Kokeile kuukausi maksutta

Siton ja Wisen yhdistymisessä syntyvälle Sitowiselle nimitettiin toimitusjohtaja – hän aloittaa integraatioprosessin vetämisen heti

Suunnittelutoimistot Sito ja Wise Group yhdistyvät ensi vuoden alusta Sitowiseksi. Uudelle yhtiölle on nyt nimitetty toimitusjohtaja, joka aloittaa tehtävässään saman tien vetääkseen integraatio- ja strategiaprosessia.

Sitowisen toimitusjohtaja Markus Väyrynen lähtee yhtiöstä. Kuva: Hannu Lättilä

Sitowisen toimitusjohtajana aloittaa pitkän linjan sitolainen, diplomi-insinööri Markus Väyrynen (45). Hän on työskennellyt Sitossa vuoden 2001 alusta. Vuodesta 2016 hän on vetänyt yhtiön suunnittelu- ja konsulttiliiketoimintaa. Lisäksi hänen vastuullaan on ollut Norjan liiketoiminta.

Siton nykyinen toimitusjohtaja Tapio Puurunen ja Wisen toimitusjohtaja Aki Puska jatkavat Sitowisessä. Puskasta tulee varatoimitusjohtaja, ja hän vastaa Wiseltä periytyvästä talopuolen liiketoiminnasta sekä yritysjärjestelyistä. Puurunen osallistuu yritysjärjestelyihin sekä asiakkuuksien ja projektitoiminnan kehittämiseen.

Uusi organisaatio jakautuu viiteen liiketoiminta-alueeseen: infran suunnittelu ja konsultointi, talopuolen suunnittelu ja konsultointi, tuotteistetut palvelut (mm. tietopalvelut), kansainväliset palvelut, hankejohtaminen. Osaan liiketoiminta-alueista ei ole vielä valittu vetäjiä.

Oma yrityskulttuuri

”Lähdemme luomaan yhtä uutta, yhteistä yritystä, joka ei ole kumpikaan näistä vanhoista. Alkuvaiheessa pitää kiinnittää paljon huomiota siihen, millainen Sitowisen yrityskulttuuri ja tapa tehdä asioita tulevat olemaan”, Väyrynen kertoo Rakennuslehdelle.

Monesti yritysjärjestelyissä ongelmaksi muodostuu juuri yhdistyvien yhtiöiden erilaiset yrityskulttuurit. Väyrynen haluaa kuitenkin katsoa asiaa positiivisesta näkökulmasta.

”Eiväthän Sito ja Wise ole samanlaisia yrityksiä, vaan molemmilla on ollut omat toimintatapansa, mutta kummallakin on ollut paljon hyviä asioita, joita voimme tuoda uuteen Sitowiseen. Siten näen ennemminkin niin, että meillä on mahdollisuus hyödyntää sitä osaamista, jota kummassakin yrityksessä on, ja sitä kautta rakentaa uusi yhteinen yritys.”

Toki Väyrynen myöntää, että pääkaupunkiseudulla oman hankaluutensa yhteisen yrityskulttuurin luomisessa aiheuttaa se, että molemmat jatkavat eri toimipisteissä. Joillakin paikkakunnilla yhtiöt ovat jo muuttamassa saman katon alle.

Kasvuhaluja piisaa yhä

Molemmat olivat ennen yhdistymistä linjanneet strategiassaan halun kasvaa, Wise talopuolelta infrapuolelle ja Sito infrapuolelta talopuolelle. Molempien toive siis toteutuu nyt.

Ruokahalu ei kuitenkaan ole vielä täyttynyt, sillä yhtenä Sitowisen päämääränä säilyy edelleen kasvu. Koska strategiatyö on vielä kesken, Väyrynen ei halua antaa numeerisia liikevaihdon kasvutavoitteita, mutta haussa on ”ihan reilusti kasvua”.

”Haluamme kasvaa myös jatkossa sekä kotimaassa että ulkomailla. Yhdistyminen luo paremmat edellytykset myös kasvulle, tulee resursseja ja voimaa siihenkin.”

Väyrysen mukaan yrityskaupat säilyvät jatkossakin yhtenä kasvumetodina, mutta yhtiö tekee niitä harkiten.

Ulkomailla Sitowise hakee kasvua etenkin Norjasta ja Ruotsista. Norjassa yhtiö toimii jo mutta Ruotsissa ei vielä.

”Norja ja Ruotsi ovat edelleen ne meitä kiinnostavat kohteet. Meillä on jo olemassa olevaa toimintaa Norjassa, ja sitä pitää kehittää edelleen. Markkinat siellä ovat huomattavasti isommat kuin Suomessa ja tulevaisuuden näkymät selkeät.”

Henkilöstön merkitys iso

Väyrynen korostaa henkilöstön merkitystä asiantuntijaorganisaatiossa. Koko henkilöstö osallistuu esimerkiksi strategian laatimiseen.

”Kaikki perustuu henkilöstömme osaamiseen ja motivaatioon. Meidän pitää pystyä luomaan sellainen yritys ja työpaikka, jossa olemassa oleva henkilöstömme viihtyy ja motivoituu. Toisaalta meidän pitää olla houkutteleva alan parhaille osaajille, jotta saamme heitä vastaamaan resurssitarpeeseemme.”

Nykyisestä henkilöstöstä hieman yli 100 henkeä myös omistaa Sitowiseä. Henkilöstön omistusosuus yhtiöstä on yli 60 prosenttia. Loput osakkeet omistaa pääomasijoitusyhtiö Intera Partners.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Siton ja Wisen yhdistymisessä syntyvälle Sitowiselle nimitettiin toimitusjohtaja – hän aloittaa integraatioprosessin vetämisen heti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat