Kokeile kuukausi maksutta

Tekninen johtaja

Arkta Reponen Oy
Sijainti Pääkaupunkiseutu
Päivämäärät Julkaistu 3.2.2023 Hae viimeistään 3.3.2023

Pitkäaikaisen ja arvostetun kollegan lähtiessä, haussa on Arkta Reponen Oy:lle

Tekninen johtaja

vastaamaan asuntorakentamisen tuotannon johtamisesta ja kehittämisestä pääkaupunkiseudulla.

Teknisenä johtajana osallistut yrityksen strategiatyöhön, toiminnan tavoitteiden määrittelyyn sekä niiden toteuttamiseen johtoryhmän jäsenenä. Konsernin vahvalla taustatuella kehität tuotannon toimintaa ja -organisaatiota sekä vastaat tuottavuuden ja laadun jatkuvasta parantamisesta. Vastaat tuotannon ja laskennan liiketaloudellisesta suunnittelusta ja ohjaat noin 60 henkilön tuotanto-organisaatiotasi vankasti tulosvastuullisen ajattelun kautta. Tehtävässäsi sinulle raportoi suoraan 4 henkilöä, joiden työn toimillasi mahdollistat.

Vankalla kokemuksellasi ja aktiivisella otteellasi varmistat hankkeiden tuottavuuden ja kannattavuuden erityisesti niiden rakentamis- ja takuuvaiheen aikana. Lisäksi pääset osallistumaan myös tontinhankintaan, hankekehitykseen sekä hankintaprosessien kehittämiseen unohtamatta työmaan hankintojen johtamista. Vastuullesi kuuluu myös kustannus- ja urakkalaskennasta vastaaminen ja toiminnan kehittäminen, sekä tuotannon turvallisuuden ja terveellisyyden seuranta ja kehitys.

Tehtävässäsi sinua tukee Arkta Reposen osaava henkilökunta, mutta lisäksi myös koko ARKTA-konserni tytäryhtiöineen. Luonnollisesti teet hyvää yhteistyötä johtoryhmän jäsenten ja muiden sisäisten sidosryhmien kanssa, sekä vastaat ulkoisista sidosryhmäsuhteista mm. asiakkaisiin, rakennusliikkeisiin ja aliurakoitsijoihin.

Tehtävässä raportoit Arkta Reposen toimitusjohtajalle ja olet osa yrityksen johtoryhmää. Toimipaikkasi sijaitsee Espoon toimipisteessä.

Tehtävässä menestyäksesi sinulla toivotaan olevan jo vankka kokemus asuntorakentamisen tulosvastuullisesta tuotannon johtamisesta sekä hyvää ymmärrystä tuotannon suunnittelun sekä laskennan kehittämisestä. Toimit yrityksen tuotannon kehittämisen ja jatkuvan parantamisen keulakuvana ja sitoudut siihen, että asiat tehdään kerralla kunnolla. Vankasta taustasta huolimatta olet myös halukas kehittämään omaa ammattitaitoa sekä haastamaan vakiintuneempia toimintamalleja. Lisäksi omaat aktiivisen otteen tekemiseen, verkostoidut mielellään etkä pelkää tarttua haasteisiin.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa teknistä tai kaupallista tutkintoa, mutta arvostamme vankkaa kokemustasi vaikkei tämä koulutustaustasi tuomaa olisikaan. Kommunikoit sujuvasti suomeksi niin kirjallisesti kuin suullisesti.

Henkilönä olet innostava, ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot sekä vahva kyky ihmisten johtamiseen ja motivoimiseen. Työskentelyotteeltasi olet tulos- ja tavoiteorientoitunut ja sinulla on kyky liiketoimintastrategioita edistävien ratkaisujen luomiseen ja toteuttamiseen. Omaat kyvyn hallita kokonaisuuksia, ymmärtää asioiden mittasuhteet ja keskittyä olennaiseen. Viestit asiasi selkeästi ja vakuuttavasti. Elät ja hengität laadukasta asuntorakentamista.

Tarjoamme

Konsernin jatkuva vakavaraisuus antaa mahdollisuudet tehdä mittavia avauksia ja kehitystyötä. Arkta rakentaa vihreän aallon harjalla ja tässä on erinomainen tilaisuus päästä kehittämään johtavana toimijana vastuullista, vähähiilisyyteen tähtäävää rakentamista. Arkta Reponen tahtoo jatkossakin olla energiatehokkaan passiivikerrostalo- ja puurakentamisen ennakkoluuloton edelläkävijä, betonirakentamista unohtamatta.

Tehtävässäsi teknisenä johtajana pääset luotsaamaan hienoa ammattilaisten tiimiä ja yhdessä heidän kanssaan luomaan aikaa kestävää asumista ja elinympäristöä tämän päivän ja tulevaisuuden monenlaisiin tarpeisiin. Arkta kehittyy, ja me opimme, uudistumme ja menestymme yhdessä.

Hakeaksesi tehtävää, lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen sähköpostilla osoitteeseen: applications@compasshrg.fi ja kirjoita aihekenttään: ”Arkta Reponen Oy / Tekninen johtaja”.

Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HR Groupin konsultti Laura Suontaus + 358 50 521 2086 tai laura.suontaus@compasshrg.fi.

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat