Kartelli on suurin talouspetos, mutta kartellien luvatussa maassa Suomessa se ei ole enää edes rikos

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

”Suomi on kartellien luvattu maa”, puuskahti aikoinaan kilpailuviraston ylijohtaja Matti Purasjoki Helsingin Sanomissa. ”Kartelliepäilyjä on niin paljon, että väistämättä tulee mieleen suomalaisessa talouselämässä olevan jotain perustavanlaatuisesti vinksallaan.”

Maailman vähinten korruptoituneimmassa maassa  kartellit viihtyvät, kuten tälläkin viikolla on havaittu.

Meillä kartelliin osallistuminen ei ole edes rikos, joten yritysjohtaja voi vapaasti laskeskella ovatko voitot ja itselle tulevat bonukset isompia kuin kiinni jäämisen riski ja siitä mahdollisesti tulevat seuraamusmaksut.

Juha Sipilän hallituksen korruptionvastaisen strategian mietinnöstä kartelli puuttui kokonaan, eikä varmaan sattumalta. Jos se kerran ei ole rikos, niin minä takia sitä pitäisi torjua.

Kun kysyin silloin asiasta oikeusministeriön korruptionvastaisen työryhmän puheenjohtajalta, hän pyysi aikalisää vastaukselle. Sitä ei ole vieläkään tullut, vaikka aika on venynyt kohta kolmeen vuoteen.

Kartellit ja lahjonta kuuluvat usein yhteen, mutta vain lahjonta on rikos.

Kuluttaja- ja kilpailuvirastossa kartelliasioita johtava tutkimuspäällikkö Antti Norkela piti korruptionvastaisen päivän seminaarissa vuonna 2016 huolestuttavana sitä, että lahjontaa liittyy usein myös kartelleihin. Ostaja on otettu mukaan kelkkaan hyötymään itse, jolloin paljastumisriski on vähentynyt.

”Yhdessä esiintyessään lahjonta ja kartellit ovat vaarallisempi ilmiö kuin erillisenä.”

Isännöintiyritysten kartellista puhuttaessa kannattaisi tutkia myös tätä puolta asiasta. Väitteet siitä, että jotkut isännöitsijät tilaavat taloyhtiöiden puolesta töitä yrityksiltä, jotka maksavat isännöitsijöille siitä korvauksia, kannattaisi ainakin selvittää. Rakennuslehti uutisoi asiasta jo vuonna 2009, mutta Isännöintiliiton vakuutteluista huolimatta toimintaa esiintyi vielä viime vuonnakin.

”Osa isännöintiyrityksistä on tehnyt alihankintaverkostonsa kanssa kumppanuussopimuksen, jonka mukaan aliurakoijat maksavat isännöintiyritykselle 1–5 prosentin provisiota, palautusmaksua taloyhtiölle tehtävien töiden arvosta. Menettelyssä on vastaavia piirteitä aiempiin tilanteisiin, jolloin aliurakoijat joutuivat maksamaan tilaajalle kynnysrahaa päästäkseen kilpailuun mukaan”, Rakennuslehti kirjoitti viime marraskuussa.

Urakoita toivovat rakennusyrittäjät lahjoneet isännöitsijöitä

2000-luku on ollut kartellien vuosikymmen. Asfalttikartellia seurasi muun muassa eristevalmistajien kartelli ja nyt puhutaan siis isännöitsijöiden kartellista. Suomalaisia yhtiöitä on jäänyt kartelleista kiinni myös ulkomailla osallistumisista muun muassa kylpyhuonetuotteiden, kupariputkien ja hissien kartelleihin ja talotekniikkayritysten tarjouskartelliin.

Aina kun iso kartellijuttu paljastuu, nousee esiin kysymys, miksi kartelli ei ole Suomessa rikos, vaikka kansalaisen oikeustajun mukaan se on mitä raskain talouspetos. Paljon pienemmistä rahoista joutuu meillä linnaan.

Esko Ahon hallitus poisti kartellin rikoslaista vuonna 1992.

”Kiellettyä kilpailunrajoitustekoa arvioitaessa on enemmän painoa kiinnitettävä teon elinkeinoelämälle tuottamaan vahinkoon kuin sen tekijän toimenpiteiden subjektiiviseen moitittavuuteen”, hallitus linjasi. Se jätti asian yritysjohtajien oman moraalin varaan.

Ahon on oma käsitys moraalin venymisestä on sen jälkeen nähty niin Hiihtoliiton puheenjohtajana jahtaamassa dopingista kertoneita toimittajia kuin venäläisen pankin länsimaisena kilvenkiilloittajanakin.

Jälkikäteen arvioituna olisi kannattanut kuunnella vaikkapa Bengt Holmströmin varoituksia liike-elämän moraalikadosta. Liike-elämässä joku voi ajatella, että kaikki se, mikä ei ole rikollista, on sallittua pyrittäessä maksimoimaan yrityksen tulosta ja omia bonuksia.

Sitä paitsi kartelleissa ei ole kyse, toisin kuin Ahon hallitus linjasi, yrityselämän nollasummapelistä vaan rahan lyppämisestä julkisilta hankkijoilta ja viime kädessä tavallisilta kansalaisilta, kuten isännöitsijöiden kartellissa on nähty.

Hallituksen linjaus teki poliisinkin voimattomaksi. Krp ilmoitti vuonna 2004, että ei se ryhdy esitutkintaan asfalttikartellijutussa. Päätöstä perusteltiin laillisuusperiaatteen ennakoitavuusvaatimuksella. Petoksen rangaistavuus ei olisi ollut kohtuudella ennustettavissa ottaen huomioon tarjouskartelleja koskeneen rangaistussäännöksen poistamisen kilpailunrajoituslaista vuonna 1992.

Tällainen oli asfalttikartelli – hallitus poisti kartellin rikoslaista 1992

Ainoa mistä syyttäjä olisi voinut hakea rangaistusta, olisi ollut se, jos kartelliyhtiöiden johtajat olisivat valehdelleet todistajina. Siihen he olivat liian hyvin valmennettuja. Vaikka he olivat nousset huipulle hyvän muistinsa ansiosta,  kuulusteluissa he osasivat olla muistamattomia. Sekään ei ole rikos, että ei muista.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto tilasi Jyrki Kataisen hallituksen pyynnöstä vuonna 2014 Helsingin yliopistolta vuonna selvityksen ”Kartellin kriminalisointi Suomessa”. Siinä arvioitiin, että voi pitää selvänä, että tarjouskartellin perusteella tehtyä tarjousta on pidettävä yleisen kielenkäytön mukaan petollisena.

Selvityksessä pohdittiin, olisiko Suomessakin kartelli syytä taas kriminalisoida. Asiantuntijoiden kanta oli selvä: kyllä pitäisi. ”Se olisi linjassa muiden maiden kehityksen kanssa ja korostaisi yksilövastuun toteuttamista.”

Sen paremmin Kataisen, Alexander Stubbin kuin  Juha Sipilän ja Sanna Marininkaan hallitus ei ole kuitenkaan ottanut vaarin asiantuntijoiden kannasta. Kartellijohtajia suojellaan rangaistuksilta, vaikka muuten yrityksiltä saatetaan vaatia yhteiskuntavastuuta.

Kartellin rangaistavuuden esteeksi on nostettu mitä ihmeellisimpiä syitä. Viimeksi tällä viikolla sanottiin, että jos kartelli olisi rikos, ei kilpailuvirasto saisi siitä ilmiantoja. Jos tuota samaa logiikkaa noudatettaisiin pedofiileihin, seuraisiko siitä pedofilian lisääntyminen, koska se olisi sallittua vai se, että pedofiiliringissä alettaisiin käräytellä toisia? Itse pelkään enemmän tuota ensimmäistä vaihtoehtoa riipumatta siitä millaisia seuraamusmaksuja pedofiileille määrättäisiin. Vain riittävä rangaistus ja sen pelko ehkäisee rikoksia.

