Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

EK:n barometri: Rakennusalan näkymät parantuivat hieman, korkojen lasku tuo helpotusta

Rakennusalan yritysten rahoitusvaikeudet eivät ole viime kuukausina lisääntyneet.

Kuvituskuva. Kuva Liisa Takala
Kuuntele juttu

EK:n heinäkuun Suhdannebarometrin mukaan rakentaminen kyntää yhä syvimmällä. Suhdannenäkymissä teollisuus on ponnistanut hieman positiivisen puolelle. Rakentamisessa ja palveluissakin on tapahtunut kohentumista, mutta saldoluvut ovat yhä selvästi miinusmerkkiset.

”Tähän asti palvelualat ovat kannatelleet Suomen taloutta ja työllisyyttä isommalta iskulta. Nyt teollisuus näyttää vuorostaan ottavan isompaa roolia. Rakentaminen on vielä kanveesissa, mutta korkojen lasku tuo hiljalleen helpotusta myös rakennusalan tilanteeseen”, EK:n johtaja Sami Pakarinen toteaa.

Tuotanto- ja myynti ovat vähentyneet viime kuukausien aikana. Yritykset kuitenkin odottavat kasvua vuoden viimeiselle neljännekselle. Päätoimialoista ainoastaan rakentamisessa tuotannon ennakoidaan vähentyvän koko tämän vuoden.

Rakentamisessa henkilöstön määrä on vähentynyt ja jatkaa vähenemistään myös loppuvuonna. Alalla nähtiin kuitenkin jo pientä nousua työvoiman saatavuusongelmien suhteen.

Rakennusyritysten tilauskanta on yhä selvästi alle normaalitason. Valmiiden myymättömien huoneistojen määrät ovat vähentyneet hieman keväästä.

Rakennusyrityksillä on edelleen rahoitusvaikeuksia, mutta ne eivät ole viime kuukausina enää lisääntyneet. Alan kannattavuus on edelleen koetuksella vaikeassa suhdannetilanteessa.

Lue lisää: Yhä useammalla rakennusalan yrityksellä rahoitusongelmia

Kokonaisuudessaan suomalaisyritysten arviot suhdannetilanteesta ovat nousseet keväästä, mutta ovat yhä heikot. Vastaavasti suhdanneodotuksia mittaava saldoluku nousi jo nollan tuntumaan.

Tämä kielii suhdannekäänteestä, sillä odotukset ovat ennakoineet historiallisesti hyvin suhdannetilannetta. Talouden tilannekuva tulee kuitenkin olemaan vielä hetken aikaa heikko, sillä laskusuhdanne on ollut vaikea.

Yritysten kasvulle on tällä hetkellä ainoastaan yksi merkittävä este, joka on riittämätön kysyntä. Vastaajayrityksistä 52 prosenttia raportoi kasvun esteeksi kysynnän riittämättömyyden.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kysely on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.

EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2024 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 081 yritystä, joilla on Suomessa noin 250 000 työntekijää.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “EK:n barometri: Rakennusalan näkymät parantuivat hieman, korkojen lasku tuo helpotusta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat