Pienten asuntojen vuokrien nousutahdin uskotaan kiihtyvän

Pienten asuntojen vuokrien nousu kiihtyy entisestään, kertoo Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry:n Vuokra-asuntobarometri. Myös suurten asuntojen vuokrat ovat nyt kääntyneet nousuun kaikissa kasvukeskuksissa. Erityisen voimakasta nousu on pääkaupunkiseudulla, jossa vuokra-asunnoja kysytään eniten. Kasvussa ovat myös asuntojen energia-, ylläpito- ja rakennuskustannukset. Barometri toteutettiin elokuussa 2010 neljättä kertaa, ja siihen vastasi 83 vuokra-asuntomarkkinoiden asiantuntijaa.

Lintulahdenvuoren toimistotalo sai platina-Leedin

Helsingissä sijaitsevalle Lintulahdenvuoren toimistotalolle on myönnetty platinatason eli korkeimman tason Leed-sertifikaatti ensimmäisenä toimistotalohankkeena Pohjoismaissa. Kesällä 2009 Sörnäistenrantaan valmistunut toimitalo on Skanska Commercial Development Finland Oy:n ensimmäinen hanke Suomessa. Rakennuksen osti elokuussa 2010 saksalainen Commerz Real.

Rakli: Kiinteistönomistajilla oltava mahdollisuus kehittää energiaratkaisuja

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry on huolestunut viimeaikaisesta energiatuotantokeskustelusta. Julkisuudessa väläytetty mahdollisuus maalämmön käytön ja nollaenergiatalojen rakentamisen kieltämisestä eivät kannusta kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoita innovaatioihin ja pitkän tähtäimen energiainvestointeihin.

Kauppalehti: Kaupungit eivät voi kieltää maalämpöä kaukolämpöalueella

Kaupungit eivät voi kieltää maalämmön rakentamista kaukolämpöalueella. Lakipykälien mukaan kunta voi asemakaavassaan määritellä, että tietyillä alueilla uuden rakennuksen pitää liittyä kaukolämpöverkkoon, kertoo Kauppalehti. Ympäristöministeriön mukaan määräystä ei kuitenkaan tarvitse soveltaa, jos uuden rakennuksen ominaislämpöhäviö on normitasoa pienempi ja lämmitysjärjestelmä perustuu vähäpäästöisiin uusiutuviin energialähteisiin.

ET: Kaukolämmön kilpailukykyä ei saa heikentää

Hallituksen esittämät polttoaineiden valmisteverojen korotukset huonontavat olennaisesti kaukolämmön kilpailukykyä maalämpöön nähden. Muutos voi olla jopa niin suuri, että olemassa olevilla kaukolämpöalueilla tapahtuu irtoamisia verkosta. Silloin koko järjestelmän energiatehokkuus huononee. Asiasta puhui Energiateollisuus ry:n (ET) johtaja Jari Kostama kaukolämpöpäivillä Kouvolassa.

Laaja hanke tutkii rakennusten kosteusongelmien ehkäisemistä

Suomessa on käynnistynyt laaja hanke, jossa tutkitaan ilmastonmuutoksen ja lisäeristämisen rakennuksille aiheuttamia mahdollisia riskejä. Tavoitteena on ehkäistä kosteusongelmia ja löytää mahdollisimman laadukkaita ja turvallisia tapoja entistä energiatehokkaampien rakenteiden toteuttamiseksi.

Kerrostalon passiivisaneeraus -kisan voitto Riihimäelle

Asunto Oy Riihenpyörre Riihimäeltä on valittu Innova kerrostalon passiivisaneeraus -kilpailun voittajaksi. Taloyhtiö arvioi passiivisaneerauksen vaikutukset 1975 rakennetun kiinteistön asumismukavuuteen ja asumiskustannuksiin merkittäviksi. Korjaustoimenpiteiden myötä rakennuksen vaipan rakenteet tiivistyvät ja lämmönläpäisy pienenee. Myös talotekniikan uusimisella arvioidaan olemaan suotuisa vaikutus asumiskustannuksiin ja -mukavuuteen.

Hallitus esittää 90,5 miljoonaa euroa asuntojen korjausavustuksiin

Hallitus esittää vuoden 2011 talousarvioehdotuksessaan asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin kaikkiaan 90,5 miljoonaa euroa. Energia-avustuksiin myönnettäisiin 44 miljoonaa euroa. Kerros- ja rivitalojen energiatehokkuutta parantaviin investointeihin ja energiakatselmuksiin ohjattaisiin 12 miljoonaa euroa ja pientalojen energiakorjausten tulosidonnaiseen avustamiseen kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi käytettäisiin 30 miljoonaa euroa uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoon.