Väitöskirja: Purkamista suosivat puhetavat hallitsevat kaupunkisuunnittelun keskustelua

Arkkitehti Paula Julin tarkastelee väitöskirjassaan kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun vastakkaisia ajattelutapoja nykyajan kaupunkisuunnittelussa. Tutkimuksen mukaan vuorovaikutteiseen suunnitteluun kohdistuu epärealistisia odotuksia keskustelun järkevyydestä ja demokraattisuudesta.

Julin tutki väitöskirjassaan 2010-luvun nousukaudelle tyypillistä kiinteistökehityshanketta, jossa 1950-luvun kirkon ja muun kulttuuriympäristön suojelu oli uudisrakentamisen tiellä. Ristiriitaa ratkottiin asemakaavoituksessa, jonka ihanteena on vuorovaikutteinen suunnittelu.

Vuorovaikutteisen suunnittelun ihannekuva perustuu ajatukseen, että julkinen keskustelu johtaa parempaan yhteisymmärrykseen. Näin ei kuitenkaan Julinin tutkimuksen perusteella todellisuudessa tapahdu. Eri tavoin ajattelevat osapuolet eivät ole halukkaita muuttamaan uskomuksiaan, vaan pyrkivät pikemminkin vahvistamaan ennakko-oletuksiaan ja taivuttamaan faktoja sen mukaisesti.

Enemmistö muodostaa mielipiteensä kaupunkisuunnittelusta muualla kuin kaavoittajien järjestämissä virallisissa vuorovaikutustilaisuuksissa. Kehittäjäosapuolilla on lisäksi monia keinoja edistää omia etujaan muun muassa kumppanuuskäytäntöjen kautta, kiertäen vuorovaikutteisen suunnittelun vaiheet.

”Osallistamista voidaan käyttää päälle liimattuna keinona naamioimaan toimintaa demokraattisemmaksi kuin se oikeasti on”, väittää Julin.

Tutkimuksessaan Julin analysoi esimerkkitapauksessa esiintyneitä kilpailevia puhe- ja ajattelutapoja. Menestyneimmät puhetavat toistivat yleisesti vallitsevia ennakko-oletuksia uudisrakentamisen ja korjaamisen kannattavuudesta. Ne suhtautuivat ylioptimistisesti uudisrakentamisen hyötyihin ja väheksyivät sen haittapuolia. Vanhoihin rakennuksiin ne liittivät tunteisiin vetoavaa retoriikkaa ja helposti tarttuvia kielteisiä mielikuvia, mikä vie pohjan rakennusten korjaamiselta.

”Viimeaikaiset lakiuudistukset eivät ole muuttamassa purkamista suosivan rakennuskulttuurimme suuntaa.”

Suuri yleisö oli omaksunut edelliset valtavirran mukaiset ajattelutavat. Kulttuuriympäristöviranomaiset yrittivät puolustaa kirkon suojelua ja kulttuuriympäristöä, mutta tukeutuivat perusteluissaan asiantuntijakieleen ja viranomaisvaltaan. Se ei herätä vastakaikua nykyajan yhteiskunnassa.

”Rakentamisen hiilijalanjäljen hillitseminen on huolestuttavalla tolalla, kun korjaamista tukevia ohjauskeinoja ei ole riittävästi. Uskomuksia on vaikea kumota järkipuheella. Viimeaikaiset lakiuudistukset eivät ole muuttamassa purkamista suosivan rakennuskulttuurimme suuntaa”, toteaa Julin.

Paula Julinin taidehistorian väitöskirjan ”Tarkoitus pyhittää keinot: Kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun diskurssit 2010-luvun suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, esimerkkinä Tikkurilan kirkon kortteli” tarkastustilaisuus järjestetään 24.1.2025 Jyväskylässä.