Pientalojen energiaremonttien kehittämishanke eteni pilottikohteeseen

Tekesin rahoittama ja VTT:n tutkima RenZero-hanke, jossa etsitään keinoja toteuttaa vanhojen pientalojen energiaremontti nollaenergiatasoon turvallisesti ja kustannustehokkaasti, on edennyt pilotointivaiheeseen. Pilottikohteena toimii Lappeenrannan lähellä Luumäellä sijaitseva puurunkoinen rintamamiestalo.

Uponorin liikevaihto kutistui ja -voitto kasvoi

Uponorin liikevaihto kutistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 3 prosenttia vuodentakaisesta. Yrityksen tulos ennen veroja sekä liikevoittoprosentti sen sijaan kasvoivat kumpikin. Uponorin yhteisyritys KWH-Yhtymän kanssa on toteutettu, ja yritysten yhdyskuntateknisten liiketoimintojen liittäminen yhteen Uponor Infra Oy:ksi on käynnissä.

Vuoreksen Isokuusen asemakaavaehdotus valmistui

Tampereen Vuorekseen tulevan Isokuusen asuinalueen asemakaavaehdotus on valmistunut. Kaavaehdotus on nyt asetettu nähtäville. Asemakaavassa on viisi Isokuusen keskustakorttelia, läntinen asuinalue sekä niiden välinen puistoalue. Kaava-alueen pinta-ala on noin 37 hehtaaria. Isokuusen asuinalueesta suunnitellaan arkkitehtuuriltaan yhtenäistä pääosin puusta rakennettua aluetta.

Rautaruukki hakee kasvua energiatehokkaasta rakentamisesta ja kattotuotteista

Rautaruukki on syventänyt liiketoimintojensa strategisia painopistealueita ja tavoitteita sekä niiden saavuttamiseksi tehtäviä toimia tiistaina 25. kesäkuuta Hämeenlinnassa pidetyn pääomamarkkinapäivän yhteydessä. Ruukin tavoitteena on vauhdittaa muutostaan energiatehokkaaseen teräsrakentamiseen ja erikoisteräksiin keskittyneeksi yhtiöksi. Toimitusjohtaja Sakari Tamminen väläyttää yrityskauppojen mahdollisuutta tavoitteeseen pääsemiseksi.

YIT ja ruotsalainen Leksandin kunta sopivat energiatehokkuuden edistämisestä

YIT Sverige AB on allekirjoittanut ruotsalaisen Leksandin kunnan ja kunnallisen asuntoyhtiö Leksandsbostäder AB:n kanssa sopimuksen energiatehokkuushankkeen toteuttamisesta. Hanke käsittää noin 180 000 neliömetriä vuokra-asuntoja, kouluja, esikouluja ja muita yhteisiä tiloja, joiden kunnostaminen rahoitetaan hankkeen tuottamilla energiansäästöillä.