Keva osti 78 miljoonalla kolme pysäköintilaitosta Helsingistä

Keva on ostanut 16. helmikuuta tehdyllä kaupalla kolme kiinteistöyhtiötä, joilla on Helsingin ydinkeskustassa maanalaiset pysäköintilaitokset. Yhtiöt ovat Oy Kamppiparkki Ab (”P-Forum”), Kampin Luola Oy (”P-City”) ja Simonaukion Pysäköinti Oy (”P-Simonkenttä”). Myyjiä oli yhteensä 19, joista suurimpia olivat SRV Rakennus Oy, Helsingin kaupunki ja Forumin kauppakeskuksen omistajat. Kauppahinta oli yhteensä 78 miljoonaa euroa.

Jouni Pekonen nimitettiin merkittävään rooliin Lemminkäisen tehostamisessa

Diplomi-insinööri Jouni Pekonen (s. 1963) on nimitetty Lemminkäisen hankintatoimen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 19. maaliskuuta. Pekonen on aiemmin toiminut kansainvälisissä hankintatoimen johtotehtävissä Rautaruukissa, Andritz-konsernissa ja Metsossa. Lisäksi hänellä on monipuolinen kokemus teollisuuden kehitys-, tuotanto- ja myyntitehtävistä.

Ramirent aikoo hankkia omia osakkeitaan pörssistä

Ramirent Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen viime huhtikuussa antaman valtuutuksen perusteella päättänyt hankkia enintään 350 000 yhtiön omaa osaketta. Ostot alkavat aikaisintaan viikon kuluttua. Osakkeet hankitaan markkinahintaan Helsingin pörssin julkisessa kaupankäynnissä.

SRV:n Kampin Luolan myynti Kevalle toteutui

SRV Rakennus Oy on torstaina 16. helmikuuta toteuttanut Helsingin keskustassa sijaitsevan Kampin Luola Oy:n koko osakekannan myynnin Kevalle (Kuntien Eläkevakuutus). Osapuolet sopivat järjestelystä viime joulukuussa, mutta sen toteutuminen oli ehdollinen Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan kokonaisuuteen liittyvälle päätökselle, joka tehtiin torstaina 9. helmikuuta.

Ara jakoi vastoin ministerin ohjeita miljoona-avustukset Attendo MedOnen yhtiölle

Aran erityisryhmien asuntorakentamiseen myöntämä tuki on vääristänyt yksityisiä hoivapalveluja tuottavien yritysten kilpailua. Tilat ja palvelujen tuottaminen tulisi lain mukaan pitää erillään, mutta säännöstä on kierretty palvelujentuottajan ja rakennuttajan yhteispelillä. Jo tiloja rakennettaessa on tiedossa, kuka palvelut tuottaa. Tuetuissa tiloissa toimivat isot yritykset ovat ylivoimaisessa kilpailuasemassa pieniin palveluntuottajayrityksiin nähden.

Kiinteistöverotuksen ilmoittamismenettely uudistuu

Hallitus esittää, että kiinteistöverotuksessa siirryttäisiin vastaavaan ilmoitusmenettelyyn kuin nykyisin tuloverotuksessa käytössä oleva esitäytetty veroilmoitus. Verohallinto lähettäisi vuosittain verovelvolliselle selvityksen kiinteistöveron määräämisen perusteena olevista tiedoista, jotka se saa omista rekistereistään. Verovelvollisen olisi vain tarkistettava tietojen oikeellisuus. Jos hän ei korjaa tietoja, hänen katsotaan antaneen tiedot selvityksen mukaisena.

Ramirent kasvoi kannattavasti viime vuonna

Konevuokraamo Ramirent ylsi viime vuonna kautta linjan parempiin lukuihin kuin vuonna 2010. Myös vuoden 2011 viimeisen neljänneksen luvut olivat selvästi parempia kuin vertailujakson. Vuonna 2011 markkinat olivat vilkkaat Pohjoismaissa sekä rakentamisessa että useilla teollisuussektoreilla. Ramirent uskoo kasvattavansa sekä liikevaihtoaan että tulostaan myös tänä vuonna.

SRV:n liikevaihto kasvoi vahvasti ja tilauskirja pullottaa

SRV kasvatti liikevaihtoaan selvästi niin viimeisellä neljänneksellä kuin koko vuonna 2011. Loppuvuonna myös suhteellinen kannattavuus koheni, minkä ansiosta tulos nousi moninkertaiseksi vuotta aiempaan verrattuna. Sen sijaan koko vuoden 2011 suhteellinen kannattavuus jäi heikommaksi kuin edellisvuonna, mutta liikevaihdon voimakkaan kasvun ansiosta tulosta kertyi silti enemmän. SRV:n tilauskanta kasvoi reippaasti. Se oli vuodenvaihteessa 120 prosenttia suhteutettuna yhtiön liikevaihtoon.