin RT:n kaikkien toimialojen jäsenyrityksille, joita on yhteensä lähes 2 800. Kyselyyn vastasi 390 yritystä. Tilanteen seuraamiseksi RT aikoo toistaa kyselyn muutamia kertoja kevään aikana.
Constilla korjaushankkeita siirretty syksyyn
Rakennusliikkeiden osavuosikatsaukset kertovat, että korona ei ehtinyt vaikuttaa vielä tammi-maaliskuun tuloksiin. Molemmat ongelmayhtiöt Consti ja SRV tekivät tulosparannuksen ja alkuvuosi oli Constilla jopa historian paras ja SRV:llä paras kymmeneen vuoteen. Se antaa huonon vuoden jälkeen hieman puskuria koronavirukseen.
Pandemian vaikutukset alkavat Constin toimitusjohtaja Esa Korkeelan mukaan vasta näkyä rakentamisessa ja korjaamisessa.
”Liiketoimintaympäristömme epävarmuus on kasvanut koronaviruspandemian seurauksena, mutta vaikutus yhtiöön on ollut toistaiseksi rajallinen. Katsauskauden jälkeen olemme neuvotelleet aktiivisesti ja päässeet sopimuksiin uusista, kuluvana vuonna toteutettavista korjaushankkeista. Toisaalta joitakin neuvotteluvaiheessa olleita projekteja on peruttu ja muutamien sopimusvaiheessa olleiden hankkeiden aloituksia on siirretty eteenpäin.”
Pidemmällä aikavälillä korjausrakentamisen kysyntänäkymiin vaikuttaa Korkeelan mukaan koronaviruspandemian ja sen hillitsemiseksi tehtävien toimenpiteiden kesto sekä yleisen taloustilanteen toipumisen vauhti.
Tilaajapuolella kysymysmerkkinä on se, mikä on hotellien ja liiketilojen käyttöaste jatkossa ja miten se vaikuttaa tilaajien investointihaluihin. Taloyhtiöpuolella vaikutusta voi olla myös lainarahan saatavuudella.
Koronaviruspandemian merkittävimmät lyhyen aikavälin epävarmuudet liittyvät Constilla yhtäältä käynnissä olevan työkannan toteutusedellytyksiin sekä toisaalta lyhyen aikavälin kysyntänäkymiin.
”Työkantamme toteutuksen epävarmuudet liittyvät henkilöstön saatavuuteen, mahdollisiin sairaustapauksiin, materiaalien saatavuuteen sekä viranomaismääräyksiin.”
Virolainen työvoima on pääosin päättänyt jatkaa Constin projektit loppuun. Jonkin verran hankalampi tilanne on alkavissa projekteissa, joihin tarvittavia erikoisosaajia ei välttämättä saa ulkomailta, kun rajatovat kiinni. Tarjoustoimintaan tämä ei ole Korkeelan mukaan kuitenkaan vaikuttanut eikä aliurakoiden hinnoittelussakaan ole näkynyt merkittäviä muutoksia.
Kotimaisista hyvistä vastaavista mestareista ja projektinjohtajista on yhä kova tarve.
Materiaalipuolella on yleensä pystytty tekemään korvaavia hankintoja, jos jotain tuotetetta ei ole saatu ulkomailta. Vain muutamissa tapauksissa on tullut lykkääntymisiä.
SRV:llä asuntokauppa hiljeni
SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipolan mukaan koronaepidemia ei ehtinyt vaikuttaa katsauskaudella merkittävästi liikevaihtoon tai tulokseen, mutta lisää liiketoimintaan liittyvää epävarmuutta. Asuntokauppaa se ehti jo maaliskuussa hiljentää.
”Koronaepidemian vaikutukset työmaidemme edistymiseen ovat olleet vähäisiä, mutta asuntokauppa on hiljentynyt. Koronaepidemian pidemmän aikavälin vaikutuksia on vaikea arvioida. Merkittävin muuttuja on koronaepidemian kesto ja yhteiskunnan kyky avautua mahdollisimman nopeasti ja hallitusti kriisistä.”
Sipola sanoo, että asuntomarkkinoiden arviointi on nyt tavattoman vaikeaa. Hän kuitenkin odottaa, että asuntokauppa alkaisi elpyä loppuvuotta kohden.
Koronaepidemia on jo vaikuttanut kauppakeskusoperointiin heikentämällä Venäjällä vuokralaisten toimintamahdollisuuksia. Tällä ennakoidaan olevan väliaikaisia, negatiivisia vaikutuksia kauppakeskusten vuokratuottoihin. Moskovassa on ulkonaliikkumiskielto ja Pietarissa kaupankäynti on rajoitettu päivittäistavaroihin, apteekkeihin ja lastentavaroihin.
YIT pysäytti hetkeksi uudet asuntoaloitukset
YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas totesi osavuosikatsauksessa torstaina, että koronapandemia vaikuttaa YIT:llä kaikkeen muuhun rakentamiseen kuin infraan. Varsinkin toisen neljänneksen näkymiä heikentää koronaviruspandemian aiheuttama merkittävä markkinoiden epävarmuus.
Kauniskangas toteaa koronan vaikutuksista :
”YIT:llä käynnistimme ennakoivasti jo helmikuussa kattavia toimenpiteitä varmistaaksemme henkilöstömme terveyden ja turvallisuuden, työmaidemme etenemisen ja toimintamme jatkuvuuden. Lieventääksemme talouden hidastumisen vaikutuksia ja sopeuttaaksemme toimintaamme äkilliseen markkinamuutokseen olemme lisäksi käynnistäneet useita säästötoimenpiteitä. Olemme myös päättäneet lomauttaa koko toimistohenkilöstömme kahdeksi viikoksi toisen vuosineljänneksen aikana. Konsernin johto ja hallitus ovat niin ikään päättäneet leikata palkkioitaan.”
”Jäädytimme asuntojen aloituspäätökset kuukaudeksi maaliskuun puolivälistä alkaen nähdäksemme, mille tasolle kysyntä uudessa tilanteessa asettuu. Vaikka asuntojen kysyntä laski maaliskuun lopulla, se on sen jälkeen pysynyt kohtuullisella tasolla, ja tulemmekin jatkamaan asuntoaloituksia toisella vuosineljänneksellä.”
Tuon tuumaustaun aikana YIT fokusoi aloitukset suurimpien kasvukeskusten parhaiten vetäville paikoille.
Toistaiseksi YIT:n työmaat ovat olleet hyvin käynnissä, eikä merkittäviä ongelmia toiminnalle ole ilmennyt. Huhtikuussa muutamia työmaita pysäytettiin väliaikaisesti viranomaismääräysten tai tilaajan päätösten takia.
Päivitetty 30.4. osavuosikatsaustiedoilla koronan vaikutuksista.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan yritykset uskovat koronan synkentävän näkymiä selvästi syksyä kohden”