Kokeile kuukausi maksutta

Kruunuvuorensillan ensimmäinen osa kurottaa jo meren ylle

Työ etenee siten, että sillan teräspalkit hitsataan työmaalla yhdeksi kokonaisuudeksi ja siirretään sitten vaijereiden ja hydraulitunkin avulla eteenpäin sillan välitukien päälle.

Kruunuvuorensillan rakennustyöt jatkuivat maanantaina teräspalkkien siirrolla. Tavoitteena on, että vuonna 2027 sillan yli kulkee raitiovaunuyhteys. KUVA: TYL KRUUNUSILLAT / VENLA RISTOLA
Kuuntele juttu

Helsinkiin rakennettavan Kruunuvuorensillan teräspalkkien tunkkaus on käynnistynyt Kruunuvuorenrannassa. Tunkkauksessa sillan kannen teräspalkkeja siirretään vaakatasossa eteenpäin.

Työ etenee siten, että sillan teräspalkit hitsataan työmaalla yhdeksi kokonaisuudeksi ja siirretään sitten vaijereiden ja hydraulitunkin avulla eteenpäin sillan välitukien päälle.

Työmaalla on nyt valmiina noin 90 metriä sillan teräsrakennetta, josta maanantain urakaksi otettiin 54 metrin siirtäminen paikalleen.

Siltatyöt kestävät pitkään. Vuonna 2023 on vuorossa sillan vinoköysiosuuden teräspalkkien asentaminen paikoilleen. Se tehdään merinosturin avulla.

Sillalle tulee raitiotie, joka yhdistää Laajasalon Korkeasaaren kautta Hakaniemeen. Siltaa voi kulkea myös jalan ja pyörällä.

Tavoitteena on, että raitiotien matkustajaliikenne alkaa Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kruunuvuorensillan ensimmäinen osa kurottaa jo meren ylle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat