Espoon kaupunginhallitus hyväksyi länsimetron jatkeen hankesuunnitelman

Espoon kaupunginhallitus hyväksyi 28. toukokuuta yksimielisesti hankesuunnitelman länsimetron jatkamisesta Matinkylästä Kivenlahteen. Hankkeen käynnistämisen edellytyksenä on valtion sitoutuminen 30 prosentin kustannusosuuteen. Rakentamisen aloittamisesta päätetään erikseen valtion osallistumisen varmistuttua. Asiasta päättää lopullisesti valtuusto.

Rongankadun alikulkukäytävä valmistuu Tampereella

Tampereen rautatieaseman uusi kevyen liikenteen kulkuyhteys, Rongankadun alikulkukäytävä, valmistuu. Uuden alikulkukäytävän lisäksi asemalaitureille on rakennettu porras- ja hissiyhteydet. Liikenneviraston ja Tampereen kaupungin yhteishankkeena toteutettua Rongankadun alikulkukäytävää on tehty vuosina 2009–2012, ja sen kokonaiskustannukset ovat noin 6,7 miljoonaa euroa.

Katso kuinka paljon rakennusalalla tienaa valtiosektorilla

Tilastokeskus on kerännyt valtiosektorilla työskentelevien palkansaajien ansioita viime syksyltä. Rakentamisen parissa valtiosektorilla työskentelevien säännöllisen työajan keskiansio oli
4 504 euroa kuukaudessa marraskuussa 2011. Rakentamisessa ansiot olivat selvästi paremmat kuin valtiosektorilla keskimäärin, sillä valtiosektorin kaikkien palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli kuukausipalkkaisilla
3 456 euroa.

Lemminkäinen sai 28 miljoonan rakennusurakan eduskunnalta

Eduskunnan kansliatoimikunta on 24. toukokuuta päättänyt maanalaisten tilojen sisävalmistustöiden käynnistämisestä. Työn rakennusurakoitsijaksi kansliatoimikunta valitsi tarjouspyynnön perusteella Lemminkäisen. Urakan arvo on vajaat 28 miljoonaa euroa. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää kesäkuussa, ja niiden arvioidaan valmistuvan kesään 2014 mennessä.

Hallitus nostaa kaivosalan ongelmat pöydälle

Hallitus aikoo pitää kaivosalan tilannetta käsittelevän neuvottelun lähipäivinä. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi asiasta eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Kataisen mukaan hallituksen on tarkoitus käydä läpi nykyinen tilanne ympäristön ja kaivosteollisuuden kannalta ja tulevaisuuden kehittämismahdollisuudet.