Kokeile kuukausi maksutta

Työmaainsinöörejä liike- ja toimitilarakentamisen sekä asuntorakentamisen työmaille

Päivämäärät Julkaistu 27.1.2020 Hae viimeistään 13.2.2020

Fira on uuden ajan rakennusliike, jonka ihmiset luovat. Vuonna 2002 perustetussa yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä noin 300 raudanlujaa ammattilaista. Etsimme nopeasti kasvavaan jengiimme lisää tekijöitä, jotka tahtovat viedä sekä omaa että muiden tekemistä yhdessä eteenpäin. Meillä on vauhdikas ja avoin työyhteisö, jossa ei tyydytä vanhaan. Haluamme olla rakennusalan rohkea suunnannäyttäjä nyt ja tulevaisuudessa.

Haemme nyt riveihimme työmaainsinöörejä pääkaupunkiseudulla sijaitseviin liike- ja toimitilarakentamisen sekä asuntorakentamisen työmaille..Odotamme rakentamisen ammattiosaamista yhdistettynä asiakaspalvelulähtöisyyteen ja tahtoon kasvaa ammattilaisena sekä kykyyn kehittää yritystä eteenpäin. Voit olla pitkän linjan kokenut ammattilainen tai nuori ja nälkäinen tulevaisuuden lupaus.

Työmaainsinöörinä hoidat esim. työmaan hallintoon liittyviä tehtäviä, kuten työaikaista suunnittelun ohjaamista, aikataulujen laatimista ja toteutuksien seuraamista, kustannusten laskentaa, ympäristö- ja laatujärjestelmien toteutumista ja hankintojen valmistelua. Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta (diplomi-insinööri, rakennusinsinööri, rakennusmestari tms.), ymmärrystä työmaaprojektien johtamisesta, laatu- ja kustannustietoista toimintatapaa, täsmällistä, vastuullista ja ahkeraa työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tietomallipohjaisten työkalujen käyttötaito katsotaan eduksi.

Kiinnostaako sinua rakennusalan ravistelu ja uuden kehittäminen? Tule mukaan rakennusalan huippujengiin, jossa ravistellaan rakennusalaa yhdistämällä digitaalisuus ja yhdessä tekeminen. Meillä pääset uudistamaan rakennusalaa osaavassa porukassa, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Pääset vaikuttamaan ihmisten arkeen – koteihin ja muihin rakennettuihin ympäristöihin. Me uskomme, että fiksumpi yhteiskunta rakennetaan yhdessä.

Lisätiedot:

Toimitilat – Jarkko Kella puh. 040 589 5008

Asuntorakentaminen – Ville Sireni puh. 050 574 4859

Firalainen sananlasku sanoo ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.” Kerro meille oppimisunelmasi ja suunnataan katseemme yhdessä kohti tulevaa!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat