Nuorisosäätiön kohde on Kiinteistö Oy Nuorisosäätiön Vantaan Rosendalinkuja 7. Aran korkeimman päättävän elimen, johtokunnan kokous pidettiin maaliskuussa 2007. Kaikkonen oli läsnä tässä kokouksessa, jossa hyväksyttiin korkotukilainaa ja investointiavustusta saavien kohteiden luettelo. Hyväksyttyjen kohteiden luettelossa on mukana kyseinen Nuorisosäätiön kohde.
Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti on julkisesti ilmoittanut, että Kaikkonen ei ole osallistunut yhteenkään Aran johtokunnan kokoukseen, jossa on käsitelty Nuorisosäätiön hakemuksia. Hän oli kuitenkin Kaikkosen kanssa samassa johtokunnan kokouksessa, jossa päätettiin Nuorisosäätiön Vantaan Rosendalinkujan hankkeesta.
Aran tukimenettelyä koskevat paperit osoittavat, että virasto myönsi myöhemmin tälle Nuorisosäätiön kohteelle 1,5 miljoonaa euroa enemmän avustusta kuin sille olisi ympäristöministeriön tiukentuneiden määräysten mukaan kuulunut. Kohteessa on 154 asuntoa, joista avustuspäätöksen esittelymuistion mukaan valtaosaan asunnoista tulisi asumaan 18-30-vuotiaita työssäkäyviä ja työelämään hakeutuvia aikuisia sekä tuettavia nuoria. Vain noin 13 asuntoon muuttaisi muistion mukaan Autismisäätiön osoittamia, tuetusti asuvia nuoria. Näin varsinaisia tukiasuntoja oli 13, mutta Ara teki avustuspäätöksensä sen perusteella, että kaikissa 154 asunnossa asuisi erityisryhmien asukkaita. Avustus on puhdasta rahansiirtoa eikä sitä tarvitse maksaa takaisin.
Aran tukipäätöksen myötä Nuorisosäätiön kohde sai 2,57 miljoonan euron investointiavustuksen, kun määräysten mukainen menettely olisi pudottanut avustuksen 1,07 miljoonaan euroon. Investointiavustusta ei tarvitse maksaa takaisin kuten lainoja. Huhtikuussa 2008 tehty avustuspäätös oli vastoin ympäristöministeriön saman vuoden tammikuussa tiukentuneita määräyksiä.
Nuorisosäätiön Aralle toimittamien tietojen mukaan sen asunnoista vain murto-osa on todellisia tukiasuntoja. Vuoden 2007 lopussa säätiöllä oli 2 471 valmista asuntoa, joissa asui 3 290 asukasta. Tukiasunnoissa asui kuitenkin vain 58 nuorta ja vuoden 2007 aikana tukiasumispalvelua annettiin 126 nuorelle.
Keskustajohtoinen Ara tutkii nyt itse, onko sen ja keskustajohtoisen Nuorisosäätiön välinen toiminta ollut sääntöjen mukaista ja vuokrat kohtuullisia. Rakennuslehden mukaan Nuorisosäätiötä koskeva selvitys pitäisi siirtää riippumattomalle taholle. Ennen keskustan mandaatilta Aran johtoon nostettua Hannu Rossilahtea Araa johti keskustalainen Teuvo Ijäs.
Lue lisää aiheesta tällä viikolla ilmestyneestä Rakennuslehdestä.
Mikko Kortelainen
(Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä)


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa