Skanska rakentaa TA-Asumisoikeudelle neljä taloa Vantaalle

Skanska rakentaa neljä 4-kerroksista asuintaloa TA-Asumisoikeus Oy:n omistukseen Vantaan Kaivokselaan. Asumisoikeus Oy Vantaan Aapraminkaari 4:ään tulee yhteensä 72 asuntoa yksiöistä kolmioihin. Rakentaminen käynnistyy helmi-maaliskuussa 2014, ja asunnot valmistuvat kesäkuussa 2015. Hankkeen kokonaisarvo on 14,3 miljoonaa euroa.

Sponda myi kiinteistöjä Helsingistä ja Turusta

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on myynyt kaksi toimistokiinteistöä ja yhden logistiikkakiinteistön yhteensä 13,7 miljoonalla eurolla. Myydyistä kiinteistöistä kaksi sijaitsee Helsingissä ja yksi Turussa. Kaikkien kohteiden myyntihinta vastasi tai ylitti Spondan taseessa olevan käyvän arvon, ja yhtiö kirjaa kaupoista yhteensä noin 500 000 euron myyntivoiton.

S-ryhmä laajentaa kauppakeskus Myllyä 50 miljoonalla eurolla

S-ryhmä investoi lähes 50 miljoonaa euroa Raisiossa sijaitsevan kauppakeskus Myllyn laajentamiseen. Kauppakeskuksen kokonaispinta-ala kasvaa noin 66000:sta lähes 90000 neliömetriin. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa keväällä, ja laajennuksen on määrä olla käytössä syksyllä 2015. Rakentamisen arvioidaan työllistävän satoja rakentajia ja suunnittelijoita.

NCC myy kaksi toimistorakennusta Vantaan Aviapoliksesta

NCC on sopinut Vantaan Aviapolikseen toteuttamansa viiden toimistotalon keskittymän kahden viimeisen vaiheen kaupoista. Toisella kaupalla NCC myy toimistotalo Tuikkeen uudelle Fennica Toimitilat I -rahastolle. Lisäksi NCC myy samasta toimistokeskittymästä Halo-toimistotalon kotimaiselle institutionaaliselle kiinteistösijoittajalle.

YIT myi Eteralle 60 miljoonalla toimisto- ja liiketilaa

YIT on solminut sopimukset Vantaan Tikkurilan juna-aseman yhteyteen sijoittuvan toimisto- ja liikekeskus Dixin toimistokiinteistöjen sekä Espoossa Länsiväylän varrelle rakentuvan MotorCenter Espoonlahden myymisestä. Ostaja on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Etera. Kauppojen kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa, josta YIT kirjaa kuluvan vuoden liikevaihdoksi reilun neljäsosan.

Fennia perustaa toimitilarahaston piensijoittajille

Fennia perustaa uuden kotimaisiin toimitiloihin sijoittavan rahaston. Fennica Toimitilat I on sijoitusrahastolain mukainen erikoissijoitusrahasto ja sitä markkinoidaan aktiivisesti myös piensijoittajille. Rahastolla on käynnistyessään noin 70 miljoonan euron kiinteistömassa sekä noin 25 miljoonan euron sopimukset seuraavista kohteista. Rahaston toiminta alkaa 31.12.2013.