Kokeile kuukausi maksutta

Talojen korjaustarve paisuu lähivuosina – ”Kaupungistuminen tarkoittaa lisääntyviä käyttötarkoituksen muutoksia”

Vanhojen asuinrakennusten korjaustarve kasvaa vuosittain. Huonokuntoisissa rakennuksissa asuu noin viisi prosenttia väestöstä. Kaikkea ei silti kannata korjata. Asiantuntijoiden mukaan päivän sana on käyttötarkoitusmuutokset.

Constin putkiasentaja Toni Ahola tarkastaa jo tehtyä putkieristystä rivitalokohteessa Pakilassa. Kuva: Jussi Helttunen

Korjausremonttien tarpeessa ovat erityisesti 1960–1980-luvuilla rakennetut asuinrakennukset, joita ei ole vielä peruskorjattu. Vesijohto- ja viemäriverkostoissa tikittää jo aikapommi. Teknisen toimivuuden kannalta verkostoihin tarvittaisiin pitkäjänteisiä investointeja, erityisesti kunnallisten viemäriverkostojen osalta. Suomen suurimmissa kaupungeissa vesijohto- ja viemäriverkostoilla saattaa olla ikää jo sata vuotta.

Asuinrakennusten tekninen korjaustarve on Suomessa tulevina vuosikymmeninä keskimäärin 7,8 miljardia euroa vuodessa. Näin massiiviseen summaan päädyttiin Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Tampereen yliopiston tutkimuksessa.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Olen jo tilaaja

Rekisteröidy

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Talojen korjaustarve paisuu lähivuosina – ”Kaupungistuminen tarkoittaa lisääntyviä käyttötarkoituksen muutoksia””

Viimeisimmät näkökulmat