Luonnollisen selitys sille, että kartellia ei haluta rikoslakiin on se, että pedofiilit kyllä halutaan vankilaan, mutta EK:n puheenjohtajia ja muita yritysjohtajia siltä halutaan suojella. Ainakin kolmen suuryrityksen johtaja on ollut EK:n puheenjohtajana samaan aikaan, kun yhtiön osallistumista kartelliin on selvitetty. Ainoastaan Lemminkäisen Heikki Pentti katsoi kartelliepäilyt moraaliseksi velvoitteeksi erota puheenjohtajan paikalta.

Pentti ei ollut sen syntisempi kuin iso joukko elinkeinoelämämme lippulaivojen johtajista, sillä vuonna 2004 kartelliepäilyjen kohteina oli Lemminkäisen ja asfalttiyritysten lisäksi myös Kone, UPM, Stora Enso, Metsäliitto, M-Real, Outokumpu ja Ahlström.

Vuonna 2007 hissiyhtiö Kone sai EU:lta 142 miljoonan euron kartellisakon hissi- ja liukuporraskartelliin osallistumisesta Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa ja Saksassa. EK:ssa kiirehdittiin heti ilmoittamaan, että kartellituomio ei vaikuta Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin asemaan liiton puheenjohtajana.

Suomen kartellilainsäädäntö on useimpiin muihin maihin verrattuna lepsu. Monissa EU-maissa linja kartelliyrittäjiä kohtaan on koko ajan koventunut ja mallia on haettu Yhdysvalloista, jossa kartellista joutuu istumaan jopa 18 kuukautta ehdotonta ja päälle voivat tulla kovat sakot. EU-parlamentissakin on korostettu henkilökohtaisen vastuun lisäämistä.

Kovaa linjaa kartelleihin edustavat muun muassa Englanti,  Ranska ja Saksa. Rikoksena kartellia pitävät myös Unkari, Belgia, Kypros, Tsekki, Tanska, Irlanti, Ranska, Hollanti, Viro, Kreikka, Latvia, Puola, Slovakia, Kroatia, Sveitsi, Romania ja Serbia.

Suomi kuuluu lievällä linjalla samaan joukkoon kuin Italia, Espanja, Liettua, Luxemburg, Portugali, Itävalta, Turkki, Bulgaria, Ruotsi ja Itävalta. Joukossa on monta korruptiosta tunnettua maata, joten tuohon joukkoon ei ehkä kannattaisi kuulua.

Asfalttikartellista oli tietoisia, ja osin osallisenakin, jopa valtion virkamiehiä, näitä isänmaan luottomiehiä. Valtiolle tuli tästä kymmenien miljoonien eurojen lasku saamatta jääneinä korvauksina, mutta virkamiehille ei tullut mitään seurauksia, koska eiväthän he minkään rikosjengin toimintaan olleet osallistuneet.

Tänään rikollisjengiin kuulumisesta voi saada rangaistuksen, mutta kartellijengissä voi vapaasti miettiä  paljon isompia rahallisia puhalluksia ilman pelkoa rangaistuksesta. Jos jokin seuraamusmaksu tulee, se menee yrityksen piikkiin, ja oikeudenkäynnit kestävät kuitenkin niin pitkään, että itse on jo pitkään ehtinyt olla bonusten lihottamalla eläkkeellä vaikkapa Portugalin tapaisessa veroparatiisissa.

Asfalttikartelli paljasti kuinka vaarallinen kartelli on siihen osallistumattomille yrityksille. Kartelliyhtiöt saattoivat ajaa niitä tietoisesti konkurssiin estämällä toimituksia, nostamalla mielivaltaisesti alihankintahintoja ja tekemällä paikallisia tarjouskartelleja estääkseen niiden kilpailuvoitot.

