Scaniakeskuksen hankesuunnittelua on viety eteenpäin projektinjohtourakoitsijana toimivan SRV Keski-Suomen vetämänä jo kaksi vuotta. Alueen tontinkäsittelyn työt toteutettiin vuonna 2008. Varsinainen rakentaminen aloitettiin huhtikuun alussa ja ensimmäinen vaihe on valmis vuoden loppuun mennessä, jolloin alueelle siirtyvät Scan-Auton korjaamo-, varaosa- ja myyntitoiminnot. Toisessa vaiheessa valmistuvat kolarikorjaus-, päällirakenne- ja pesuhallitilat helmikuun 2010 loppuun mennessä. A-katsastuksen tilat valmistuvat maaliskuun 2010 loppuun mennessä.
Scaniakeskuksen rakentaminen toteutetaan SRV Mallin mukaisesti jakamalla työt noin 25-35 aliurakkaan. Rakentaminen työllistää työmaalla noin 60 henkeä. Rakentamisessa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon lähialueen yrityksiä ja työntekijöitä.

Uusimmat uutiset alueelta "Projektit" XML/RSS-muodossa