Jan-Martin Börman nimitettiin Ovenian konsernijohtajaksi

Jan-Martin Börman (56) on kutsuttu kiinteistöjohtamis- ja isännöintipalveluja tarjoavan Ovenian konsernijohtajaksi ja Ovenia Group Oy:n toimitusjohtajaksi. Börmanilla on pitkä kokemus autoalan johtotehtävistä. Hän on viimeksi toiminut Veho Group Oy Ab:n toimitusjohtajana. Sitä ennen hän oli pitkään Volvon palveluksessa, muun muassa Volvo Cars Europen varapääjohtajana Brysselissä.

Työntekijän käytössä olevat toimistoneliöt vähenevät

Yritykset aikovat edelleen leikata toimistotilojensa kokoa ja vähentää nimettyjen työpisteiden määrää. Tämä käy ilmi Tulevaisuuden Työympäristö -barometrista, jonka kysely toteutettiin huhtikuussa 2013. Barometriin vastanneista 39 prosenttia ennakoi käytössään olevien toimistoneliöiden vähentyvän kolmen seuraavan vuoden aikana, vaikka samaan aikaan työntekijämäärien uskotaan kasvavan.

Yksittäiset hankkeet painoivat SRV:n kannattavuutta

SRV kasvatti kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihtoaan 12,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Samalla liikevoitto kuitenkin heikkeni, mutta tulos ennen veroja koheni nettorahoituskulujen supistumisen ansiosta. Vaikka ensimmäinen neljännes on yhtiölle yleensäkin tuloksen osalta vaatimaton, toimitusjohtaja Jukka Hienonen myöntää kannattavuuden olleen heikko. Kannattavuutta painoivat joidenkin kotimaan hankkeiden ongelmat.

Passiivitason kauppakeskittymä avattiin Raisiossa

Raision Kuninkojalla avattiin torstaina 2. toukokuuta uusi Kuninkojan Kotikeskus -niminen kauppakeskittymä. Se on Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen liikerakennus, joka on energiatehokkuudeltaan passiivitasoa. Hanke oli yhteistyöprojekti, jossa olivat mukana VTT, Tekes ja rakennuttaja Virtanen Yhtiöt Oy. Rakennusurakoitsijana toimi NCC Rakennus Oy ja arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Erkki Salmi Oy.

YIT:n jakautumisessa syntyvien yhtiöiden toimitusjohtajat selvillä

YIT Oyj:n hallitus on ehdollisesti nimittänyt jakautuvan yhtiön molemmille osille toimitusjohtajat. YIT:n nykyisistä kiinteistöteknisistä palveluista jatkossa vastaavan Caverion Oyj:n toimitusjohtajaksi tulee odotusten mukaisesti YIT:n nykyinen toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski. Vastaavasti rakentamispalveluiden liiketoimintaa jatkavan YIT:n toimitusjohtajaksi tulee yhtiön nykyinen varatoimitusjohtaja ja Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialan johtaja Kari Kauniskangas.

Tukes: Kiuaspalot nelinkertaistuneet kahdessa vuodessa

Kiukaista alkunsa saaneet tulipalot ja vaaratilanteet ovat nelinkertaistuneet kahdessa vuodessa. Asiasta kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Tukesin mukaan yli puolet paloista voitaisiin välttää, jos ihmiset eivät jättäisi kiukaiden ylle ylimääräistä tavaraa kuten vaatteita.