Pitäisikö kartelli sitten palauttaa rikoslakiin?

Pitäisi tietenkin, sillä on käsittämätöntä, että kaikkein suurimmat talouspetokset eivät ole lainlaatijan eli kansanedustajiemme silmissä rikoksia ollenkaan. Väkisinkin nousee esiin yhtymäkohtia siihen, kuinka poliitikot ovat vieneet omat rahankeruunsa rikoslain ulottumattomiin.

Kartellin tekeminen rangaistavaksi myös puhdistaisi rakennusalaa. On häpeällistä, että tilaajaa vuosikausia pettänyttä yritystä ei voi asettaa edes tarjousboikottiin, koska eihän se ole mitään rikollista tehnyt.

Meillä kartelliyritysten johtajat eivät mene linnaan vaan linnan kutsuille.

Rakentamisen musta kirja – rötösherroja ja kartellien solmijoita

 

 

.

 

.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Kartelli on suurin talouspetos, mutta kartellien luvatussa maassa Suomessa se ei ole enää edes rikos”

  1. Mölsä iskee jälleen oikeaan kohteeseen, koska rikollista toimintaahan tämä asiallisesti ottaen on. Hyvä!

  2. Yrityksen tehtävänä tehdä tulosta. Hyötyjät yrityksen johto ja osakkeen omistajat, omistajat. Siellä ne tämän jutun rikolliset on. Miten he saadaan rikosvastuuseen. Moneen asiaan vaikkuttaisi positiivisesti, jos nämä saatettaisiin rikosvastuuseen.

    1. Aika härski ajatus viedä osakkeen omistajia yrityksen törttöilystä rikosvastuuseen, varsinkin kun valtaosa osakkeen omistajista saa lukea yhtiöiden toiminnasta vain julkisista tiedotteista. Henkilökohtaista rikosvastuuta tälläisista pitäisi kyllä ehdottomasti saada aikaan eikä vain yhtiöille koituvia sakkoja.

  3. Onpa avaava johdatus kartellilainsäädännön lähihistoriaan. On kyllä erikoisia päätöksiä tehty. Tää juttu pitää saada laajempaan jakeluun ja toivon että tästä lähtis iso keskustelu liikkeelle. Tähän pitää saada muutos.

  4. Tämä rikoslakiin kirjaaminen ei ole aivan niin yksioikoinen asia. Rikosasioissa myös näyttökynnys on suurempi. Asfalttikartellin korkeimman oikeuden ratkaisussa oli vähän kirjattuna niin, että ”ei oikeuden oikein mitään tarvitse todistaa, tässä teille 70M€ sakot”. Sama linja ei rikosasioissa mene läpi.

    Toisaalta myös vahingonkorvausasia ilmeisesti käsiteltäisiin samassa prosessissa osana muuta näyttöä, mikä selkeyttäisi mahdollisesti vahinkoa kärsineiden asiaa. Tuo vahingonkorvaus ja hintatason nousu on yksi asia mistä toivoisin journalismia. Viimeiset 20 vuotta argumentointi on ollut tasolla ”kansainvälisten tutkimusten mukaan kartelli nostaa hintoja 10…30%”. Asianomistajarikoksessa oikein kukaan ei käsittääkseni ole saanut tuota hintatason nousua ja koitunutta vahinkoa Suomessa osoitettua. Pyytäisin asiasta tutkimusta, että onko mitään todellista todistetta hintojen noususta mikä on saatu osoitettua.

