Julkisten palvelurakennusten osalta kuutiomäärä kasvoi kuluvan vuoden helmikuussa 178 prosenttia vuoden takaisesta. Rakennuslupa myönnettiin helmikuussa 407 000 kuutiometrille julkisia palvelurakennuksia. Koska julkisten palvelurakennusten lupakuutiot jäivät vähäisiksi tammikuussa, niiden kuutiomäärä on tammi-helmikuun 2010 osalta 7 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.
Asuinrakennusten osalta rakennuslupien määrä oli kovassa kasvussa jo tammikuussa. Tahti hidastui hieman helmikuussa 2010, mutta kuutiomäärä oli kuitenkin lähes 80 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja kappalemäärä tuplaantui. Rakennuslupa myönnettiin helmikuussa 2010 yhteensä 2 441 asunnolle. Tammi-helmikuun 2010 osalta asuntojen rakennuslupien kappalemäärä on peräti 136 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.
Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettiin helmikuussa 2010 lupia 660 000 kuutiometrille. Määrä oli 53 prosenttia suurempi kuin vertailujaksolla.
Sen sijaan liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä supistui helmikuussa 30 prosenttia edellisvuotisesta 407 000 kuutiometriin. Maatalousrakennusten kuutiomäärä jatkoi supistumistaan tammikuun tapaan. Helmikuussa miinusta kertyi 52 prosenttia, kun lupia myönnettiin 224 000 kuutiolle.
Hannu Lättilä
(Kuva: Anne Kurki)


Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa