Cityconin asuntojen myynti Liljeholmstorgetin yhteydestä toteutui

Cityconin omistaman Tukholmassa sijaitsevan kauppakeskus Liljeholmstorgetin yläpuolelle rakennettujen asuntojen myynti on toteutunut ja maksettu tiistaina 6. huhtikuuta. Citycon kertoi 16. kesäkuuta 2009, että silloin vielä rakenteilla olevien asuntojen myynnistä oli allekirjoitettu sopimus.

Vapaa-ajan asumisen päästöjä mahdollista vähentää viidenneksellä

Ekotehokkuutta parantavat investoinnit voivat vähentää vapaa-ajan asumisen sähkönkulutusta ja päästöjä noin viidenneksellä. Tämä käy ilmi ympäristöministeriön rahoittaman Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus -tutkimushankkeen loppuraportista. Hankkeessa kartoitettiin, miten vapaa-ajan asumisen lämmitysmuotoja, vesi- ja jätevesihuoltoa sekä kodinkoneiden käyttöä voidaan kehittää ekotehokkaammiksi.

Kiinteistöhuoltoon tulossa lakkouhkia

Kiistat kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksista voivat johtaa myös toimihenkilöiden lakkoon. Aiemmin työtaisteluehdokkaiden listalla on ollut SAK:laisen PAMin kiinteistönhuoltoväki. Sopimuksen piirissä on noin 40000 työntekijää. Keskiviikkona myös STTK:lainen Toimihenkilöunioni jätti valtakunnansovittelijan toimistoon lakkovaroituksen.

Kanerva mukana Nova Groupin kaavan käsittelyssä

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) oli mukana käsittelemässä kaavamerkintää, joka liittyy Nova Groupin hankkeeseen. Asia palautui uuteen käsittelyyn Kanervan esityksestä lokakuussa. Asiasta kertoi MTV3. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Kanerva ei kuitenkaan osallistunut asiaa koskevaan äänestykseen marraskuussa.

YIT:n toteuttama Salmisaaren liikuntakeskus valmis

Helsingin Salmisaaren toimistoalueella sijaitseva liikuntakeskus on valmistunut ja avautuu yleisölle torstaina 1. huhtikuuta. YIT suunnitteli ja toteutti hankkeen omalla perustajaurakointiriskillä ilman julkista tukea. Salmisaaren liikuntakeskuksen konseptin kehittäminen käynnistyi vuonna 2007 ja rakennustyöt joulukuussa 2008. YIT myi noin 20 000 neliömetrin laajuisen liikuntakeskuksen noin 37 miljoonalla eurolla työeläkeyhtiö Varmalle keväällä 2009.

Handelsbanken: Asuntojen hinnat nousevat 4–7 prosenttia vuonna 2010

Handelsbanken ennustaa tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan, että asuntojen hinnat suhteessa tuloihin kääntyvät tänä vuonna nousuun, kun tulojen kasvu jää vähäiseksi. Vaikka asuntojen nimellishinnat nousivat jo viime vuonna, tuloihin verrattuna hinnat laskivat toista vuotta peräkkäin. Nousuun kääntyvät korot ja vaimea tulojen kasvu pitänevät asuntohintojen nousun kuitenkin laimeana vuosina 2010-2011. Pankin arvion mukaan asuntojen hinnat noussevat vuoden 2010 loppuun mennessä koko maassa keskimäärin 4-7 prosenttia vuoden 2009 lopun tasoon verrattuna.

Sveafastigheteriltä kolmas pohjoismainen kiinteistörahasto

Ruotsalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö Sveafastigheter tuo markkinoille kolmannen rahastonsa, Sveafastigheter Fund III:n. Alkuvaiheessa rahastoon on kiinnitetty pääomaa noin 90 miljoonaa euroa, mutta tarkoitus ottaa vastaan sitoumuksia vielä noin 200-300 miljoonaa euroa. Rahasto keskittyy ensisijaisesti sijoituksiin Ruotsissa ja Suomessa ja toissijaisesti Norjassa ja Tanskassa. Rahasto voi lisäksi sijoittaa rajallisen osan pääomastaan Baltian maihin.