    Vahingonkorvauksen suuruudesta keskusteltaessa täytyy muistaa se, että yritys voi myös mennä konkurssiin. Eli rangaistusmaksu pitää olla sen suuruinen, että yritys sen pystyy maksamaan, liian isosta rangaistuksesta ei välttämättä saa yhteiskunta euroakaan konkurssin takia. Isännöintiyritysten tapauksessa niiden pääomarakenne voipi olla semmoinen, että konkurssissa realisoitavaa omaisuutta ei kertakaikkiaan ole sen 13Me edestä mitä jollekin lätkäistiin.

    Olen siis sitä mieltä, että lain rikkomisesta pitää rangaista. Nykyinen laki saattaa kuitenkin olla avain hyvä kompromissi asiassa puutteineenkin. Rikoslaki ei välttämättä auta asiassa.

    1. Eli olet sitten semmoinen apologeetta mitä kartelleihin tulee. Mahdatkohan itsekin olla saamapuolella?

  5. Itse asiassa en tiennyt että kartelli on v. 1992 ”laillistettu”. Sehän selittääkin paljon rakennusalan nykyisistä kartellimuodoista, jotka Seppo Mölsä, muuten erinomaisessa artikkelissaan, unohtaa mainita. Nimittäin RT:n ”isojen poikien” eli suurimpien RT:n jäsenmaksujen maksajien markkinaoikeuden tuella muodostamat ”referenssikartellit” julkisissa hankinnoissa. Viimeksi uusittu hankintalakihan sisältää lähes jokaisessa tarjoajan vaatimuksia sisältävässä pykälässään lauseen; ” Hankintayksikkö voi…” Eli kun hankintalaki sallii julkisen hankintayksikön asettaa tarjouskilpailuihin käytännössä mitä ehtoja tahansa, ovat konsernit saaneet ujutettua kilpailuihin ehtoja, joista räikein on yleisesti käytetty referenssien rajoitusehto. Se tarkoittaa sitä että yksittäisissä rakennushankkeissa hankintayksikkö edellyttää että tarjoaja on toteuttanut vastaavan kohteen (yleisimmin) viimeisen 3:n vuoden aikana. Jos paikallinen PK-yrittäjä on esim. tehnyt uransa aikana vaikkapa 15 koulua, ei hän pääse tarjouskilpailuun jos ei ole sattunut tekemään niistä yhtään viimeisen 3:n vuoden aikana.

    Konserneillehan järjestelmä sopii, koska parhaimmilla (etenkin ruotsalaisilla) on kohteita paitsi koko Suomessa niin myös koko Euroopassa, usealla Venäjällä ja ainakin yhdellä myös USA:ssa – 3:n vuoden rajoitusehto täyttyy varmuudella jossakin päin maailmaa. Kokemus on osoittanut, että Markkinaoikeus tukee näitä kilpailun rajoitusehtoja systemaattisesti ( tehdyt valitukset ovat käytännössä 100 %:sti turhia).

    On selvää että isoissa kohteissa, joihin pääsee mm. em. referenssin aikarajoituksen vuoksi vain 1 -3 konsernia, ei mitään kilpailua synny ja hinnat saatetaan sopia resurssien mukaan. Tosin näistä hankintalain/markkinaoikeuden/KHO:n tukemista kartelleista ei ole joutunut maksamaan seuraamusmaksujakaan – onhan ”oikeus” niiden puolella. (Mielenkiintoista olisi tietää millaiset referenssin aikarajoitukset oli pantu eduskuntatalon ja stadionin urakkakilpailuihin ja kuinkahan moni mahtoi ne täyttää?)

  6. Isännöintialalla ovat muutamat suuret keskenään sopineet, että ei kilpailla verisesti. Alalla on myös paljon pieniä, joilta olisivat hallitukset voineet pyytää tarjouksia. Eivät ole laiskuuttaan tai sinisilmäisyyttään pyytäneet riittävän monta tarjousta. Finderista löytyy 1700 isännöintiyritystä.

    Eivät pankitkaan kilpaile verisesti, onko niillä kartelli?

    Erkki J. Anttila, TkT, KTM

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat