Rakennuttamisen ja valvonnan osastonjohtaja, Helsinki
Oletko sinä näkemyksellinen liiketoiminnan kasvattaja ja valmis seuraavaan
ura-askeleeseen? Haemme nyt rakennuttamisen ja valvonnan osastonjohtajaa Helsinkiin.
Rakennuttamisen ja valvonnan palveluillemme on kysyntää ja olemme vahvassa kasvussa. Meillä työskentelee rakennuttamisen parissa jo yli 200 asiantuntijaa.
Kääritään yhdessä hihat ja rakennetaan Granlundista maamme johtava rakennuttajakonsultti!
Me kasvamme johdossasi
Sinun tehtäväsi on johtaa osastomme operatiivista toimintaa ja toimit vaativissa rakennuttamishankkeissa projektinjohtajana. Vastaat osaston tuloksesta ja viitoitat tietämme jatkaessamme kasvupolulla.
Roolissasi olet luonnollisesti monessa mukana:
- Laajan markkinatuntemuksesi avulla pystyt avaamaan meille uusia asiakas- ja yhteistyömahdollisuuksia sekä vahvistat sidosryhmätyöskentelyämme. Lujitat myös sisäistä yhteistyötämme eri liiketoimintojemme, alueidemme ja asiantuntijoidemme välillä.
- Haluamme jatkossakin olla suunnannäyttäjä alan kehittämisessä tuodessamme toimintaamme jatkuvasti uusia toimintamalleja ja työkaluja. Tähän työhön sinä tuot oman näkemyksesi.
- Ennen kaikkea olet tiimillesi innostava ja menestymisen mahdollisuudet varmistava sparraaja, johdonmukainen esihenkilö ja mukava työkaveri.
Johtamasi Rakennuttaminen ja valvonta -osasto Granlundilla
Meillä on todella kovan luokan porukka kasassa ja olemme mukana maamme merkittävimmissä, tai muuten kiehtovissa, hankkeissa. Toimintaympäristömme on kansainvälinen esimerkiksi vaativien datakeskushankkeiden myötä.
Rakennuttamisen ja valvonnan Helsingin osastossa työskentelee yhteensä yli 30 rakennuttamisen asiantuntijaa. Lähimpinä työkavereinasi ja tukenasi toimivat osaston ryhmäpäälliköt. Saat tukea ja sparrausta osaston johtamiseen esihenkilöltäsi ja tutustuvat varmasti myös muihin osastonjohtajiimme.
Kehitysmyönteisyytemme näkyy jatkuvana toimintamme sujuvoittamisena ja parantamisena. Historian taakka tai pölyttyneet toimintamallit eivät meitä kiusaa. On kyse sitten työn automatisoinnista, talotekniikasta ja energiamurroksesta, datan hyödyntämisestä tai kustannuslaskennasta, meillä on talossa huippuosaamista. Tästä on suuri apu omassa työssämme.
Millaista osaajaa haemme työkaveriksemme?
Haemme rakennuttamisen ja valvonnan osaston vetäjäksi johtajaa tai päällikköä, joka on jo aiemmin työskennellyt rakennuttamisen tehtävissä sekä osaston tai ryhmän vetovastuussa. Ammattilaista, jolla on erinomaiset henkilöjohtamisen taidot, hyvä ymmärrys rakennusmarkkinasta ja palveluliiketoiminnasta sekä jo uran aikana muodostuneita toimittaja- ja asiakassuhdeverkostoja.
Sinulla on rakennusalan DI-, YAMK- tai AMK-koulutus tai vastaava. Mikäli taskussa on RAPS tai RAP FISE pätevyydet, aina vain parempi. Kansainvälinen toimintaympäristömme edellyttää, että tarvittaessa työskentely onnistuu myös englannin kielellä.
Näin teemme mielestämme työelämästäsi paremman
Meillä on katse vahvasti eteenpäin, ja mikä hienointa – meillä viihdytään. Erinomainen maineemme työnantajana ei ole leukojen loksuttelua. Viimeisimpiä tuntoja henkilöstömme kokemuksesta pääset lukemaan täältä.
Seuraavat seikat kuvaavat myös arkeamme:
- Me uskomme palkkatasa-arvoon ja reiluun palkkaukseen. Meillä on aina ollut tapana palkita hyvästä työstä ja onnistumisista. Palkkasi ei ole sidottu tehtävään vaan osaamiseesi ja tuloksiin.
- Markkina-asemamme, vahva osaamisemme ja vaativat hankkeet yhdistyvät sinulle tilaisuudeksi oppia uutta – kyllähän tästä samalla aika hienon sulan hattuusi saat, kun osastomme johdollasi kasvaa ja tekee tulosta.
- Kasvumme ja liiketoimintamme kehittymisemme mahdollistaa monipuolisia ja vaihtoehtoisia urapolkuja. Haluamme auttaa ja tukea sinua omien tavoitteittesi saavuttamisessa.
- Emme ole allergisia uusille ideoille. Me kuuntelemme ja luotamme – arvostamme sinua. Vastuullisuutemme näkyy myös hyvänä johtamisena, ansaitsemanasi vastuuna ja vapautena, avoimuutena ja toimivina kumppanuussuhteina.
- Kun osaamisemme on laaja-alaisesti kovaa tasoa, se näkyy sinulle työn sujuvuutena, tukena päivittäisessä työssä ja toistuvina onnistumisina. Myös positiivinen haastaminen ja tuoreet näkemykset rikastuttavat arkeasi.
Tarjoamme sinulle myös kilpailukykyiset henkilöstöedut. Ne tukevat arkeasi ja ovat työntekijöidemme itsensä toivomia.
Meitä yhdistää halu mennä eteenpäin. Jos laillamme etsit mielelläsi uusia ratkaisuja, tavoittelet erinomaista lopputulosta ja haluat nauttia matkasta, eipä kaltaistamme työpaikkaa ole mielestämme toista.
Miltä vaikutti? Oletko tuleva osastonjohtajamme?
Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 4.9.2025.
Käymme hakemuksia läpi ja tapaamme hakijoita jo hakuaikana, joten hakea kannattaa jo ennen haun päättymispäivää.
Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Tuomo vastaa niihin mielellään.
Liiketoimintajohtaja Tuomo Nergin (rakennuttaminen) tavoitat joko puhelimitse p. 040 353 5028 tai sähköpostilla.
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. Rekrytointikonsultti Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 tai sähköpostilla.
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@granlund.fi