Seppo Mölsä Yksi kommentti

Kysytään eläviltä – kuolleilta se on liian myöhäistä

Rakennusteollisuuden turvallisuusryhmän puheenjohtaja Lauri Kivekäs haluaisi analysoida kaikki 2000-luvulla tapahtuneet yli 200 kuolemantapausta rakennusalalla. Ajatus on hyvä, mutta entä jos kuolleiden sijaan haastateltaisiinkin eläviä eli pahoista tapaturmista nipin napin selvinneitä? Heitä on moninkertainen määrä kuolleisiin verrattuna. Kuukausia sairasvuoteella maanneilla ja vuosikausia vammoistaan kärsineillä on ollut liiankin kanssa aikaa miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Monesti syy on ollut olosuhteissa, mutta vielä useammin turhassa kiireessä ja omassa tai työnantajan piittaamattomuudessa. Kaikki työnantajatkaan eivät ole sisäistäneet ajatusta, että työ tehdään joko turvallisesti tai ei sitten ollenkaan.

Mittaviivan Tarja Mäki ja Anssi Koskenvesa tekivät tapaturmissa vakavasti vammautuneiden haastatteluihin pohjautuvan raportin Miten se oltais voitu estää? vuonna 2011. Se sisältää pohdintaa muun muassa siitä, kuinka kova kiire, sankarityömiesmentaliteetti ja nuoruuden huuma siitä, että mitään ei voi tapahtua, on hengenvaarallinen yhdistelmä. Osa vammautuneista myönsi suoraan, että heille vain sattuu ja tapahtuu muita useammin.

Työturvallisuus lähtee välittämisestä. Selitys, että kaveri hölmöili, on Kivekkään mukaan vastuuton. Asioihin voi aina vaikuttaa.

Esimerkiksi monien rakennusliikkeiden käyttämä kivasti-pahasti-hyvästi-periaate on hyvä keino saada ”hölmöilijät” miettimään.

Parhaita työturvallisuusasioiden kouluttajia ovat he, jotka itse ovat vammautuneet. He ymmärtävät, että kukaan ei ole haavoittumaton. Siksi on hienoa, että muun muassa Lujatalossa koulutetaan näitä työn karaisemia veteraaneja nokkamiehiksi. Heidän hiljaiseen tietoonsa uskotaan paremmin kuin johdon seminaarikalvoihin.

Asennekasvatusta tarvittaisiin silti myös johto- ja työnjohtotasolla. Asioihin puututaan silloinkin, kun silmien ummistaminen olisi helpompaa. Kyse on Pohjola Rakennuksen toimitusjohtaja Juha Metsälän mukaan myös ihan arkipäiväisestä välittämisestä. Kun työntekijä käy ilmoittamassa havaitsemistaan puutteista, asiaan on syytä reagoida heti. Muuten havaintoilmoitukset loppuvat hänen mukaansa helposti siihen.

Sekä Kivekäs että Metsälä olivat rakennusteollisuuden työturvallisuusviikolla toukokuun alussa huolissaan vakavien tapaturmien määrän kasvusta rakentamisen vilkastuttua. Kentältä tulleiden tietojen mukaan myös lievien tapaturmien määrä on noussut, vaikka tämä nousu onkin erilaisin vippaskonstein putsattu pois rakennusliikkeiden tapaturmataajuusluvuista.

Kun kaikilla on töitä ollut enemmän kuin mihin omat resurssit ovat riittäneet, on töitä teetetty aliurakoitsijoilla, jotka eivät ole olleet ennalta tuttuja. Kivekäs muistutti, että aliurakoitsijoille tapahtuu enemmän tapaturmia ja  varsinkin kuolemantapauksia kuin omalle väelle. Silti heidänkin turvallisuudestaan pitää välittää ja ottaa vastuu. Aliurakoitsijat on syytä ottaa mukaan sekä tapaturmataajuuslukuihin että työturvallisuustyöhön niin kuin monissa yrityksissä onkin jo tehty. Esimerkiksi SRV julkaisee jo erikseen tapaturmataajuusluvut omalle väelle ja aliurakoitsijoille. Tuota eroa on hyvä tarkkailla, että se ei pääse venähtämään isoksi.

Perjantaina 19.5. ilmestyvään Rakennuslehteen on kerätty tapaturmataajuustiedot suurimmilta rakennusliikkeiltä ja tuoteollisuuden yrityksiltä. Rakennusliikkeistä tuota dataa on jo vuodesta 2008. Suunta on alaspäin, mutta tahti on hidastunut eikä teollisuuden tavoittelemaan nollatapaturmatasoon päästä tälla tahdilla vuosikymmenen loppuun mennessä.

 

 

 

 

Keskustelu artikkelista: 1 kommentti

  • Valitettavasti asiat eivät ole niin hyvin kuin jutussa annetaan ymmärtää. Jutussa mainitun jättiläisrakennusliikkeen työmailla jätetään – olen itse todennut – raportoimatta jopa hengenvaaralliset läheltä piti -tilanteet. Ei oteta oppia, vaikka pitäisi eikä voidakaan ottaa oppia, koska tietoa ei jaeta.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia