Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Maahanmuuttajataustaisten nuorten asema asuntomarkkinoilla on selvästi kantaväestön nuoria heikompi, todetaan 23.1.2015 julkistetussa nuorten asumista selvittäneessä tutkimuksessa.
Kainuussa vastustetaan Talvivaara Sotkamon konkurssiyhtiön kaavailemaa jätevesien purkuputkea. Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon on tullut ennätysmäärä eli noin 500 asiaa koskevaa muistutusta ja mielipidettä. Niistä suurimmassa osassa todetaan,…
Lahden keskustassa sijaitsevan Mallasjuoman vanhan panimorakennuksen pitkään seissyt kehittämishanke lähtee vihdoin käyntiin. Malski Keskus Oy on ostanut rakennuksen Skanskalta ja Lemminkäiseltä ja aikoo korjauttaa sen vaiheittain omaa toimintaansa varten Yritys- ja kulttuurikeskus Malskiksi.
Heka Länsisatamankatu 23, Helsinki palkittiin vuoden 2014 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta.
Suomen tunnetuimpiin rakennuksiin kuuluvan Ateneumin viimeisin laaja peruskorjaus on tehty 1980-luvulla. Parhaillaan rakennuksessa on meneillään vesikaton uudistamistyö, joka on osa rakennuksesta laadittua pitkäntähtäimen korjaussuunnitelmaa, Senaatti-kiinteistöt tiedottaa.
Skanska ja Auratum Asunnot ovat sopineet Turun keskustaan rakennettavan As Oy Palladiumin rakentamisesta. Asunto Oy Palladiumiin tulee yhteensä 49 asuntoa sekä katutasoon liiketiloja.