Uusia asuntolainoja otettu selvästi edellisvuosia vähemmän

Kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja elokuussa selvästi edellisvuosia vähemmän. Suomen Pankin mukaan uusia asuntolainoja nostettiin elokuussa 1,3 miljardia euroa, kun viime vuoden elokuussa nostoja tehtiin yli 1,7 miljardin euron arvosta. Tämän vuoden tammi-elokuussa on asuntolainoja nostettu yhteensä lähes 3 miljardia euroa vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Talonrakentamisen rakennusinsinöörien palkat jämähtäneet paikalleen

Yhdyskuntatekniikan puolella toimivat rakennusinsinöörit tienaavat edelleen eniten, ilmenee RIA:n tuoreesta ammattikuntatiedustelusta. Rakennusarkkitehtien palkkapussi on edelleen ohuin, mutta toisaalta kasvua on kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta eniten. Sen sijaan talonrakennuksen rakennusinsinöörien palkkojen kehitys on jämähtänyt vuoden 2011 tasolle.

Lemminkäinen karsii enintään 265 henkilötyövuotta Suomesta

Lemminkäinen-konsernin yt-neuvottelut ovat päättyneet Suomen osalta. Neuvottelujen tuloksena yhtiö irtisanoo enintään 265 henkilötyövuotta Suomesta. Vähennykset toteutetaan vaiheittain huhtikuun 2014 loppuun mennessä. Toimipaikkakohtaiset vähennysmäärät ovat kaikilta osin selvillä vasta tämän jälkeen. Käynnistäessään yt-neuvottelut elokuun alkupuolella Lemminkäinen arvioi koko konsernin henkilöstön vähennystarpeeksi noin 500 henkilötyövuotta, josta puolet arvioitiin kohdistuvan Suomeen.

Helsinki aikoo purkaa vanhoja puutaloja – tuhannet vastustavat

Tuhannet kansalaiset vastustavat Helsingin aikeita purkaa kaksi 1800-luvun alkupuolella rakennettua puutalo. Purkukaavailut tyrmäävään nettiadressiin oli tullut sunnuntai-iltapäivään mennessä 3 500 allekirjoitusta. Adressi avattiin perjantaina. Se toimitetaan lopulta kaupunkisuunnitteluvirastolle.