Kokeile kuukausi maksutta

Toimitusjohtaja

Parkanon kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 12.10.2018 Hae viimeistään 19.10.2018

Parkano on n. 6 700 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Parkanon Vesi Oy on syksyllä 2018 perustettu 100 prosenttisesti Parkanon kaupungin omistama yhtiö. Parkanon Vesi Oy:n vastuulle siirtyy 1.1.2019 lukien Parkanon kaupungin vesihuolto. 

 

Parkanon Vesi Oy hakee

TOIMITUSJOHTAJAA

Toimitusjohtaja vastaa yhtiön toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä talouden hoidosta. Tukena työssä ovat hallitus ja osaava henkilöstö.

Kelpoisuusehtona on vesihuoltoalalle soveltuva koulutus. Valittavalta edellytetään hyvää ammatillista vesihuollon osaamista, työkokemusta alalta sekä johtamiskokemusta. Tehtävässä tarvitaan myös talous- ja hankintaosaamista, sosiaalisia taitoja ja organisointikykyä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelun kautta. Hakuaika päättyy 19.10.2018 klo 15.00. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja tehtävästä antavat:
Kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki, puh. 044 7865 215, erkki.hirsimaki@parkano.fi
Työpäällikkö Pekka Mikkola, puh. 044 7865 631, pekka.mikkola@parkano.fi

Parkanossa 4.10.2018

Parkanon Vesi Oy

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat