Bravida laajentaa palvelutarjontaansa yritysostolla
Bravida ostaa suomalaisen Sarjametalli Talotekniikka oy:n ja laajentaa siten palvelutarjontaansa. Yrityskauppa astuu voimaan 1. marraskuuta.

Sarjametalli Talotekniikalla on noin 20 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa. Ostettava yritys toimii ilmanvaihtourakoitsijana erityisesti asuntorakennussegmentissä Etelä-Suomen alueella. Yritysoston johdosta Bravidan asema Etelä-Suomessa vahvistuu.
”Bravidan strategia on kasvaa Suomessa. Yritysoston kautta ilmanvaihtourakoinnin tarjontamme laajentuu Etelä-Suomessa myös asuntojen uudisrakentamiseen”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo tiedotteessa.
”Vaativuustaso asuntoilmanvaihtoa kohti on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja kasvaa edelleen”, Sarjametalli Talotekniikan toimitusjohtaja Markus Nyman puolestaan sanoo.
Tämä on Bravidan kymmenes yritys-/liiketoimintaosto Suomessa. Vuonna 2015 Bravida osti Peko-konsernin sekä Halmesvaara-konsernin. Tämän jälkeen Bravida on kasvanut Asentaja Groupin, Adisonin, Ab Hangö Elektriska – Hangon Sähkön, Jyväskylän LVI-Palvelun, Savon Aurinkoenergian, SKM Servicen ja Assemblinin tiettyjen automaatioyksiköiden ostoilla.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Bravida laajentaa palvelutarjontaansa yritysostolla”